”Äiti, ostetaan meille koira” – tämä pyyntö taitaa olla tuttu kaikille lasten vanhemmille
Mummolassa oli kissa. Tarkemmin sanoen navettakissa, jonka tärkeimpänä tehtävänä oli pyydystää hiiriä.
Moni lapsi vakuuttaa pitävänsä huolta lemmikistä, jos sellainen hankitaan kotiin. Lupaus voi osoittautua vääräksi. Kuva: Carolina Husu27.10.202309:55
”Oi katsohan vaari pientä hauvaa, mi ikkunasta kurkistavi…” Lastenlaulu kaikuu kirkkaalla äänellä olohuoneesta. Kohta poika hyppelehtii innoissaan keittiön puolelle, ”Äiti, ostetaan meille koira.”
Toistakymmentä vuotta vanha muisto tulvahtaa mieleeni kuullessani saman laulun jo aikuiseksi kasvaneen pojan pikkuveljen kännykältä.
Pyyntö taitaa olla tuttu kaikille pienten ja vähän isompienkin lasten vanhemmille. Useimmissa perheissä se on taidettu kuulla useita kertoja.
Ainakin meillä pyytäjä on myös vakuuttanut, että hän huolehtisi lemmikkieläimestä. Käyttäisi sitä aamuin illoin lenkillä ja ruokkisi. Huolehtisi lemmikin tarpeista. Vanhempia ei näihin hommiin tarvittaisi.
Kerron lapselleni, että isäni lupasi meille innokkaille koiranäyttelyissä kävijöille, että kotiin hankitaan koira. Hankinnalle asetettiin vain yksi ehto. Meidän piti ulkoiluttaa ensin kahden kuukauden ajan aamuin illoin pelkkää hihnaa.
Ehkäpä koiranäyttelyt tyydyttivät lemmikki-innostusta, kun hihnan ulkoiluttaminen jäi aloittamatta.
Monessa perheessä pyyntöön on vastattu myöntävästi. On hankittu koira tai kissa tai joku muu lemmikkieläin. Saatu samalla kuin uusi perheenjäsen, josta on iloa niin lapsille kuin vanhemmillekin. Vanhemmille ilon ohella myös vastuuta ja kustannuksia.
Onneksi isoveljen kissa on joululomilla vieraillessaan tyydyttänyt lemmikin kaipuuta, vaikka se ei sylissä viihtyvää sorttia olekaan.
Mummolassa oli kissa. Tarkemmin sanoen navettakissa, jonka tärkeimpänä tehtävänä oli pyydystää hiiriä. Kissa taisi olla tehokas työssään, kun en muista nähneeni mummolassa koskaan hiiriä tai muita pieniä jyrsijöitä.
Saattoihan kissan apuna olla myös papan virittämiä hiirenloukkuja sellaisissa paikoissa, joita me lapset emme huomanneet.
Mummolan kissa oli myös lemmikki. Tuli syliin ja tykkäsi silityksistä. Sisälle tupaan sillä ei ollut asiaa. Sen valtakuntaa olivat piharakennukset, navetta ja aitat. Pesä sillä taisi olla navetan ylisillä. Näin me lapset arvelimme.
Lapsuudenkodissani oli myös kissoja. Lapsiamme ovat huvittaneet kissanpentujemme nimet. Kristian Oskari, Gvendolen Tiikeri, Aurinko ja Kaneli eivät ehkä olleet tavanomaisimpia valintoja kissojen nimiksi.
Meille oli tärkeää, että saimme nimetä itse pennut, jotka olivat nimiään rauhallisempaa sorttia. Viihtyivät kerällä pesässä vanhassa nukkekodissa tai lasten kainaloissa sohvan nurkassa.
Mummolan kissa kaipasi myös omaa rauhaa. Mummo muistuttikin usein meille lapsille, että koira on ihmisen paras ystävä ja kissa kodin kissa, huomatessaan, että lapset olivat turhan innokkaasti kissan perässä.
”Äiti otetaan meille sitten edes kissa.” Lapsen pyynnöt jatkuivat vastattuani kielteisesti koiran hankintapyyntöön. Vanhempien lupaukset, että lapset saavat hankkia lemmikkejä isoina omiin koteihinsa eivät pieniä ilahduttaneet.
Onneksi isoveljen kissa on joululomilla vieraillessaan tyydyttänyt lemmikin kaipuuta, vaikka se ei sylissä viihtyvää sorttia olekaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
