Korona tuli sukupolvien väliin ja toi mukanaan kaipauksen ja turvavälit – asiantuntija: "Isovanhemmat lähtivät korona-aikaan hyvin erilaisista lähtöasetelmista"

Korona-aikana monen isovanhemman ja lapsenlapsen yhteydenpito muutti muotoaan. Maaseudun Tulevaisuuden Korona-ajan mummola -kyselyyn tulleissa vastauksissa toistuvat turvavälit, käsihygienia ja etäyhteydenpito. Kuva: Heta-Linnea Kovanen

Korona-aika on tuonut isovanhempien tarjoaman kallisarvoisen hoivatyön näkyväksi, kertoo Sukupolvien sopu -hankkeen vastuuasiantuntija Minna Oulasmaa Väestöliitosta.

"Monissa lapsiperheissä isovanhemmat ovat osa arkea ja ne henkilöt, joille ensimmäisenä soitetaan, kun lapsi sairastuu tai kun vanhemmat tarvitsevat hengähdystaukoa. Korona on osoittanut, etteivät isovanhemmat ole mikään itsestäänselvyys."

Kiinassa todettiin joulukuussa 2019 keuhkokuumetapauksia, joiden aiheuttaja oli aiemmin tuntematon koronavirus SARS-CoV-2. Uuden koronaviruksen aiheuttamaa tautia kutsutaan nimellä covid-19, ja se lyhennetään yleisesti koronaksi.

Maailman terveysjärjestö WHO julisti covid-19:n pandemiaksi 11. maaliskuuta 2020. Suomessa oli koronan vuoksi voimassa maaliskuun puolivälistä kesäkuun puoliväliin poikkeusolot, ja valmiuslaki oli käytössä ensimmäistä kertaa rauhan aikana.

Kun koronan aiheuttama poikkeustila alkoi, riskiryhmiin kuuluvia, kuten 70-vuotiaita ja sitä vanhempia, kehotettiin välttämään sosiaalisia kontakteja. Lisäksi lapsiperheitä kehotettiin järjestämään lastenhoito muulla tavoin kuin pyytämällä isovanhempia avuksi.

Isovanhemmista puhuttaessa puhutaan kaikkea muuta kuin yhtenäisestä ihmisryhmästä, Oulasmaa painottaa.

Kaikki isovanhemmat eivät ole ikäihmisiä tai eläkeläisiä. Isovanhempi voi olla jopa alle 40-vuotias.

Toisaalta 60-vuotiaista naisista lähes 60 prosenttia on alaikäisten lasten isovanhempia, ja samanikäisistä miehistäkin lähes puolet.

Osa yli 70-vuotiaista isovanhemmista kuuluu koronan riskiryhmään vain ikänsä puolesta. Vaikka vuosia olisi kertynyt mittariin paljonkin, pelkkä ikä ei tarkoita, että ihmisellä olisi perussairauksia.

Lisäksi kaikenikäisissä isovanhemmissa on sekä heitä, joilla on parisuhde kunnossa ja paljon ystäviä, että heitä, jotka kokevat musertavaa yksinäisyyttä.

"Kaikkiaan voi sanoa, että isovanhemmat lähtivät korona-aikaan hyvin erilaisista lähtöasetelmista", Oulasmaa tiivistää.

Maaseudun Tulevaisuus toteutti kesäkuun alussa Korona-ajan mummola -nimisen kyselyn, jossa isovanhemmat pääsivät kertomaan tuntojaan korona-ajan isovanhemmuudesta.

Valtaosa 65 vastaajasta oli tavannut lapsenlapsiaan myös koronakevään aikana, mutta heistä vain viidennes kertoi, ettei korona ollut vaikuttanut lastenlasten tapaamiseen mitenkään.

Suurimmalle osalle vastaajista korona-aika oli tarkoittanut vähintäänkin käsihygienian tiukentamista ja osalle täyttä eristäytyneisyyttä ulkomaailmasta.

Isovanhempien vastauksista nousee esiin kolme ilmiötä:

Ensinnäkin korona-ajan rajoitukset ja suositukset turhauttavat monia vastaajia.

Toiseksi etäyhteydenpitoa pidettiin vain laimeana korvikkeena kasvokkain tapahtuville tapaamisille.

Kolmanneksi jotkin isovanhemmat kokivat, että korona-aika oli etäännyttänyt heitä jälkikasvustaan.

"Jos sukupolvisuhteissa oli kitkaa jo ennen koronaa, karanteenit ja muut rajoitteet saattoivat monen kohdalla tuoda ne vielä vahvemmin esiin", Oulasmaa kertoo.

Oulasmaa kommentoi MT:n pyynnöstä ilmiöitä, joita kyselyssä nousi esiin. Samankaltaisia asioita nousi korona-aikaan esille myös Väestöliiton Sukupolvien sopu -hankkeen neuvontapuhelimessa. Puhelimeen voivat soittaa isovanhemmat ympäri Suomen.

