Hengähdyspaikka: Jokainen voi armahtaa, kun kaveri tekee virheen elämässä tai urheilussa ‒ ja jokainen voittaa

Suurimmat virheet vievät kiven sisään, mutta pieniä tekee meistä jokainen päivittäin. Kuva: Jaana Kankaanpää

Juniorijalkapallo-ottelussa maalivahti tekee kohtalokkaan virheen, ja vastustaja juhlii maalia. Joukkuekaverit turhautuvat, ja joku möläyttää molarille musertavan syytöksen. Maalivahti juoksee itkien kentältä pois. Peli jatkuu vaihtopelaajan voimin, mutta hetkessä romahtanut joukkuehenki lannistaa loppupelin tappiotunnelmiin.

Ottelun jälkeen taitava valmentaja johdattelee joukkueensa kasvatuskeskusteluun. Käsi ylös se, joka ei tehnyt pelissä yhtään virhettä? Eikö jalkapallo olekin joukkuepeliä, jossa voitot ja tappiot ovat monen muuttujan summa? Parantaako syyttely suoritusta?

”Jos sinä käännyt Herran Jumalas tykö, niin Herra sinun Jumalas kääntää sinun vankeutes ja armahtaa sinua.” Näin lukee Helsingin vankilan pääoven vieressä. Kukaan, joka vankilaan sisään astuu, ei voi välttyä lauseen lukemiselta.

Kyseinen kohta löytyy Raamatun viidennen Mooseksen kirjan kolmannestakymmenennestä luvusta. Käännös on vanha, todennäköisesti vankilan rakentamisen, 1800-luvun lopun aikainen. Kahdessa tuoreimmassa, vuosien 1938 ja 1992, käännöksessä ei enää puhuta vankeudesta vaan kohtalosta. Kirjahyllystäni löytyvässä vuoden 1683 sotaraamatussa sen sijaan puhutaan fangeudesta.

Suomen perustuslain 105 pykälässä säädetään armahduksesta. Yksittäisestä armahduksesta päättää tasavallan presidentti korkeimman oikeuden lausunnon pohjalta. Armahdus vaikuttaa vain rangaistuksen täytäntöönpanoon, ei syyllisyyteen. Presidentti armahtaa harvoin ja useimmiten elinkautisvangin.

Viime vuosina elinkautinen on kestänyt keskimäärin 14 vuotta. Vuodesta 2006 elinkautisen vankeuden pituus ei enää ole ollut vain presidentin armahduksen varassa. Nykykäytännössä hovioikeus arvioi kahdentoista vankeusvuoden jälkeen ja aina kahden vuoden välein, voiko vanki siirtyä ehdottomasta ehdolliseen vankeuteen.

Armo on kristinuskon keskeisin käsite. 1990-luvun rippikoulussa armokäsitystä opetettiin lyhenteenä sanoista Ansaitsematon Rakkaus Meidän Osaksemme. Vuonna 2007 Helsingin ev.lut. seurakuntien Armo-kampanja palkittiin vuoden yhteiskuntatekona. Kampanja sai mediassa paljon kritiikkiä, se nähtiin muun muassa kirkon kömpelöksi yritykseksi kalastella uusia jäseniä eronneiden tilalle.

Minulle Armo-kampanjasta jäi mieleen sarjakuvamaisesti tiivistetty armon määritelmä: jos lapsi kaataa kömpelyyttään maitopurkin, isä toteaa torumisen sijaan – ei se mitään.

Armahtaminen on vapauttamista. Vapauttamisen vastakohta on vangitseminen. Kun kaveri mokaa, minulla on valta valita: vangitako vai vapauttaa? Poikkeuksetta paras valinta on vapaus.

Vakaumuksellisella kolumnipaikalla vuorottelevat vankilapastori Miika Hynnisen lisäksi seurakuntapastori Salla Autere, emerituspiispa Kaarlo Kalliala ja kirkollisen työn koordinaattori Anni Takko.