Radiojuontajasta maitotilan emännäksi: "Ajattelin, että eläinrakkaus minulla ainakin on, joten miksi en kokeilisi"

"Ajattelin, että eläinrakkaus minulla ainakin on, joten miksi en kokeilisi. Ilman sitä ei tähän työhön varmaan pystyisi", Sirkku Rajala muistelee hyppyä tuntemattomaan, toimittajasta maidontuottajaksi, viisi vuotta sitten. Kuva: Saara Lavi

Vajaat kymmenen vuotta sitten riihimäkeläinen Sirkku Rajala ajoi päivittäin radiojuontajan töihin Helsinkiin. NRJ:llä, Radio Novassa ja KissFM:llä juontanut toimittaja ehti tehdä myös raviaiheisia tv-lähetyksiä.

Sitten Rajala huomasi olevansa raskaana. Tulossa oli kaksoset, eikä raskausaika ollut helppo. Viikolla 26 toisen vauvan istukkavirtauksista huolestuttiin, ja loppuraskaus meni sairaalalevossa. Työputki päättyi yhtäkkiä.

Kaksostytöt syntyivät raskausviikolla 31. Pienempi vauva painoi vain 700 grammaa, ja ensimmäiset vauvakuukaudet kuluivat sairaalan keskolassa.

Pari vuotta ennen raskautta Rajala oli tavannut yhteisen ystävän kautta tulevan miehensä, punkaharjulaisen Juho Hännisen. Mies ajoi, ja ajaa edelleen, työkseen rallia maailmalla.

"Juho teki heti selväksi, ettei ole muuttamassa täältä mihinkään", Rajala sanoo pöydän ääressä Punkaharjun Vaaran kylässä.

Niinpä kaksosten synnyttyä Rajala myi talonsa Riihimäellä ja muutti sukulaisten avulla Punkaharjulle.

"Päätin, että nyt kokeilen uutta. Töihin olisi tullut tauko äitiysloman myötä joka tapauksessa. Ajattelin, että tulen sitten pois, jos en pärjää", Rajala sanoo.

Sopeutumista helpotti rakkaus eläimiin. "Ajattelin, että eläinrakkaus minulla ainakin on, joten miksi en kokeilisi. Ilman sitä ei tähän työhön varmaan pystyisi."

Elämänmuutoksesta on nyt viisi vuotta.

"Paljon tapahtui lyhyessä ajassa. Olen oikeastaan tajunnut sen vasta jälkeenpäin. Vieraskirjasta olen lukenut, ketä meillä on käynyt. Univelkoja on paikattu pitkään”, Rajala sanoo.

Asiat ovat loksahdelleet jouhevasti. Työ sujuu, ja mikä parasta, läheltä on löytynyt myös samassa elämänvaiheessa olevia ystäviä ja tukiverkkoa.

"Siinä mielessä tämä on ollut minulle kuin joulu."

Rajalalla ei ollut ennestään lainkaan kokemusta lehmistä tai maatilan arjesta.

Tilalle asettumisessa, lasten hoidossa ja töissä korvaamaton apu on ollut naapurissa asuva anoppi. Hän on opastanut tilan töihin, ja appiukon kanssa auttanut monessa, kun mies on reissannut työssään.

Apua on löytynyt myös älypuhelimen kautta.

"Facebookin Maitotilan emännät -ryhmä on jumalainen! Viidessä minuutissa saa monta ehdotusta, mikä saattaisi olla vialla ja mitä kannattaisi tehdä. Siellä ilkeillään tosi harvoin. Auttamisen intressi on erilainen, kun ollaan kaikki samassa suossa."

Maitotilalla on ollut pakko tarttua myös epämieluisiin asioihin.

”Ennen esimerkiksi kammosin neuloja ja pistämistä. Nyt se sujuu, kuten traktorilla ajokin. Kyse on vaan halusta oppia.”

Haastattelupäivänä eläinlääkäri on juuri avannut lopetetun vasikan kuolinsyyn selvittämiseksi. Sekään ei tehnyt enää pahaa.

"Helpotti vaan, kun selvisi, ettei sitä olisi voinut auttaa ja lopetus oli oikea ratkaisu", Rajala sanoo.

