Lumilinko ja linnunpönttö ovat Jimin ja Pertin oma juttu – mieskaveritoiminta helpottaa yksinhuoltajaäitien arkea

Luottamus pikkukaverin ja mieskaverin kesken rakentuu pikkuhiljaa. Jimi on saanut tutustua esimerkiksi lumiligon toimintaan Pertin luona. Kuva: Pekka Fali

"Monet yksinhuoltajaäidit ovat oivaltaneet, että pojat – ja tytöt – tarvitsevat miehen mallia", sanoo Oulun ensi- ja turvakodin mieskaveritoiminnan ohjaaja Raija Lohilahti. Mieskaverit ovat vapaaehtoisia, jotka tapaavat säännöllisesti lasta, jolla ei ole aikuista miestä elämässään.

Yhdessä mies- ja pikkukaveri tekevät aivan tavallisia asioita, kuten pelaavat, leikkivät tai nikkaroivat. He voivat tehdä tavallisia kotitöitä tai käydä vaikka marjastamassa.

"Idea on, ettei kierretä maksullisia paikkoja, vaan eletään normaalia arkea", Lohilahti linjaa.

Varsinkin poikalapsien kohdalla uimassa käyminen mieskaverin kanssa on ollut suosittua, sillä uimahallissa alakouluikäinen poika ei pääse äitinsä kanssa naisten pukuhuoneeseen, mutta on silti liian nuori käymään yksin miesten puolella.

Mieskaveritoiminta alkoi 1990-luvun alussa pääkaupunkiseudulla ja on sittemmin laajentunut muuallekin Suomeen. Oulussa toiminta vakinaistui Raha-automaattiyhdistyksen tuella toissa vuonna.

Oulun seudulla 23 lasta on saanut mieskaverin, mutta Lohilahden mukaan lisää tarvitaan. Tällä hetkellä mieskaveria odottaa 12 lasta, joista osa on sisaruspareja.

"Lapset ovat tavallisia lapsia, joilta vain puuttuu mies elämästään", Lohilahti toteaa.

Moni äiti toivoo lapselleen erähenkistä kaveria, joka veisi vaikka retkelle ja opettaisi kalastamaan. Myös koneiden käyttö kiinnostaa monia poikia.

Lohilahti uskoo, että erityisesti maaseudulta löytyisi potentiaalisia mieskavereita kaupungissa asuvien yksinhuoltajaäitien lapsille.

"Monesti maalla on hyvää kokemusta puuhommista ja nikkaroinnista. Maaseudun miehissä on paljon hyviä voimavaroja."

Yksinhuoltajaisien lapsilla on Lohilahden mukaan yleensä aikuisia naisia – mummoja ja tätejä – ympärillään. Päiväkodeissakin työntekijät ovat useimmiten naisia.

Siksi "naiskaveritoiminnalle" ei ole samanlaista tarvetta.

Oululainen Marika Eskola haki 11-vuotiaalle Jimi-pojalleen mieskaveria, koska toivoi, että pojan elämässä olisi muitakin aikuisia kuin hän itse.

"Meillä on melko suppea sosiaalinen verkosto, sillä omat vanhempani ovat kuolleet ja Jimin isä asuu Etelä-Pohjanmaalla", Eskola kertoo.

Hän haluaisi, että Jimi pääsisi kokemaan asioita, mitä ei kerrostaloasunnossa pääse tekemään.

"Toiveissa on pysyvä suhde", Eskola lisää. Jimi sai kaverikseen 58-vuotiaan Pertti Latvalan Oulun Jäälistä. Latvala lupaa, että on tullut Jimin elämään jäädäkseen.

"Aion katsoa, kun menet naimisiin", hän kertoo pojalle.

Jimi ja Pertti ovat nähneet toisiaan noin vuoden verran. He ovat käyneet uimassa, pinonneet polttopuita ja nikkaroineen linnunpöntön.

Jimille on jäänyt mieleen myös pihan haravointi sekä ilmalämpöpumpun ulkoyksikön suojakotelon maalaus.

"Kivointa on, kun Pertti on suunnitellut kaikkea tekemistä", Jimi sanoo.

Pertille antoisinta on, että saa viettää aikaa "mukavan miehenalun kanssa, jolla on paljon mielipiteitä".

"Pysyy hyvin nuorten kielimaailmassa kiinni", hän naurahtaa.

Eskolan mukaan pojasta huomaa, että hän nauttii tapaamisista.

"Tämä on kaikille osapuolille palkitsevaa."

Latvala suosittelee mieskaveriksi ryhtymistä kenelle tahansa tavalliselle miehelle, jolla ei itsellä ole isoja vaikeuksia ja jolla on aikaa lapselle.

"Lehmän hermoja tarvitaan pienten lasten kanssa", hän lisää.

Haastattelupäivänä Jimi ja Pertti pelaavat Rummikub-nimistä numeropeliä. Se vaatii hieman päässälaskua ja päättelykykyä, mutta Pertti antaa kärsivällisesti Jimille aikaa ja kannustaa pohtimaan siirtoja itse.

"Hienoa katsoa, kuinka nopeasti hän oivaltaa", Latvala kehuu.

Latvala tahtoo myös pitää kiinni periaatteestaan, että heidän yhteistä aikaa ei vietetä tietokoneiden tai kännyköiden parissa, kun niitä käytetään muutenkin paljon.

Lohilahti kertoo, että toiminnassa mukana olevien lasten äideiltä on tullut paljon kiittävää palautetta.

Lasten itsetunnon kerrotaan parantuneen ja moneen perheeseen on tuonut iloa se, että joku muukin aikuinen on kiinnostunut lapsen asioista.

Toiminta on tuonut lasta yksin kasvattavalle äidille myös lisää omaa aikaa ja siten antanut voimaa arjessa jaksamiseen.

Vapaaehtoiselle miehelle lapsen kanssa touhuaminen on tuonut onnistumisen tunnetta.