Kuolinsiivous on elämää puhdistava kokemus
Mitä säilytetään, mistä luovutaan, pohtii Suomalaisen Maaseudun avustaja Anne Anttila taloa tyhjentäessään.
Varastoihin kertyy vuosien saatossa helposti monenlaista tavaraa, jolle ei enää myöhemmin ole tarvetta. Kuva: Kimmo Haimi24.9.202422:00
Näiden valintojen edessä olen viime viikkojen ajan joutunut todelliseen tunteiden karuselliin. Itku on herkässä, mutta onneksi naurukin on saanut sijansa.
Kotikunnan heikentyneet terveyspalvelut olivat viimeinen naula "arkkuun", joten edessä on paikkakunnalta poismuutto. Muuton valmistelu on alkanut kuolinsiivouksella.
Kun entinen elämä siivotaan pois tai ainakin raivataan väljemmäksi, maallinen vaellus jatkuu uudelta pohjalta.
Mutta ei tämä puhdistusoperaatio helppoa ole.
Kahden sukupolven asuttama paritalo, jonka varastoissa majailee vielä kolmannenkin sukupolven jäämistöä, tekevät muistoista ja tavaravuorista todella mittavat.
Kaatopaikka ja kierrätys saavat omansa, mutta laatikoiden kätköistä löytyy myös sellaista, joiden äärelle on pakko istahtaa. Kirjeet, kirjat ja jopa entisaikaa juoksuttaneet kellot herättävät henkiin arvokkaita ajatuksia.
Puhumattakaan vanhoista työkaluista. En edes muistanut, että tallin ylinen kätkee suojiinsa myös isovanhempien käsityöaarteita, poljettavasta ompelukoneesta lähtien.
Tunnearvoltaan korvaamattomia ovat myös valokuvat. Niitä selatessa aika pysähtyy ja pois heitettävien laatikko jää varmasti tyhjäksi.
Siis mistä luopua, kun ympärillä on muistojen meri?
Kuolinsiivousta ei tehdä hetkessä.
Sen olen kuluneen kesän aikana oivaltanut, että elämänsiivous kannattaa aloittaa asioista, joita ei oikeasti tarvitse. Eikä myös kaipaa.
Niinpä lähtöpassit saavat korvattomat kahvikupit, aikansa eläneet pilkkihaalarit, kymmenien vuosien kuittipinot ja jopa hyvin palvellut kahvinkeitin. Niin ja täysin käyttämätön tennismaila. Miksihän tämäkin on ylipäätään hankittu?
Sen sijaan 1-vuotislahjaksi saamani Eino-nalle jatkaa elonkulkuaan.
Kuolinsiivous on edelleen kesken ja edessä on vielä vaikeita päätöksiä.
Mitä tehdä esimerkiksi vanhoille suksille? Niille ylileveille puusuksille, joilla rymistelin elämäni ensimmäisen ja viimeisen lusikan. Yhteinen matkamme oli ikimuistettava. Tulin viimeisenä maaliin, mutta minutkin palkittiin. Se ei ollut parhaudesta, vaan tahdonvoimasta.
Ja tätä voimaa tarvitaan myös tässä hetkessä.
Anne Anttila, maatalon tyttö ja media-alan moniottelija
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
