Ulkolinja: Argentiina – rahaton maailmanmestari, jonka valuutta on menettänyt arvonsa aiemminkin
Talousongelmien kanssa painivan Argentiinan inflaatio kasvoi yli sataan prosenttiin. Heikko talous pakottaa lapsiperheitä luopumaan asunnoistaan ja muuttamaan kadulle.
Jalkapalloilija Lionel Messin kuvia on Argentiinassa kaikkialla seinämaalauksiin asti. Viulisti Gemma Scalia esiintyy kadulla. Kuva: pertti pesonenEtelä-Amerikan Argentiina on maa joka elää oikeasti yhtä aikaa köyhää ja upporikasta.
Helmikuussa kuluttajahinnat kipusivat maassa maagisen yli sadan prosentin tasoon vuodentakaiseen verrattuna ensimmäistä kerta 32 vuoteen.
Vuonna 1991 inflaatio kiihtyi maassa vieläkin ylemmäksi, 171 prosenttiin.
Etelä-Amerikan kolmanneksi suurimman talouden inflaatiokehitys on yksi maailman korkeimmista. Tälle vuodelle maan hallitus on asettanut inflaatiotavoitteeksi 60 prosenttia.
Argentiinan talouden vahvuuksia ei voi väheksyä, koska sillä on kosolti luonnonvaroja, hyvin koulutettua väestöä, vientipainotteista maataloustuotantoa sekä monipuolista teollisuutta.
Maa laskettiin kuuluvan 1900-luvun alussa koko planeetan rikkaimpiin valtioihin. Se joutui kamppaileman lähes koko 1900-luvun toistuvissa talousvaikeuksissa, jotka huipentuivat vuonna 2001. Tuolloin maa kohtasi historiansa vakavimman taloudellis-poliittisen pohjakosketuksen.
Talous lähti uudestaan nousuun pian, kunnes alkoi hiipua vuonna 2008 alkaneen kansainvälisen taloustaantuman aallokossa.
Mestaruusjuhla antoi hetken lohtua maalle, joka on uponnut syvälle talouskriisiin.
Kun Argentiinan maailmanmestaruuden voittanut jalkapallojoukkue palasi viime joulukuussa kotiinsa, niin pääkaupunki Buenos Aires villiintyi. Jopa viisi miljoonaa ihmistä, maan historian suurin kansanjuhla tervehti voittajia.
Mestaruusjuhla antoi hetken lohtua maalle, joka on uponnut syvälle talouskriisiin. Lähes puolet kansasta on köyhyysrajan alapuolella, valuutta pakenee maasta, inflaatio on jo yli sadassa prosentissa.
Ulkolinja seuraa nuoren äidin, Milagrosin elämää Buenos Airesissa. Hän menetti asuntonsa, kun ei selviytynyt vuokranmaksusta. Nyt hän on elänyt jo kuukausia kadulla. Hän toivoo pääsevänsä viranomaisten tukiasuntoon, mutta:
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF vaatii antamansa viimeisimmän lainan vastapainoksi leikkauksia hallituksen mittaviin tuki- ja sosiaaliohjelmiin.
Maalla on kyseenalainen ennätys, 70 vuodessa se on turvautunut 22 kertaa valuuttarahaston pelastuspaketteihin. Myös varattomille suunnattu tukiasunto-ohjelma on liipaisimella.
Nyt hän kysyy, miksi Argentiina köyhdyttää aina asukkaansa viiden vuoden välein.
Entinen Argentiinan jalkapallomaajoukkueen pelaaja Hugo Perez muistaa hyvin Argentiinan pahimman romahduksen kaksikymmentä vuotta sitten: Pankkitilit suljettiin, ja rahaa sai nostaa vain minimimäärän.
Samalla valuutan arvo romahti. Perezkin menetti rahansa. Perez astui aikanaan rahansa menettäneiden liikkeen johtoon ja taisteli vuosia, kuten hän itse sanoo, valtion tekemää ryöstöä vastaan. Nyt hän kysyy, miksi Argentiina köyhdyttää aina asukkaansa viiden vuoden välein.
Kirjailija Martin Kohan kertoo, miten juuri Diego Maradonasta on tullut Argentiinassa kansallissankari. Hän kaatui, sortui alkoholi- ja huumeongelmiin, mutta nousi aina ylös – ja kaatui uudestaan. Ihan kuin Argentiina itse, sanoo Kohan.
Sillä erotuksella, että Maradonalla oli myös loiston hetkiä, hetkiä jolloin hän oli jalkapallokentällä maailman paras. Kun taas Argentiina on aina kriisissä tai yrittämässä kuiville – ei koskaan kokonaan kuivilla.
Toimittaja Pertti Pesonen. Dokumentti on Ylen oman toimittajan tuotantoa.
Yle TV1 torstai klo 22.00, Yle Areena keskiviikosta alkaen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



