Maatalousopintoja Minnesotassa, kehitysyhteistyöprojekteja Tansaniassa ja Guatemalassa - äitiys sai maailmanmatkaajan lopulta juurtumaan kotimaahan
”Asuin vuosia Guatemalassa enkä pelännyt yhtään mitään. Sitten tulin äidiksi, ja yhtäkkiä kaikki alkoi pelottaa.”
Tammisaaressa Tarja Lahtinen kunnostaa miesystävänsä kanssa tämän kotitilan 1700-luvun lopulta peräisin olevaa päärakennusta. Pihatammi on istutettu 1912. Kuva: Sanne KatainenKun kansainvälinen menojalka alkaa vipattaa, moni jää sille tielleen. Ellei sitten käy kuten lohjalaiselle Tarja Lahtiselle.
”Asuin vuosia Guatemalassa enkä pelännyt yhtään mitään. Sitten tulin äidiksi, ja yhtäkkiä kaikki alkoi pelottaa. Palasimme Suomeen.”
Sitä ennen maita ja maanosia oli kertynyt aika liuta.
Lahtinen on yrittäjäperheen vesa Lohjalta. Hänen äidillään on ollut kukkakauppa yli 35 vuotta, mutta Lahtinen ei itse aikonut puutarha-alalle.
Silti hän löysi itsensä Lepaan puutarhaoppilaitoksesta, ja ala alkoi saman tien tuntua omalta.
Jo opiskeluaikana hän teki hyppäyksiä ulkomaille. Ensin kului vuosi USA:n Minnesotassa, yliopisto-opintojen ja työn merkeissä. Sitten seurasi Tansania, jossa Lahtinen teki opinnäytetyönsä kehitysyhteistyöprojektissa.
”Oli se melkoinen vuosi” Lahtinen muistelee. ”En todellakaan yhtään tiennyt, millaiseen paikkaan olin menossa!”
Kotitarveviljely on Tansaniassa tärkeää. ”Siellä ei ollut esimerkiksi mitään eläkesysteemejä, vaan sillä piti tulla toimeen , mitä pystyy tuottamaan.”
Kun projektin haastattelija tuli kylään, väki puki merkkitapahtuman kunniaksi parhaat päälle. ”Monesti mietin, että olisipa ollut kunnon digikamera, niitä kuvia olisi hienoa nyt katsella.”
Lahtinen kävi kotimaassa valmistumassa ja työskenteli vähän aikaa Turun kaupungin viheryksikössä. Veri veti kuitenkin edelleen ulkomaille.
Kun hän kuuli, että ulkoministeriö hakee työntekijöitä YK:n kehitysyhteistyöprojekteihin, hakemus lähti heti. Lahtinen tuli valituksi. Siinä vaiheessa hän ei tiennyt yhtään, mihin päin maailmaa lähtisi.
Lopulta päämääränä oli Guatemala Väli-Amerikassa.
Projektiin kuului kotitarveviljelyn kehittäminen maan ylänköalueen kylissä. Naisryhmille tarjottiin mikrolainoja, joiden avulla he muun muassa rakesivat kasvihuoneita.
”Kulttuuri on siellä hyvin patriarkaalinen, eikä moni ollut koskaan pitänyt vasaraa kädessä. Rakentaminen oli meluisaa ja täynnä naurua ja antoi naisille selvästi voimaa ja itseluottamusta.”
Lahtinen vietti maassa kuusi vuotta, josta yli puolet YK:n leivissä ja loppuajan oman ekomatkailuyrityksen parissa.
Guatemalan-vuosina löytyi puoliso ja syntyi ensimmäinen lapsi, pian 16 täyttävä Alek-poika.
Vasta äitiys sai Lahtisen miettimään maan turvallisuutta. Guatemalassa on paljon huumerikollisuutta ja perhettä varoiteltiin jatkuvasti kidnappausriskistä, hän kertoo.
Oli aika palata.
Suomessa 2-vuotias Alek höpötti pelkästään espanjaa, vaikka äiti oli puhunut hänelle suomea. Päiväkodissa häntä ei ymmärretty. Seurasi hiljainen vaihe, ja sitten suomi korvasi espanjan - sitä poika ei enää puhu, ymmärtää kyllä.
Perhe kasvoi vielä kahdella lapsella, mutta seitsemän vuotta sitten pariskunnalle tuli ero.
Nyt Lahtinen toimii yrittäjänä. Omenakylän perinneperennat tekee pihasuunnitelmia vanhojen rakennusten pihapiireihin. Taimistossa kasvatetaan vanhoja, Suomen oloihin sopeutuneita perennoja pääasiassa piha-asiakkaiden tarpeisiin, mutta myös pienimuotoinen vähittäismyynti on tullut kuvaan.
Lahtinen viettää kaiken vapaa-aikansa miesystävänsä Markus Collinin tilalla Tammisaaren saaristossa. Siellä puitteet ovat perinteitä arvostavalle upeat: satoja vuosia yhtäjaksoisesti laidunnettua perinnemaisemaa, ikivanhoja puita sekä saaren vanhin talo. Sen entisöinti on pariskunnan yhteinen intohimo.
Mieli tekisi muuttaa kokonaan saareen, mutta ainakin vanhin lapsi on juurtunut lujasti Lohjalle.
Iso urakka olisi myös siirtää elämänmittaisen keräilyn tuloksena syntynyt perinneperennataimisto uuteen paikkaan. Sitä ryhdytään valmistelemaan, sillä Collin on jo luvannut perustaa tilalle emotaimien kasvatuspaikan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
