Kuokkanen osti kyläkaupan Pohjois-Savossa ja keksi ratkaisun ruokaketjun ongelmiin ‒ ”Tilastonikkarit osaavat varmasti suunnitella indeksin tuottajakustannuksille”

Palonurmen kyläkauppias Jussi Kuokkanen on elänyt pääkaupunkiseudulla suurimman osan elämästään, mutta miehen sielu on vahvasti savolainen. Kuva: Pentti Vanska

Kello on jo yli 18:n, ja kaupan kuuluisi olla jo muutamia minuutteja kiinni. Kauppias Jussi Kuokkanen ei kuitenkaan pidä kiirettä.

”Olen antanut olla auki, kun täällä olen.”

Kuokkanen on yöpynyt kyläkaupassaan noin kolmesti viikossa siitä saakka, kun hän avasi sen kesäkuun 18. päivänä viime vuonna.

Vaihtoehtona on matka Kuopioon perheen luo. Pihalla odottaa vanha ”sotaratsu”, Skoda Octavia vuosimallia 2006 – muisto yrittäjävuosista Kuopiossa autokoulunopettajana.

”Bensaan meni viime kuussa 700 e”, mies tuskailee.

Kotimatkojen lisäksi kilometrejä kertyy tavaranhakureissuista ympäri maakuntaa, sillä varastot monipuolistuvat ja täydentyvät tulorahoituksella sen mukaan, mille on kysyntää.

Päivittäistavarat tulevat kyläkauppaan tilattuina, mutta monet asiat, kuten huussikuivikkeet, ruuvit ja pikaliimat on noudettava milloin mistäkin. Näillä tuotteilla kauppias ei elä mutta ilmankaan ei voi olla.

”Saan yrittäjäalennuksen tuotteista, kun käyn ostamassa ne muista kaupoista, kuten vaikkapa Tokmannista tai Motonetistä. Otan sitten pienen siivun välistä, kun myyn itse.”

Tänään myyntiä on kertynyt miehen arvion mukaan 600–700 euron edestä.

Kesällä liikevaihto nousee usein yli 1000 euron, ja onpa myös 2000 euron päivä nähty. Kesällä tulevat mökkiläiset ja tuplaavat Palonurmen asukasmäärän 600 henkeen. Noina päivinä voi taskunpohjalle jäädä jotain, jolla pystyy kituuttelemaan yli pitkän talven.

”Yli 500 euron pitää päivämyynnin mennä, että tässä on mitään järkeä. Onneksi ensimmäisen vuoden kuolemanlaakso on ohitettu.”

Miehen puheeseen on tarttunut bisnestermejä aiemmalta uralta autokouluyrittäjänä ja Savoniasta Kuopiossa, missä hän opiskeli kansainvälistä BBA-tutkintoa.

”Ei tullut kansainvälistä kauppiasta vaan kyläkauppias”, hän veistelee.

Mies lisää, että oman kaupan pitäminen se vasta kauppakorkeakoulu onkin. On sisäistettävä muun muassa, kuinka tuotteita on riittävästi mutta ei liikaa. Myymättä jääneet elintarvikkeet menevät omaan piikkiin, ja muutenkin ruuan vieminen kaatopaikalle on harmittaa.

Kauppias Kuokkaselle leivän tuovat päivittäistavarat, mutta tarjolla pitää olla muutakin paikallisille ja mökkiläisille. Kuva: Pentti Vanska

Palonurmesta on matkaa Tahkon laskettelukeskukseen 36 kilometriä ja Nilsiään 25, mutta kauppoja on lähempänäkin.

Vaikka koko maassa kyläkauppoja on vähemmän kuin Saimaannorppia, alle 200, Nilsiän lähialueella niitä on Palonurmen lisäksi Säyneisissä, Siikajärvellä ja Muuruvedellä. Toistensa leipää ne eivät silti syö.

Kuokkasen puoliso oli nähnyt lehdessä ilmoituksen, jossa kerrottiin Palonurmen kyläkaupan olevan lopettamassa. Viime metreillään se oli noussut kansalliseen julkisuuteen, sillä kaupasta oli ostettu miljoonavoiton antanut lottokuponki.

Kuokkanen oli pannut kaupan merkille jo vuosia sitten ohi ajaessaan.

”Muistan miettineeni silloin, että millaistahan tuossa olisi olla kauppiaana.”

Pari asiaa sai hänet soittamaan lopettamassa olevalle kauppiaalle ja päätymään lopulta ostopäätökseen.

Ensinnäkin vireä koulu on aivan vieressä, ja lisäksi hän näki seudun matkailupotentiaalin: ympärillä ovat muun muassa Tiilikkajärven kansallispuisto ja Pisan luonnonsuojelualue sekä Rouskunhiekan upeat rannat Rautavaarassa.

