Mitä kävi siileille, jotka parittelivat MT:n sivuilla keväällä? – "Kamera ei ratkaise, vaan tilanne", Makkaralahden kuvareportteri tuumaa
Iisalmen Makkaralahden oravat, rusakot ja linnut ovat MT:n lukijoille tuttuja, sillä lehdessä on julkaistu muutamana viime vuonna yli 30 Kaarlo Asikaisen ottamaa lukijan kuvaa.
Kaarlo Asikaisen mukaan kamera ei ratkaise kuvan onnistumista, vaan tilanne. Siitä huolimatta hänellä on noin 30 kuvauskunnossa olevaa kameraa. Kuva: Pentti Vänskä"Näettekö? Tuolla on fasaani", Kaarlo Asikainen osoittaa taloyhtiönsä pensasaidan juurelle.
Iisalmen Makkaralahti, idyllinen pientaloalue parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta, näyttää aurinkoisena pakkaspäivänä parhaat puolensa. Koko Makkaralahden kiertävällä kadulla – Iisalmen pisimmällä – kulkee autoja harvakseltaan.
Kun kävelee sata metriä lähimmälle leikki- ja kuntoilupaikalle, näkee järvenlahden.
”Katsokaa, miten paljon jäniksen jälkiä”, Asikainen viittoo.
Makkaralahdessa on otettu moni Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistu lukijan kuva. Useimmissa esiintyy jokin eläin, esimerkiksi jokin lintu, orava tai rusakko.
”Toissa jouluna ilves istui tuossa”, Asikainen osoittaa pienelle takapihalleen.
Tapahtuma oli sen verran mykistävä, ettei miehelle tullut mieleenkään ottaa kuvaa olennosta, joka kökötti ikkunan ulkopuolella parin metrin päässä joulun viettäjistä.
Asikainen on koulutukseltaan metallimies. Hän työskenteli alalla 29 vuotta mutta on ollut viime vuodet työttömänä.
Muutama vuosi sitten Asikainen teki puolen vuoden palkkatukityöjakson Iisalmen luontomuseossa. Pätkä oli käänteentekevä.
”Siellä oli aikaa katsella täytettyjä eläimiä ja opetella tunnistamaan niitä. Kun kävijät esittivät kysymyksiä, sain vastata niihin, ja se innosti opettelemaan lisää. Sen jälkeen tikka ei ole ollut enää pelkkä tikka, vaan esimerkiksi pikkutikka, valkoselkätikka tai palokärki.”
Luonnossa liikkuminen on kuitenkin ollut tärkeää aina.
Makkaralahteakin tärkeämpi paikka on vajaan kolmenkymmenen kilometrin päässä sijaitseva Varpaiskylä, josta Asikainen on kotoisin. Siellä on myös ukin rintamamiestila, jossa Asikainen viettää aikaa varsinkin kesäisin.
”Lapsuudenkodissani ei ollut sähköä eikä telkkaria. Silloin hiihdettiin pimeässä ladulla, joka oli tehty päiväaikaan. Ei sitä silloin mietitty, että kamalaa, tuolla voi olla susia.”
Asikainen tarjoaa kuviaan moniin eri julkaisuihin. Usein kuva lähtee ensin Maaseudun Tulevaisuuteen, ja jos sitä ei julkaista, muutamaa päivää myöhemmin Asikainen lähettää sen jonnekin muualle.
”En kirjoita kovin metsästysmyönteisesti, mutta julkaisee Metsästäjä-lehtikin niitä, jos on hyvä kuva.”
Eläinten haaskalle houkuttelemisen Asikainen tuomitsee. Haaskoilla käyvät suurpedot tottuvat ihmiseen ja oppivat hankkimaan itselleen tutuksi käynyttä ruokaa myös asutuksen liepeiltä.
Maaseudun Tulevaisuudessa Asikaisen lähettämä kuva julkaistiin ensi kerran joulukuussa 2016. Lehdessä julkaistujen kuvien tarkka määrä ei ole tiedossa, mutta parilla arkistohaulla selviää, että niitä on ollut vähintään kolmisenkymmentä.
Kamerat ovat Asikaiselle yhtä tärkeä osa harrastusta kuin luontokin.
Suurimman osan kameroistaan hän hankkii käytettynä. Kun kamera ja objektiivi maksavat muutaman satasen, ei vaadita kovin monta lehdissä julkaistua kuvaa, jotta hankinta on maksettu takaisin.
Asikaisella on kaikkiaan noin 30 kuvauskunnossa olevaa kameraa – aivan liian monta vaimon mielestä.
Kuvausharrastus alkoi kymmenvuotiaana hankitulla Agfamatic 50:llä.
Uutta potkua harrastukseen tuli vuonna 1980, jolloin joku oli ostanut Moskovasta kesäolympialaisten aikaan Zenitin. Kotona henkilö oli todennut järjestelmäkameran liian vaikeakäyttöiseksi ja käynyt vaihtamassa sen paikallisessa liikkeessä pokkariin. Zenit päätyi Asikaiselle.
”Jossain vaiheessa Zenitin takakansi rupesi vuotamaan. Koin, että venäläiset kamerat eivät ole hyviä, joten ostin seuraavaksi japanilaisen. Mutta Zenitin ottamat kuvat olivat persoonallisempia.”
1990- ja 2000-lukujen vaihteessa Asikainen palasi Zenitien pariin, kun sai kameraharrastajalta edullisesti valtavan kassillisen niitä.
”Olen edelleenkin kuvannut silloin tulleilla objektiiveilla. Ostin soviterenkaan, joka käy Canoniin."
Suurimman osan kuvistaan Asikainen ottaa kuitenkin Lumix-pokkarikameralla. Sitä on helppo kuljettaa takin taskussa minne sitten meneekin.
”Ihmiset kuvaavat järkkärillä, koska haluavat näyttää kuvaajilta. Pokkarikameralla ottaa usein ihan yhtä hyviä kuvia, ja sen voi ottaa lomalla vaikka rannalle mukaan.”
Asikaisen mukaan kamera ei ratkaise, vaan tilanne. ”Herkkyys, että kun katsoo eläintä, tietää, mitä se tekee seuraavaksi.”
Kaikkiin Asikaisen eläinkuviin ei liity onnellisia tarinoita.
”Keväällä kuvasin siilejä, jotka parittelivat tuossa pihalla. Muutamaa päivää myöhemmin tuossa tiellä tunnelin jälkeen oli ajettu siilin päälle. Siitä pari päivää myöhemmin oli ajettu toisen siilin päälle. Sitten siilejä ei näkynytkään koko kesänä.”
On tarinoilla toisenlaisiakin loppuja, ja useimmiten kuvaajan mieli lepää harrastuksen parissa.
”Ihan hauskinta on kuvaaminen silloin, kun on kaunis, lämmin kesäilta. Tai kuljeksiminen ilman päämäärää aikaisin aamulla: rauha ja hiljaisuus. Silloin vastaan voi tulla vaikka jänis tai peura.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
