Varusmies tienaa 58 senttiä tunnissa ja puoli tupakka-askia päivässä – mutta tiesitkö, milloin päivärahaa ryhdyttiin maksamaan?
Jokainen armeijan käynyt on kuullut hokeman, että päiväraha on tupakkiaskin verran. Nyt se ei ole edes puolikasta siitä.
Hieman alle puolet varusmiehistä palvelee puoli vuotta, ja tuon ajan he ansaitsevat 5,20 euroa päivässä. Kuva: Jaana KankaanpääPerussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Juuso nosti kissan pöydälle tiistaina eduskunnassa ja vaati varusmiesten päivärahan korottamista. Puolustusministeri Antti Kaikkonen vastasi siihen, että kokee asian ajankohtaiseksi ja tärkeäksi.
Valtion rahakirstulle on monta jakajaa, joten aikeen toteutuminen jää nähtäväksi.
Varusmiesten päivärahan tasoa on totuttu vertaamaan tupakka-askin hintaan, vaikka onneksi monet käyttävät rahansa nykyään muuhun.
Jo aiempina vuosikymmeninä vertaus oli omiaan osoittamaan, kuinka vähäinen päiväraha on – nykyään summa on yhä vähäisempi.
Varusmies saa ensimmäisen puolen vuoden aikana 5,20 euroa päivässä, kun tupakka-askin hinta on kohonnut jo yli 10 euron.
Varusmiesliiton puheenjohtaja Joel Elmaci sanoo, että palvelus alkaa joka päivä klo 8 ja päättyy pääsääntöisesti klo 17. Näin laskien varusmiehen tuntipalkaksi tulee 58 senttiä.
Päiväraha nousee puolen vuoden jälkeen 8,70 euroon, mutta vasta vuoden palvelevat varusmiehet tienaavat viimeisen kolmen kuukauden aikana sen legendaarisen tupakka-askin verran, 12,10 euroa.
Varusmiesliiton puheenjohtaja Elmaci ja pääsihteeri Janne Welin toteavat, että korotukset eivät ole pysyneet inflaation mukana ja asia olisi pikimmiten korjattava.
"Varmasti tämä vaikuttaisi varusmiesten motivaatioon, mutta myös arjesta selviämiseen. Puoli vuotta on kitkuteltava tai käytävä vanhempien kukkarolla", sanoo Elmaci.
Perineet päivärahalle ovat pitkät. Welin vetää kaaren aina Rooman imperiumin armeijasta Suomen itsenäistymisen ja oman armeijan synnyttämisen hetkiin.
"Jo sisällissodan aikana punaisten ja valkoisten tiedetään maksaneen sotilailleen päivärahaa."
Päiväraha on verotonta, ja valtio tarjoaa tietenkin ylläpidon palveluaikana. Rahaa kuluu kuitenkin myös lomilla.
Elmaci pitää tärkeänä tarkastella varusmiesten selviytymistä laajemmin eikä tarkastella vain päivärahan euromäärää. Yksi korjattava asia olisi hänen mukaansa mahdollisuus ansaita hieman vapaa-aikana, ilman että mahdollinen sotilasavustus pienenisi samassa suhteessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
