Vesirokkorokote tulee rokotusohjelmaan
Kattavien rokotusten arvioidaan hävittävän vesirokon Suomesta 2–3 vuodessa. Lehtikuva / Milla TakalaVesirokkorokote lisätään kansalliseen rokotusohjelmaan, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Alustavan aikataulun mukaan vesirokkorokotukset alkavat ensi syksynä.
Rokotetta tarjotaan kaikille 1,5–11-vuotiaille, jotka eivät ole vielä sairastaneet vesirokkoa. Kattavien rokotusten arvioidaan hävittävän vesirokon Suomesta 2–3 vuodessa.
Vesirokkorokotukset säästävät THL:n mukaan vuosittain 16 miljoonaa euroa yhteiskunnan kustannuksia. Lisäksi ne vähentävät vanhempien työstä poissaoloja noin 76 000 päivää.
Lisäksi puutiaisaivotulehdusrokotukset laajenevat Paraisten ja Simon kuntiin, joissa ne alkavat ensi keväänä. Rokotusta tarjotaan Paraisilla ja Simossa kaikille kolme vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille.
Puutiaisaivotulehdusrokotusten arvioidaan säästävän terveydenhuollon kustannuksia, koska taudista voi seurata pysyvää hengityskonehoitoa vaativa hengityshalvaus, jonka kustannukset yhtä potilasta kohden ovat noin 100 000 euroa vuodessa. Rokotusohjelman täydennykset varmistuivat, kun eduskunta vahvisti budjetin ensi vuodelle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
