Vanhaan taloon sopii villi, huoleton ja ympäröivään luontoon limittyvä piha - steriili nurmikko graafisine tuijineen on toisesta maailmasta
Perinnepuutarhuri Tarja Lahtinen vannoo säilyttävän puutarhanhoidon nimiin.
Vanhat puut ovat Tarja Lahtiselle aarteita. Vaikka niissä olisi vähän lahoa, ne saattavat silti olla täällä vielä, kun meistä on jo aika jättänyt. Kuva: Sanne KatainenKuvittele, että ostat ihanan, sata vuotta vanhan puutalon. Entisöit sen huolella ja perinteitä kunnioittaen.
Sitten kaadat pihasta ikivanhat puut, räjäytät kalliot, jyräät kaiken tasaiseksi ja hävität vanhat perennat siinä samalla. Seuraavaksi suodatinkangas, multaa, valmisnurmikko ja tuijia, ehkä muutama ulkomailta tuotu näyttävä perenna.
Tuloksena on siisti ja steriili piha, joka sopisi uuden, modernin talon pikkuruiselle tontille. Vanhan talon ympärillä se on täysin eri maailmasta.
”Kyllästyin siihen, miten meillä tehdään pihoja. Raju tapa käsitellä pihapiiriä alkoi tökkiä”, lohjalainen Tarja Lahtinen muistelee päätöstään ryhtyä puutarhayrittäjäksi.
Hän opiskeli aikanaan hortonomiksi Lepaalla ja vietti sitten vuosia maailmalla. Lopulta hän palasi Lohjalle ja ryhtyi yrittäjäksi.
Lahtisen yritys Omenakylän perinneperennat kasvattaa nimensä mukaisesti vanhoja perennoja, mutta yrityksen päätoimiala on puutarhasuunnittelu. ”Juuri ne asiakkaat, joiden haluan löytävän minut, ovat niin tehneet.”
He ovat tyypillisesti ihmisiä, jotka ovat ostaneet vanhan mökin, talon tai kartanon. ”He huomaavat, että pihassa kasvaa valtavasti kaikkea, ja haluavat tietää, mitä siellä ja on ja mitä pitäisi tehdä.”
Hyvä esimerkki on taiteilija Marjatta Tapiolan 1700-luvun talo Sysmässä. Sen puutarhassa Lahtinen aloitti työt viime kesänä ja jatkaa tulevana kesänä. Menossa on myös vanhan kartanon puskittuneen pihapiirin raivaus Siuntiossa.
Töitä riittää niin paljon, että Lahtinen palkkaisi yksi tai kaksi työntekijää - kunhan uskaltaisi. Työnantajaksi laajeneminen on iso taloudellinen satsaus.
Lahtinen kertoo ilahtuvansa joka kerta, kun puutarhan omistaja ei halua lähteä moottorisaha kädessä kaatamaan jokaista vähänkin lahon näköistä puuta. Hän rakastaa ikääntyneitä puita ja arvostaa säästävää otetta.
”Vaikka puussa olisi vähän lahoa, se saattaa silti olla täällä vielä kauan sen jälkeen kun meistä aika jättää.”
Hänen toinen rakkautensa ovat vanhat suomalaiset perennat.
”Minua harmittaa, ettei omia perinneperennojamme arvosteta. Ne ovat sopeutuneet oloihimme satojen vuosien ajan. Ne saattavat kukoistaa kauan sitten hylätyn talon pihapiirissä, kun taas samanlajisesta tuontikasvista moni toteaa: se vain hävisi.”
Kestävyyden lisäksi Lahtista kiehtoo perinneperennojen oma tahto. Istutat sen johonkin, mutta se vaeltaa mielensä mukaan muualle. Väristäkään ei voi tietää: esimerkiksi akileija risteytyy miten haluaa ja tuottaa lopulta yllätyksellisen värikirjon.
Perinneperennat eivät sovikaan äärisäntillisen ihmisen ajatusmaailmaan. Parhaimmillaan ne ovat villissä ja vapaassa puutarhassa, joka limittyy saumattomasti ympäröivään luontoon, iloittelee väreillään ja elää omaa elämäänsä.
Lahtinen on kerännyt vanhoja suomalaisia perennoja lähes koko ikänsä. Hänen ulkomaankausiensa aikana emokasvit majailivat turvassa isoäidin puutarhassa.
Taimiston hän perusti siksi, ettei asiakkaiden pihaprojekteihin löytynyt kasveja muuten kuin itse kasvattamalla. Tarkoitus ei ollut myydä niitä muille.
Taimistossa alkaa nyt kolmas kesä, ja vähittäismyyntikin on astunut kuvaan. Tosin hyvin pienimuotoinen: Lahtinen haluaa ehtiä jutella jokaisen asiakkaan kanssa. Samalla vaihtuu tietoa ja kokemuksia ja usein taimisto saa uuden emotaimenkin.
”Meille tullaan fiilistelemään ja imemään puutarhan tunnelmaa.”
Lahtinen järjestää myös villiyrttikävelyitä sekä muun muassa puutarhailtoja yhdistyksille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
