Joka kohtaaminen jättää jäljen minusta

Täytän tänä vuonna 40, jonkinlainen taitekohta sekin. Toivottavasti en ihan vielä elämäni puolivälissä, mutta perspektiiviä menneisyyteenkin alkaa löytyä.

Jos tähän asti elämäni on ollut haalimista ja suunnan hakemista, pikkuhiljaa hahmottuvat tärkeimmät asiat. Suunnattoman toiminnan sijaan elämä yksinkertaistuu, kun toiminta selkeytyy.

Huomaan alkaneen - ainakin ajatuksen tasolla - tietynlaisen minimalismin aikakauden. Valitsen yhä tarkemmin tekemiseni ja omistautumiseni. Mitä vähemmän elämässäni on, sitä syvemmin ja paremmin voin niitä hoitaa. Oli kyse sitten ruohonleikkuristani, lapsistani tai liiketoiminnastani.

Lapseni saavat rakkauttani, esimerkkini ja toivottavasti riittävät eväät elämään, joka jatkuu sittenkin kun minua ei enää ole. He kantavat mukanaan osaa minusta. Joka kohtaaminen polullani jättää toiseen minua pienen säkenen. Minkälaisen, siitä minulla on iso vastuu. Haluan luoda hyvää, kaunista ja merkittävää. En pysty vaikuttamaan kaikkeen mutta siihen mihin pystyn, haluan antaa täyden panokseni.

Kuolema on lopullinen luopuminen, elämä siihen asti luopumisharjoittelua. Luovun niistä asioista, jotka eivät enää ole tärkeitä tai jotka lähtevät elämästäni. Näin voin vaalia ja hoitaa yhä paremmin niitä, jotka elämässäni ovat.

Alan pikkuhiljaa ymmärtää Buddhan sanomaa. Lopulta, vain kolmella asialla on merkitystä: kuinka paljon rakastit, kuinka lempeästi elit ja kuinka kauniisti päästit irti asioista, joita ei ollut sinulle tarkoitettu.