Miksi isoisoisä jäi kotiinsa Karjalassa 1940, kun perhe lähti neuvostoarmeijaa pakoon? Tämä kiehtova tietokirja voitti Finlandian

Kirjailija Antti Järvi seisoo Sortavalassa sen talon edessä, jossa hänen isoisoisänsä asui välirauhan aikana. Talo sijaitsi Seminaarinkadun ja Karjalankadun kulmassa. Tämä kuva on otettu huhtikuussa 2022. Kuva: Kirjailijan sukulaisten perhealbumista

Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi valittiin viime keskiviikkona Antti Järvi teoksestaan Minne katosi Antti Järvi? Kertomus kadonneesta isoisoisästä ja luovutettuun Karjalaan jääneistä (Gummerus).

Kyseessä on ensimmäinen kotimainen tietokirja, joka käsittelee talvisodan jälkeen luovutetulle alueelle vapaaehtoisesti jääneitä suomalaisia. Samalla se on romaanin lailla avautuva teos perhesalaisuudesta ja vaietusta historiasta. Palkinnon saajan valitsi kuuden ehdokaskirjan joukosta lastenkirjailija Linda Liukas.

”Teos rakentaa tarinaa arkistosta, kirjeenvaihdosta ja tietokannoista käsin, mutta ei keksi. Se on tarkka ja vilpitön. Kirja tekee näkyväksi tarinan, jonka kuvittelen kuulleeni tuhansia kertoja, mutta kertoo sen uudesta perspektiivistä”, Linda Liukas perustelee valintaa.

MT julkaisee uudelleen Finlandia-voittajan Antti Järven syyskuussa tehdyn haastattelun.

Antti Järvi sai keväällä 2020 puhelun sedältään, jota kaihersi oman isoisänsä kohtalo. Sukulaismies pyysi toimittaja-tietokirjailijaa selvittämään, mitä Antti Järvelle (syntynyt 1882) tapahtui toisen maailmansodan melskeissä.

Tämä Antti Järvi jäi talvisodan päättyessä kotiinsa Jaakkimaan, Laatokan Karjalaan, kun muu perhe lähti evakkoon. Kyseessä oli mysteeri, sillä kukaan sukulainen ei tiennyt, mitä hänelle kävi Neuvostoliitossa.

Ne suomalaiset, jotka jäivät luovutettuun Karjalaan talvisodan jälkeen, ovat eräänlaisia kummajaisia punapakolaisten, loikkareiden ja muiden Neuvostoliittoon lähteneiden siirtolaisten joukossa.

Antti Järvi selvitti kaimansa eli isoisoisänsä vaiheita ensin harrastuksena ja sitten päätyönä kirjaprojektin kautta. Vähitellen selvitystyö laajeni myös muihin suomalaisiin, jotka eivät lähteneet Karjalasta evakkoon talvisodan rauhanteon jälkeen.

Järven suvussa ja perheessä Antin tapauksesta vaiettiin aikanaan täysin teon häpeällisyyden vuoksi.

”Kyseessä on katveeseen jäänyt joukko ihmisiä, joista ei tiedetä paljon mitään. Karjalan evakoista ilmestyy jatkuvasti kirjallisuutta, mutta nämä luopioiksi katsotut ihmiset eivät sopineet kansalliseen kertomukseen. Heistä ei ole tehty Suomessa koskaan historiantutkimusta”, Järvi sanoo.

Enää ei ole elossa ketään, joka olisi tuntenut kirvesmies Antti Järven. Lapsenlapsien kuulemat tarinat hänestä ovat ristiriitaisia.

”Minä luulin aiemmin, että hän jätti perheensä toisen naisen takia. Isoisoisääni on kuvattu myös itsenäiseksi, uppiniskaiseksi ja viinaanmeneväksi persoonaksi.”

Antista oli jäänyt jälkipolville vain kymmenkunta kirjettä, joita puoliso Sanna Järvi säilytti pienessä pahvilaatikossa. Antti Järvi lähetti nämä kirjeet välirauhan aikana (1940–1941) Sortavalasta vaimolleen Suomeen.