Puhelujen perusteella monet isovanhemmat kaipaavat keskusteluapua erityisesti siksi, että koronan aiheuttamat rajoitustoimet saavat heidät tuntemaan itsensä hyödyttömiksi. Osa kokee olevansa rasitteena jälkipolvilleen tai yhteiskunnalle yleensä.

"Olisi todella tärkeää, että isovanhemmat pääsevät purkamaan tunteitaan. Koronahan ei missään nimessä ole heidän oma valintansa, eivätkä he ole mihinkään syyllisiä. Ei ole väärin käydä tunteita läpi, vaan pahinta on hautoa kaikkea synkkää itsekseen", Oulasmaa painottaa.

Monille isovanhemmille mielipahaa aiheuttaa, jos isovanhempi kokee, että perhe pitää toisen puolen isovanhempiin enemmän yhteyttä tai huolehtii heistä enemmän.

Oulasmaa kertoo, että tutkimusten mukaan äidinäiti koetaan yleensä läheisimmäksi isovanhemmaksi.

Vanhemmalla polvella läheisyyden kaipuu on kova. Etäyhteydenpito ei heidän mielestään korvaa kasvokkain tapahtuvia kohtaamisia.

Etenkin iäkkäimmille isovanhemmille korkeaksi kynnykseksi on saattanut muodostua nykyteknologia. Erilaisten sovellusten avulla olisi mahdollista tavata jälkikasvua videoyhteydellä, mutta siitä ei ole apua, jos isovanhemmalla on vain lankapuhelin tai vanhanmallinen kännykkä.

"Osa isovanhemmista kokee, että välit lapsiin ja lapsenlapsiin ovat viilentyneet entisestään korona-aikaan tai yhteydenpito on saattanut loppua kokonaan", Oulasmaa kertoo.

Hän huomauttaa, että osalle isovanhemmista koronan aiheuttama poikkeustila toimi ponnahduslautana digiloikalle.

"Monella kyse on ollut siitä, että ennen ei ole ollut rohkeutta kokeilla vaikka tietokoneen tai älypuhelimen käyttöä. Sitten, kun on ottanut ensimmäisen askelen ja opetellut pari perusasiaa, saattaakin avautua uusi maailma."

Oulasmaa kuuli vastikään 89-vuotiaasta isoisästä, joka oli ottanut digiloikan koronan vuoksi. Uudenlaisista taidoista oli apua muussakin kuin kuulumisten kyselyssä.

"Hän lähetti nuorisolleen WhatsApilla kuvaa jalastaan ja kysyi, miltä näyttää, pitäisikö käydä lääkärissä."

Vaikka isovanhemmat eivät eläkeikäisiä olisikaan, he ovat kuitenkin vanhempia kuin omien lastensa lapsuudessa. Tämä saattaa jäädä aikuisilta lapsilta huomiotta.

"Isovanhemmilta kuulee, että välillä aikuisilla lapsilla on vanhempiensa voimavaroihin nähden liikaa toiveita ja vaatimuksia", Oulasmaa huomauttaa.

Oulasmaa on vetänyt työssään esimerkiksi isovanhemmille tarkoitettuja hyvinvointiryhmiä, ja ryhmissä on käsitelty muun muassa isovanhempien jaksamista. Hän patistaa isovanhempia myös muistamaan, että heillä on oikeus omaan elämään, harrastuksiin ja sosiaaliseen kanssakäymiseen.

"Ei ole pidemmän päälle kannattavaa, jos aina peruu omat menonsa silloin, kun lapset kysyvät vahtimaan lapsenlapsia."

Oulasmaa arvioi, että korona kirkasti monelle aikuiselle lapselle, että omille vanhemmille onkin karttunut vuosia.

Toistaiseksi keskustelu isovanhempien antamasta lastenhoitoavusta on ollut yksittäisten mielipidekirjoitusten ja kolumnien varassa, mutta laajaa yhteiskunnallista keskustelua aiheesta ei ole toistaiseksi syntynyt.

Oulasmaa pohtii, että tuleva aika näyttää, aletaanko isovanhempien näkymätöntä työtä tehdä näkyväksi.

Hän huomauttaa, että suomalaisessa kulttuurissa ketjussa on tapana, että aikuisillakin apua annetaan sukupolvien ketjussa alaspäin. Vanhemmat saattavat lastenlasten hoitamisen lisäksi tukea aikuisia lapsiaan taloudellisesti.

"Isovanhempien antamaa apua ei saisi pitää itsestäänselvyytenä. Jos ei ole esimerkiksi ollut tapana kiittää vanhempiaan lastenhoitoavusta tai muusta avusta, nyt kannattaa ottaa kiittäminen tavaksi", Oulasmaa tiivistää.