Vaarin syli auttaa myös eroahdistukseen – Muttinen ja vaari -kirjan huumori aukeaa sekä lapselle että aikuiselle
Kun äiti lähtee seminaariin, Muttisella ja vaarilla on luvassa vauhdikas päiväVaareilla on oma erityislaatuinen paikkansa jokaisen lapsen sydämessä. Lasten arkeen aktiivisesti osallistuvat mummot ja vaarit ovat kullan arvoisia myös lasten vanhemmille. Se on opittu viimeistään nyt koronan aikaan, kun mummo- ja vaaripalvelut ovat monissa perheissä olleet kortilla.
Anna Krogeruksen ja Erika Kallasmaan lastenkirja Muttinen ja vaari kertoo mitä tapahtuu, kun äiti lähtee päiväksi seminaariin ja vaari jää Muttisen kanssa kahdestaan. Isovanhemmilla ja lapsenlapsilla on tunnetusti ihan omat juttunsa.
Muttinen ja vaari puuhaavatkin päivän aikana niin paljon, että vaarilla on hommaa pysyä vauhdissa mukana. Muttinen pääseekin järjestämään vaarille pienen yllätyksen.
Muttinen ja vaari on lämminhenkinen lastenkirja, jonka kautta aikuinen voi lapsen kanssa käydä läpi tunteiden sanoittamista. Eroahdistus on yksi niistä tärkeistä asioista, joita lapsen kanssa joudutaan jokaisessa perheessä kokemaan. Vaarin syli on ainakin hyvä paikka siihen.
Kirja on pitkästä aikaa sellainen lastenkirja, että siitä jää yhtä aikaa hyvä mieli ja tarinassa on myös syvällisempi viesti. Huumorikin avautuu hyvin sekä aikuiselle että lapselle.
Kirjaa voi lukea jo heti taaperoikäisten kanssa, mutta meillä siitä tykkäsivät myös 5-vuotias, eskarinsa päättänyt ja kolmasluokkalainen. Tämä luettiin useampaan kertaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