”Antin lähettämistä kirjeistä välittyy lämmin asenne vaimoa Sannaa ja nuorinta poikaa Väinöä kohtaa. Kolme vanhempaa poikaa palvelivat rintamalla. Antti ehdotti kirjeissä, että vaimo ja poika muuttaisivat Karjalaan”, Järvi kertoo.

Antti Järvi palveli armeijassa Suomen kaartissa. Kuva: Kirjailijan sukulaisten perhealbumista

Kirjeiden, silminnäkijätodistusten ja muiden arkistolähteiden kautta Järvelle piirtyi kuva, mitä rauhanteon jälkeen tapahtui.

Lahdenpohjan kauppalaa pommitettiin ankarasti helmikuussa 1940. Silloin Sanna ja 15-vuotias poika Väinö lähtivät turvaan sukulaisten luokse maaseudulle. Antti jäi kotiinsa, sillä hän kävi yhä töissä kauppalassa.

Perheenjäsenet asuivat tällöin kymmenen kilometrin päässä toisistaan.

”Pariskunta oli siis erillään, kun evakkoon lähtö tapahtui yllättäen maaliskuussa 1940. Sanna lähti Suomeen omien sukulaistensa kanssa”, Järvi kertoo.

Vähitellen perheelle selvisi, että aviomies ja isä oli jäänyt uuden rajalinjan taakse.

Toukokuussa 1940 Karjalaan jääneille suomalaisille tarjottiin toinen mahdollisuus siirtyä Suomen puolelle. Antti Järvi ei ollut palautettujen joukossa.

Tutkimustiedon perusteella riippui aluetta tyhjentäneistä sotilaspoliiseista, vietiinkö ihmiset evakkoon väkipakolla. Lahdenpohjaan jääneet suomalaiset piileskelivät metsässä ja tulivat esiin, kun alue luovutettiin Neuvostoliitolle.

Antti ja Sanna Järvi menivät naimisiin marraskuussa vuonna 1917. Kuva: Kirjailijan sukulaisten perhealbumista

Millainen ihminen hylkää perheensä ja jää asumaan vapaaehtoisesti Stalinin Neuvostoliittoon sodan jälkeen? Ilmiselvä vastaus olisi, että kyseessä on ideologisesti tulipunainen kommunisti.

Sukulaiskaima ei ole kuitenkaan löytänyt väitteelle tukea virallisista asiakirjoista. Antti Järvestä ei ole esimerkiksi merkintöjä valtiollisen poliisin henkilökorttiarkistossa.

Perheessä ei koskaan puhuttu, että Antti olisi sosialismin kannattaja. Päinvastoin Järvi palveli tsaarin armeijassa, ja hänen poikansa kuuluivat suojeluskuntaan.

Toisaalta Antti Järvi asui 1900-luvun alkupuoliskolla Yhdysvalloissa. Montanan kaivosteollisuusyhteisössä oli paljon kiihkeitä sosialismin kannattajia.

”Isoisoisäni saattoi olla ajatusmaailmaltaan hyvinkin vasemmistolainen, mutta hän ei jättänyt tästä mitään jälkiä.”

Venäläinen historiantutkija Sergei Verigin on arvioinut eri lähteitä yhdistämällä, että noin 150 suomalaista jäi vapaaehtoisesti Neuvostoliiton puolelle talvisodan jälkeen.

”Epäilen, että henkilöitä on voinut olla vielä tätä enemmän, koska tutkimusteni perusteella pelkästään Jaakkimaan ja Lahdenpohjaan jäi yli 20 henkilöä.”

Jaakkimaan ja Lahdenpohjaan jääneet suomalaiset olivat verrattain selkeä joukko ihmisiä, joita yhdisti vasemmistolainen ideologia tai katkeruus valkoista Suomea kohtaan. Osa syrjäseudun vanhuksista jäi kotiinsa terveydellisten syiden vuoksi.

”Isoisoisäni eroaa muista Neuvostoliittoon jääneistä suomalaisista. Antti on mysteeri, josta on hankala saada otetta”, Järvi sanoo.

Vuonna 1906 Antti Järvi lähti etsimään parempaa elämää Yhdysvalloista.  Kuva: Kirjailijan sukulaisten perhealbumista

Antti Järvi vieraili kirjaprojektin takia ensimmäistä kertaa sukunsa mailla rajantakaisessa Karjalassa. Hän pääsi tutustumaan Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n Petroskoin arkistoon, jossa on asiakirjoja suomalaisista loikkareista.