Lisäksi investointi oli sen verran pieni, että riskiä henkilökohtaisesta katastrofista ei ollut. Uuden, keskihintaisen henkilöauton hinnalla Kuokkanen pääsi kauppiaaksi, ja kiinteistön mukana tuli myös pieni varasto. Tosin saman verran rahaa kuluu lähivuosina rakennuksen kunnostamiseen ja uudistamiseen.

Tarvetta on muun muassa keittiö- ja saunaosaston remonteille sekä kaupan kehittämiseen. Suunnitelmissa on esimerkikisi ilmalämpöpumppuja ja aurinkopaneeleja käyttökuluja pienentämään. Kesälläkin sähköön kuluu 600 euroa kuussa.

Kaupparakennuksen hirsiosa on vuodelta 1950 ja tiilinen lisäosa seuraavalta vuosikymmeneltä. Alun perin ne valmistuivat osuuskassan tarpeisiin, sillä se palveli Osuuspankin konttorina ennen muuttumista kaupaksi.

”Nukun täällä ollessani entisessä pankinjohtajan huoneessa, ja pankkiholviin kärrään kaikki rahat päivän päättyessä”, mies sanoo ja virnistää siihen malliin, että kärrääminen on vähäistä pankki- ja luottokorttien aikana.

Tiliä tulee juuri sen verran, että sillä elää yksi ihminen. Niin Kuokkanen asian alun perin järkeilikin. Kaupanpito on vielä toistaiseksi elämäntapa, mutta Kuokkanen toivoo tulevaisuudessa pystyvänsä työllistämään muitakin.

Kaikki ei tosin ole itsestä kiinni, sillä kyläkaupan tulevaisuuden ratkaisee alueen pysyminen elinvoimaisena.

Alpo Ahonen (oik) on tullut hakemaan Palonurmen kyläkaupasta täydennystä pienkoneiden huoltotarvikkeisiin. Kuva: Pentti Vanska

Kauppaan tulee ehkä illan viimeinen asiakas. Kaikesta näkee, että on kiire ja jotain on unohtunut.

Niina Kokkonen lappaa hedelmiä koriin ja kertoo pitävänsä miehensä Jorman kanssa maatilaa kahden kilometrin päässä ja välttävänsä isoissa kaupoissa käyntiä. Siihen ei olisi juuri aikaakaan, sillä maitotilalla on neljä lasta ja kaksoset vasta puolitoistavuotiaita.

Valio noutaa tilalta maidon ja tuo samassa kyydissä maitoja, juustoa, jugurtteja ja muuta, mitä Kokkoset ovat tilanneet.

HKScan puolestaan hakee lehmät teuraaksi, kun sen aika on.

Elintarviketeollisuuden jalosteina Kokkosten työn hedelmät palaavat aikanaan valmiina tuotteina kuluttajille, kukaties vaikka tänne Palonurmen kyläkauppaan. Ne ovat juuri niitä peruselintarvikkeita, joista ”villi” kauppias Kuokkanen saa toimeentulonsa.

Suuret kauppaketjut tahkoavat kovaa tulosta, mutta tuotannon alkupäässä ollaan hätää kärsimässä tuotantokustannusten noustua.

”Hyviä aikoja ei ole nähty sen jälkeen, kun Venäjä laittoi rajat kiinni 2014”, Kokkonen sanoo.

Tuolloin EU asetti Krimin valtauksen vuoksi Venäjälle pakotteita. Niitä seurasivat vastapakotteet, jotka pysäyttivät ruokaviennin itänaapuriin.

Viime vuonna Kokkosten tilalla päätettiin laajentaa navettaa, ja pankki oli suopea. Marraskuussa lehmät muuttivat 16-paikkaisesta parsinavetasta 59-paikkaiseen pihattoon.

Kokkosen tilalla rakentaminen on nyt onneksi ohi, ja sodan alettua polttoöljysäiliöt ehdittiin tilata pikavauhtia täyteen ennen hintojen hyppäystä.

Alitajunnassa kuitenkin raksuttaa, että jossain vaiheessa säiliöt tyhjenevät ja rakentaa tai remontoida pitää taas.

Kokkonen tietää alueelta neljä tilaa, jotka ovat lopettaneet tai lopettamassa karjanpidon lähiaikoina. Jokainen on liikaa, sillä tilat työllistävät myös välillisesti monia.

”Tilallamme on nyt kaksi työmiestä asentamassa navetan verhoseiniä, yksi aukaisemassa tukkoon mennyttä lietekuilua ja eläinlääkärikin jouduttiin tilaamaan, kun lehmä sairastui”, Kokkonen kertoo.

Ja nyt Kokkonen on ostamassa hedelmiä Kuokkasen kyläkaupasta. Raha kiertää vielä.