Edellisellä kerralla lehmän lopetuksen jälkeen hän yritti viedä lapset toista kautta navettaan, jotta nämä eivät näkisi raatoa.

"Tytöt siihen totesivat tyynesti, että äiti hei, ollaan me nähty ennenkin. Lapset ovat tottuneet monenlaiseen, niin kuin varmaan kaikki maatilojen lapset."

Arkea helpottamaan palkattiin pari vuotta sitten työntekijä, joka vastaa lypsyistä viikolla. Hän myös tuntee eläimet, seuraa kiimoja ja hallitsee kokonaisuuden.

"En tiedä, miten enää pärjäisin ilman Riinaa."

Viikonloput ja loma-ajat Rajala hoitaa navettaa anopin ja miehensä kanssa, joka nykyisessä ajopestissään ehtii enemmän mukaan tilan töihin.

Rajala tietää olevansa onnekas. Harvalla 30 lypsävän tilalla on mahdollisuus palkata työntekijä.

"Minun ei ole pakko mennä lypsylle joka aamu, ja raahata lapsia mukaan tai jättää keskenään sisälle. Tiedän, että moni tekee tätä työtä paljon tiukemmalla systeemillä."

Viisi vuotta Vaarassa on opettanut paljon. Rajala ei kaipaa kaupunkielämästä juuri mitään.

"Olen ollut aina aika lande, lapsena olisin halunnut aina olla mummolassa maalla. Luulin tänne tullessa tietäväni jotain, mutta en tiennyt mitään. Tämä todella on täyttä työtä", Rajala napauttaa niille, jotka vielä epäilevät emäntien vain viettävän aikaa kotona.

Navetalla on viime aikoina riittänyt vastuksia. Aivan vasta hieho kuoli poikimisen jälkeisiin komplikaatioihin, suosikkilehmä lähti teuraaksi ja tänään vasikka piti lopettaa. "Ja sitten vielä maidon hinnan lasku."

Työssä on yllättänyt eniten sen raakuus.

"Vaatii tietynlaista kovuutta tehdä esimerkiksi lopetuspäätökset ja vieroittaa vasikoita."

Kun työ kuljettaa miestä maailmalla, oma aika jää pienten lasten äidillä vähiin. Helpotusta tuo hevonen, jonka tallipaikka on 15 kilometrin päässä.

"Se on minun pääni nollauspaikka. Tarvitsen sen, että jaksan olla kivempi äiti. Juho jaksaa kotona ollessaan leikkiä ja sekoilla näiden kanssa niin, että minua melkein hirvittää. Joskus olisi helpompi olla tuolla kädet savessa kuin äitinä."

Rajala on purkanut arjen tuntojaan välillä Maatilan kädetön emäntä -blogissaan. Sen hersyviin teksteihin pystyy varmasti samaistumaan moni, joka tekee töitä pienten lasten ollessa kotona:

"Äiti, tuleeko tänään siementäjä? – Ei tule. – Miksei? – No kun ei ole kukaan kiimassa. – Miksei ole?" -tyyppiset keskustelut kuuluvat tiiviisti navettatöihin lasten kanssa.

"Ensin tapellaan tunti siitä, miksi Frozen-rimpsumekko ei ole oikea asuste navetalle, jossa paska lentää melko taajaan ja lehmät tykkää maistella kaikkea epämääräistä kahden euron sifonkia", Rajala kuvaa arkiaamujen vastoinkäymisiä.

Maalaiselämä kaikkine puolineen on silti vienyt naisen sydämen. "Tiedän, etten tule enää muuttamaan kaupunkiin", Rajala vakuuttaa.

Yhden muutoksen hän kuitenkin tekisi jos voisi.

"Päivystys ja eläinlääkäri saisivat olla lähempänä. Sitä pelkään, että esimerkiksi lapsille sattuu jotain, ja apu on kaukana. Ambulanssia voi joutua lähtemään ajamaan vastaan tai jopa vetämään sen ojasta, kuten meille kerran kävi."

Muuten elämä tuntuu turvalliselta järven rannalla, metsien ja peltojen ympäröimänä, mutkaisen hiekkatien varrella.

"Palvelut ovat kaukana mutta apu lähellä. Aina on vähintään viisi ihmistä, joille voi soittaa."