Kansallisruokaäänestys ja ruokakulttuurityö tekivät Seija Kurunmäestä Vuoden vaikuttajan
Seija Kurunmäen vahvan näkemyksen ja sinnikkään työn ansiosta ruoka-ala nousi SUomi100 -juhlavuoden keskiöön, perustelee Agronomiliitto Vuoden vaikuttaja -palkinnon valintaa.ELO-säätiön eli Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiön toimitusjohtaja Seija Kurunmäki oli avainasemassa rakentamassa ruoka-alalle koko Suomen kattavaa yhteistyöverkostoa ja innostamassa alan toimijoita yhteisen juhlavuoden Syödään yhdessä -teeman löytämiseksi, kiittää Agronomiliitto.
Liiton mukaan Kurunmäki on vaikuttanut vahvasti suomalaisen ruoka- ja juomakulttuurin näkyvyyteen, ruuan arvostukseen sekä alan myönteiseen kehitykseen. Hän rakentanut uusia verkostoja erityisesti julkisen ja yksityisen sektorin välille.
Kurunmäki on lisäksi kehittänyt useita alaa hyödyttäneitä konsepteja esimerkiksi kouluruuan ja villiruuan parissa ja edistänyt näin suomalaisen ruokakulttuurin näkyvyyttä myös kansainvälisesti ja mediassa.
Myös ELO-säätiön toteuttama kansallisruokaäänestys toi runsaasti positiivista näkyvyyttä suomalaiselle ruokakulttuurille.
Kurunmäki on tehnyt pitkän uran kaupan ja elintarviketeollisuuden palveluksessa, ensin kouluttajana K-Instituutissa ja sen jälkeen markkinointi- ja johtotehtävissä Vaasan Leipomot Oy:ssä.
2000-luvun alussa Kurunmäki siirtyi viestintäkonsultiksi ja perusti vuonna 2005 Kuule Oy:n, joka keskittyi ravitsemus-, terveys- ja hyvinvointialan viestintään sekä ruoka-alan tulevaisuuden visiointiin. Kuule Oy jäi kuulolle vuonna 2013, kun Kurunmäki siirtyi ELO-säätiön toimitusjohtajaksi.
Koulutukseltaan Kurunmäki on maatalous- ja metsätieteiden maisteri. Hän on suorittanut myös HHJ-tutkinnon.
Agronomiliiton Vuoden vaikuttaja on valittu vuodesta 1988 lähtien. Tunnustukseen sisältyy Agronomiliiton lahjoittama 1 700 euron stipendi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