”En olisi lähtenyt Venäjälle turistina Ukrainan sodan aikana, mutta tämä oli työreissu.”

Jaakkimaan ja Lahdenpohjaan jääneet suomalaiset saivat olla kotonaan vain kolme päivää vallan vaihduttua puna-armeijalle. Heidät kuljetettiin keväällä 1940 Sortavalan kaupunkiin, jossa oli ennestään pieni suomalainen yhteisö.

”Elämä Sortavalassa oli äärimmäisen köyhää ja kurinalaista, mutta töitä riitti. Suomalaiset korjasivat asuntoja ja tekivät sähkö- ja putkitöitä.”

Kirvesmies Antti Järvelle työ oli kaikki kaikessa. Hän ehkä ajatteli selviytyvänsä taloudellisesti paremmin työläisten valtiossa Neuvostoliitossa kuin Suomessa.

”Isoisoisä oli menettänyt kerran 1930-luvun alussa kodin ja omaisuutensa pakkohuutokaupassa. Tällä oli vaikutusta. Hän ei halunnut menettää 57-vuotiaana toista kertaa kotiansa.”

Antti Järvi lähetti viimeisen kirjeen sukulaisilleen Suomeen vappuna 1941. Sitten jäljet katosivat vuosikymmeniksi.

Antti Järvi sai käsiinsä isoisoisänsä kuulustelupöytäkirjan. NKGB:n työntekijät pidättivät Antin Sortavalassa 30. kesäkuuta 1941. Tämä tapahtui viisi päivää sen jälkeen, kun jatkosota Suomen ja Neuvostoliiton välillä alkoi.

Pidätyshetkellä viranomaiset tekivät listan Antti Järven vaatimattomasta omaisuudesta.

Hän omisti kaksi patjaa, kaksi lämmintä peittoa, yhden tyynyn, kolme pyyhettä, herätyskellon ja rautalusikan. Vaatevalikoimaan kuului puku, revennyt takki, lämmin paita, liivit, kolme aluspaitaa ja yhdet kalsarit.

Osasyy pidätykseen lienee se, että Antti Järven perhe asui Suomen puolella ja pojat olivat sotaväessä.

”Joku suomalaisyhteisöstä oli livertänyt, että Antin pojat kuuluvat suojeluskuntaan. Se oli raskauttava asia”, Järvi kertoo.

Tuomio tuli helmikuun 7. päivänä vuonna 1942. Antti Järvi sai viisi vuotta vankeutta, mutta häntä ei ehditty lähettää vankileirille. Mies kuoli Krasnojarskin vankilan sairaalassa maaliskuussa 1942.

”Tarkkaa kuolinsyytä ei tiedetä. Vankilassa riehui tuona talvena paljon tauteja ja Anttia saatettiin kiduttaa kuulusteluissa.”

Järven isoisoisän tarina oli varsin tavallinen, sillä aika moni loikkari kuoli vankeudessa tai työleireillä. Suomalaisiin suhtauduttiin jatkosodan aikana viholliskansana.

2020-luvun näkökulmasta Järven tekemä ratkaisu tuntuu järjettömältä. Kirjailija muistuttaa, että Suomen sodanaikaiset päättäjät pohtivat tosissaan, voisivatko karjalaiset jäädä kotipaikalleen itärajan taakse.

Entisenä Pohjois-Amerikan siirtolaisena Antti Järvi oli nähnyt maailmaa. Hän saattoi ajatella, että elämä ei olisi niin erilaista Neuvosto-Karjalassa, jossa suomi hyväksyttiin viralliseksi kieleksi välirauhan aikana.

”Isoisoisäni loikkasi jäämällä kotiin. Se tekee ratkaisusta poikkeuksellisen, mutta ehkä jollain tavalla ymmärrettävän”, Antti Järvi sanoo.

Harvinainen yhteiskuva, jossa koko Järven perhe on koolla. Antti ja Sanna istuvat edessä, takana vasemmalta pojat Matti, Aale, Arvo ja Väinö. Kuva: Kirjailijan sukulaisten perhealbumista