Suomalaisille koira on liki palvonnan kohde — siksi onkin herättävää mennä maahan, jossa asiat ovat toisin

Kuva: Markku Vuorikari

Lukemisto|Lemmikit9.3.202317:00

Kolumni

Tuulikki Viilo

Lapsuudessani naapurustossa asuivat Suffeli, Kiki, Trix ja Lotta.

Niiden omistajien nimiä en luonnollisestikaan muista.

Suomessa lapsikin tietää, että ihminen on olento, jonka tehtävä on kulkea koiran perässä ja kertoa muille ihmisille, mikä koiran nimi on.

Eikä tilanne siitä aikuistuessa miksikään muutu. Toimistolla kuvittelen välillä kollegoiden tulevan tervehtimään, kun he konttaavatkin pöydän alle. Luonnollisesti, koirahan on siellä.

Aamujunassa tuntuisi yleensä hieman omituiselta, jos vastapäätä istuva rouva avaisi spontaanisti isäsuhdettaan.

Pidättyneisyys on kuitenkin vain koiran puutetta. Kun koira on paikalla, rouva riisuu hansikkaansa ja silittää. Kerron koiran nimen.

Rouva kertoo edesmenneen koiransa nimen ja siitä päästäänkin Pasilaan mennessä isään, joka ei suostunut ottamaan koiraa koskaan yöksi sisälle ja oli perheen tytöillekin niin ankara.

Lypsykarjatilan ympäristössä jolkotteli useita koiria. Kun yritin lähestyä niitä, dingomaiset otukset perääntyivät kuin olisin tehnyt jotakin sopimatonta.

Koira tuntuu parhaimmillaan taikavoimalta. Se antaa suomalaisille luvan lähestyä, lässyttää ja avautua.

Varsinainen herätys koittaa maissa, joissa asiat ovat toisin. Keniassa koiralla on maaseudulla yksi tehtävä: vahtia ja varoittaa.

Lypsykarjatilan ympäristössä jolkotteli useita koiria. Kun yritin lähestyä niitä, dingomaiset otukset perääntyivät kuin olisin tehnyt jotakin sopimatonta.

Ne olivat sellaisia, mitä koirat ovat historian hämärissä todennäköisesti olleet. Eivät lemmikkejä, mutta eivät enää täysin villejäkään.

Isäntä oli myös hankkinut tilalle eksoottisen kummallisuuden: englanninpsringerspanielin.

Toisin kuin paikalliset koirat spanieli etsi aktiivisesti ihmisistä seuraa leikkeihinsä. Sekös kummastusta herätti.

Kun spanieli kerran lähestyi paikallisia epäilyksiä herättävän vauhdikkaasti, sitä heitettiin kivellä. Riehakas rekku nappasi kiven suuhunsa lennosta. Kiven heittäjä kääntyi kannoillaan ja juoksi karkuun.

Koira tuntuu parhaimmillaan taikavoimalta. Se antaa suomalaisille luvan lähestyä, lässyttää ja avautua.

Koiran pelossa on järkeä. Vuosittain noin 100 000 ihmisen arvioidaan kuolevan rabieksen seurauksena Afrikassa ja Aasiassa.

Nepalissa hindut taas juhlivat vuosittain Kukur Tiharia, koirien juhlaa.

Koiria pidetään kuoleman ja oikeudenmukaisuuden jumalan, Yaman, lähettiläinä. Juhlapäivinä katukoiratkin koristellaan kukkaseppelein.

Perinne on viehättävä, mutta suomalaiset koirat tuskin tarvitsevat koristusta. Me palvomme niitä joka tapauksessa.

Oikaisu 13.3. klo 11.33: Kuva vaihdettu.