Yrityskaupan mukana tuli pieni varasto, mutta valikoima täydentyy koko ajan asiakkaiden tarpeiden mukaan.  Kuva: Pentti Vanska

Kuokkanen on myöhäisherännyt maalainen. Suku on Pohjois-Savosta ja Pohjois-Karjalasta, mutta mies on varttunut ja elänyt suurimman osan elämästään pääkaupunkiseudulla.

Kuokkasella tulee puhetta paljon ja niin luontevasti Savon murteella, että ainakin satunnaisella kulkijalla se menee täydestä. Hän tosin sanoo osanneensa aina murretta, sillä lomat mummoloissa ovat jättäneet jälkensä.

Vanhemmatkin ovat palanneet takaisin kotimaisemiin ja auttelevat välillä kyläkaupassa.

Kyläkauppiaana hän on ymmärtänyt ja nähnyt omakohtaisesti tuottajien ahdingon ja miettinyt ratkaisukeinoja. Hän on päättänyt herättää keskustelua ja aikoo kutsua kyläkauppaan ja lähitiloille niin mediaa kuin päättäjiäkin.

Vaan miten Kuokkanen ratkaisisi ruokaketjun epäkohdat? Ongelmia on pyöritelty jo pitkään, eikä ratkaisuja ole löydetty edes ministeritasolla.

”Tilastoihmiset osaavat varmasti suunnitella tuottajakustannusindeksin, jossa otettaisiin huomioon tuotantopanosten hintojen nousu aina lannoitteista ja traktorinrenkaista energiakustannuksiin.”

Kyllä, kyllä. Vaan kuinka tuo saataisiin näkymään maanviljelijän tilipussissa?

”Keskustelua pitää käydä laajasti ja nostaa nauta, vilja ja maito pöydälle. Tuotantokustannusten nousua seuraava indeksi auttaisi neuvotteluissa kaupan, teollisuuden ja tuottajien välillä.”

Kuokkanen ei lähtisi syyttelemään ketään osapuolta ruokaketjussa, vaan ratkaisisi asiat yhdessä tuumin keskustelemalla.

Parannusta tuskin saadaan ilman ruuan hinnan nousua.

”Niin karua kuin se onkin, niin erityisesti prosessoidun ruuan hinta saisi noustakin. Vain sillä tavalla suomalaista ruokaa osataan arvostaa enemmän.”

Kuokkanen toteaa, että yksi osoitus ruuan halpuudesta on sen valtava hävikki joka päivä.

”Ensin sitä viedään raaka-aineeksi tehtaalle, prosessoidaan ja kuljetaan lopulta kauppaan sekä sieltä koteihin. Onhan se hölmöä, jos näin monen vaiheen jälkeen se joudutaan kuskaamaan vielä kaatopaikalle.”

Hän lisää, että peruselintarvikkeiden hinnat eivät saa silti nousta tähtitieteellisiksi.

Voisiko yksi ratkaisu olla se, että ruokaa päätyisi tiloilta enemmän suoraan Kuokkasen kyläkauppaan?

”Perunathan minulle tulevat jo tästä läheltä, samoin sipulit ja jonkin verran porkkanaa, valkosipulia, kurkkuja ja tomaatteja. Valitettavasti kanalaa täällä lähellä ei ole, munille olisi varmasti kysyntää.”

Hetken mietittyään Kuokkanen toteaa, että lähijärvillä on ammatikseen kalastavia – ja hyvinhän heidänkin saaliitaan voisi myydä suoraan.

”Haasteensa tietenkin myös suoraan tiloilta tulevien tuotteiden myynnissä on, sillä luvat on oltava kunnossa ja elintarviketurvallisuus taattua.”

Kuokkanen sanoo, että moni asia on vielä kehitteillä.

”Seinätaulunkin mukaan idea päivässä pitää lopputilin loitolla. Jos keksii sata ideaa, niistä voi olla viisi kelvollista ja pari myös toteutetaan.”

Hän tahtoisi kaupasta tulevan kyläläisten kohtaamispaikan, jossa olisi pieni kahvila-ravintola sekä monenlaisia palveluita. Mahdollisuuksia on monia, kuten vaikkapa erilaisten laitteiden vuokraus, opastukset, lautapelilainaamo ‒ ja se lottoaminen.

Kuokkanen ajattelee asettuvansa kylälle pysyvämmin, kun asiat lähtevät rullaamaan. Täällä vaikutuksen ovat tehneet vireä tekemisen meininki, johon mies on laittanut oman panoksensa. Viime vuonna hän järjesti läheiselle nuorisoseuralle rokkikonsertin ja pohtii, voisiko sitä joskus laajentaa vaikka isommaksi musiikkitapahtumaksi.

On aika lähteä. Kauppias hyvästelee ja vetää ulko-oven kiinni perässään, kun kello näyttää iltakahdeksaa.

Kauppa on ollut auki jo pari tuntia ylimääräistä.

Pankkiholvi on muisto rakennuksen alkuvuosista rahoituslaitoksena. Kuva: Pentti Vanska