Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Alex Laineen työ ruokakaupassa vaihtui päärooliin tv-sarjassa ‒ asiassa oli vain yksi mutta

    Ruoveden laitamilla varttunut Alex Laine sai unelmaroolin Poikani Joel -sarjasta. Tieto roolista tuli kuitenkin vain viikko ennen armeijaan menoa.
    Tampereella asuva Alex Laine teki pitkään haaveilemansa pääroolin Poikani Joel ­-sarjassa. ”Kameran edessä oleminen oli omana kokemuksena hyvin erilaista kuin sitä luuli. En kuitenkaan yllättynyt, vaan olin iloinen huomatessani, että näytteleminen on se ammatti, jota haluan ja mielestäni pystyn tekemään.”
    Tampereella asuva Alex Laine teki pitkään haaveilemansa pääroolin Poikani Joel ­-sarjassa. ”Kameran edessä oleminen oli omana kokemuksena hyvin erilaista kuin sitä luuli. En kuitenkaan yllättynyt, vaan olin iloinen huomatessani, että näytteleminen on se ammatti, jota haluan ja mielestäni pystyn tekemään.” Kuva: Rami Marjamäki

    Poikani Joel on Tampereen Pispalaan sijoittuva psykologinen trillerisarja. Suoratoistopalvelu Viaplayllä nähtävän sarjan pääosaa esittää 20-vuotias ruoveteläislähtöinen Alex Laine. Hän näyttelee lukiopoikaa Joelia, jota epäillään nuoren tytön murhasta. Laura Malmivaaran esittämä Roosa-äiti ei suostu uskomaan, että oma poika pystyy pahaan.

    Alex Laine on saanut roolistaan loistavaa palautetta niin katsojilta kuin kriitikoilta. Kyseessä hänen ensimmäinen iso roolinsa. Hän on aiemmin piipahtanut parissa tv-sarjassa, toiminut avustajana kuvauksissa ja esiintynyt mainoksissa.

    Marraskuussa 2020 Laine teki tavallista työpäivää ruokakaupassa, kun hän huomasi kahvitauolla, että sähköpostiin oli kilahtanut kutsu koekuvaukseen.

    Viestin lähettänyt roolittaja oli aiemmin järjestänyt Laineen Leipätiedotus ry:n mainoskampanjaan. Miettiessään Joelin hahmoon sopivaa nuorukaista, hän muisti ”leipämainoksen pojan”.

    Laine sai unelmiensa roolin muutaman onnistuneen koekuvauksen jälkeen – asiassa oli kuitenkin yksi mutta.

    ”Sain tietää saaneeni roolin vain viikkoa ennen armeijaan menoa. Onneksi kävi sellainen tuuri, että sarjan tuotantoyhtiö ITV oli tehnyt aiemmin yhteistyötä Puolustusvoimien kanssa. Yhtiön kontaktien avulla saimme siirrettyä armeijaan menoa seuraavaan kesään”, Alex Laine kertoo.

    Laine varttui Hyyrylän kylässä Ruoveden laitamilla. Nelilapsisessa perheessä harrastettiin autourheilua pienestä pitäen.

    ”Se oli täydellinen paikka kasvaa, koska maaseutuympäristö tarjosi vapauksia eri harrastuksille. Aloin ajaa peltoautolla jo 7-vuotiaana ja sitä ennen olin ajanut mopolla ja lokariautolla. Myöhemmin rupesin ajamaan kilpaa jokamiesluokassa ja ralli­sprintissä.”

    Monen ikätoverinsa tavoin Alex katsoi pienenä Harry Pottereita ja Sormusten herra -elokuvia. Erityisesti häntä kiinnosti se, miten elokuvien kohtauksia tehdään kulissien takana.

    Innostus näyttelemistä kohtaan heräsi alakoulun koulunäytelmistä. Kamerakin kävi tutuksi, sillä vanhemmat kuvasivat lapsia paljon videolle.

    ”Olin hyvin dramaattinen lapsi. Kun katsoo lapsuusajan kotivideoita, niin ei ihmettele, että tästä jätkästä tuli näyttelijä. Koulunäytelmissä halusin aina vähän isompaa ja näkyvämpää roolia. Ruoveden yläasteella sain mahdollisuuden mennä paikalliseen näytelmäkerhoon. Silloin aloin miettiä vakavasti näyttelijän ammattia.”

    Peruskoulun jälkeen Laine muutti Tampereelle ja alkoi opiskella ilmaisutaidon lukiossa. Hän on käynyt ahkerasti koekuvauksissa ja ottanut vastaan pienetkin tehtävät tv- ja elokuvatuotannoissa. Haaveena on päästä jonain päivänä näyttelemään kansainväliseen elokuvaa tai tv-sarjaan.

    Elämänkokemusta saadakseen Laine on hankkinut työkokemusta monelta alalta. Hän on ollut töissä sahalla, ruokakaupoissa ja kodinkoneliikkeessä. Parhaillaan hän hankkii lisätienestejä pitsalähettinä.

    Asenne työntekoa kohtaan on peräisin lapsuudenperheestä.

    ”Meidät opetettiin pienestä pitäen siihen, että saadaksemme jotain, meidän on tehtävä töitä sen eteen.”

    Laine aikoo jatkaa autourheiluharrastusta. Ford Focus V 1600 -merkkinen ralliauto on kotitilan tallissa korjattavana ulosajon jäljiltä.

    Hän näkee rallissa ja näyttelemisessä paljon samaa: molemmat vaativat sataprosenttista keskittymistä.

    ”Iskä sanoi aina, että jos ajatte ojaan, niin pitäkää kaasu pohjassa. Siitä on jäänyt kytemään ajatus, että jos elämässäkin pitää kaasun pohjassa, pääsee aina eteenpäin ja ulos ojasta.”

    Poikani Joel katsottavissa Elisa Viihde Viaplayssa.