Loviisalaisyrittäjältä paloi ravintola poroksi, mutta hanskoja ei lyöty tiskiin – "Ihan kaikki ei mennyt eikä kukaan kuollut"

Timothy Kühn haluaa palauttaa Saltbodanin toimintaan. "Ei ole loviisalaista, jolla ei ole muistoa Salttiksesta – juhannuksesta, purjehdusfestareista, konserteista. Vaikka kesäravintolan pyörittäminen on stressaavaa, niin puitteet ovat niin upeat, että tätä jaksaa tehdä." Kuva: Jaana Kankaanpää

Kun vakuutusyhtiön päätökset ovat viivästyneet, rakennus on sääsuojattu, koska se on suojelukohde. Viiden tonnin kuukausivuokralla suojan hinta nousee kymmeniintuhansiin. "Se raha menee kankkulan kaivoon", Timothy Kühn suree. Kuva: Jaana Kankaanpää

Oli elokuinen maanantai. Vettä satoi koko päivän. Ravintola Saltbodanissa valmistauduttiin vuoden suurtapahtumaan, Loviisan Wanhat Talot -viikonloppuun. Ravintoloitsija Timothy Kühn lähti viiden maissa kotiin, viemään poikaa futistreeneihin.

Puoli yhdeltä yöllä puhelin soi. "Teidän ravintola palaa!"

"Menin ihan paniikkiin. Jätin lapsen nukkumaan, ja juoksin kalsarit jalassa ensin äidin luo kertomaan, että Saltiksessa palaa, ja sitten katsomaan, mikä on tilanne. Näin, että oli tosi kyseessä, vaikka ulospäin rakennus näytti turmeltumattomalta. Pihalla oli seitsemän paloautoa, kaksi poliisiautoa ja ambulanssi. Äiti tuli paikalle ja itse läksin takaisin lapsen luo. Kuulin kun ne veti viisi moottorisahaa käyntiin. Seitsemään asti aamulla ne sahat lauloi ja pilkkoi kattorakenteita. En pystynyt nukkumaan", Kühn kertaa traagisen yön tapahtumia.

Avatessaan aamulla kännykän Kühn näki somessa uutisen, että uusmaalainen ravintola paloi poroksi. "Mitä hemmettiä?! Tulin tänne, ja paikka oli täydessä kaaoksessa, hiiltynyttä, nokista, läpimärkää. Tajusin, että kaikki ei ole menetetty, mutta paljon on. Ihmehorkassa sitä rupes vaan heti järjestelemään, ja isä ja äiti tulivat, ja alettiin pelastaa, mitä voitiin."

Traagisesta yöstä on nyt kahdeksan kuukautta. Loviisan laivasillalla 1800-luvulta asti seissyt entinen tulli- ja pakkahuone on pressujen peittämä ja sisältä luuranko. Kattoa ei ole vieläkään saatu rakennetuksi, sillä keskustelu vakuutusyhtiön kanssa on takkuillut kaiken aikaa. Palon syy ei myöskään ole selvinnyt.

Missään vaiheessa Kühn ei ole aikonut luovuttaa, sillä hän kokee, että silloin vanhempien elämäntyö olisi tuhoutunut.

Kühnin vanhemmat aloittivat Loviisassa vuonna 1986 ravintolatoiminnan perustamalla vohvelikioskin Laivasillalle. Pikkuhiljaa alueesta on tullut Loviisan rantaelämän keskus ja kesäravintola Saltbodanista sen sydän.

Kun Saltbodan paloi, Kühnit olivat otettuja siitä, miten ihmiset tarjosivat apuaan. Moni ilmaisi huolensa, ja paikalliset ravintolayritykset järjestivät jopa varainkeruukampanjan Kühnien auttamiseksi.

"Ei ollut kyse isoista rahoista, alle 2 000 euroa, mutta se oli mieletön ele. Vaikka olemme kilpailijoita, niin ihmiset näkevät, että toimivat yritykset rikastuttavat meitä kaikkia", Kühn kiittää.

Kühn tajusi heti, että seitsemänkymppisten vanhempien voimavarat eivät riitä ravintolan ylösnostamiseen. "Äiti traumatisoitui ja näki vain pahimman skenarion. 33 vuotta rakennettu yritys seisoo tuossa häpeänä ja raakileena. Hän karttoi julkisia tiloja. Minunkin oli hankala mennä ruokakauppaan, kun ihmiset uteli kaikkea enkä osannut vastata. Itsekin jouduin käymään terapiassa. Mutta päätin, että yritän palauttaa heidän elämäntyönsä."

Peruskoulun jälkeen Kühn lähti Loviisasta maailmalle ovet paukkuen ja sanoi, että hänet löytää Pariisista tai New Yorkista, mutta Loviisaan hän ei palaa ennen kuin eläkeiässä.

Mies opiskeli graafiseksi suunnittelijaksi ja kokiksi ja elätti itsensä satunnaisten ravintoladuunien lisäksi myös sponsoroituna rullalautailijana. Kunnes avopuoliso ja lapsen syntymä kuusi vuotta sitten muuttivat ajatukset. Kühn palasi lapsuudenkodin pihapiiriin ja ryhtyi ravintoloitsijaksi.

Kesäravintola työllistää Kühnin normaalisti noin puolet vuodesta, ja lisäksi hän tuottaa erilaisia tapahtumia.

Tähän aikaan vuodesta Saltbodan on normaalisti ollut kiinni, mutta nyt ovensa ovat joutuneet sulkemaan kaikki ravintolat. Kühn uskoo tietävänsä, miltä se tuntuu. Mutta hän pyrkii katsomaan asioita positiivisesti.

"Meilläkään ei mennyt palossa ihan kaikki eikä kukaan kuollut. 1700-luvun hirret ovat vielä hyvässä loistossaan. Nyt voidaan suunnitella keittiötilat toimiviksi ja uusia suolaveden mädättämät lattialankut."

Koronaviruksen aiheuttama ravintoloiden ahdinko poikkeaa 90-luvun lamasta olennaisesti siitä, että ongelma on globaali eikä kenenkään syytä.

"90-luvun lamassa ihmiset kokivat henkilökohtaisen epäonnistumisen. Perheet pirstaloituivat, tuli avioeroja ja itsemurhia. Nyt ahdinko on maailmanpoliittisella tasolla, joten sitä on helpompi käsitellä", Kühn pohtii.

Moni ravintola toimii vuokratiloissa. Kühnin ohje on neuvotella vuokranantajien kanssa. "Ketään ei palvele, että vuokranantajat pistää toimivat yritykset pihalle, koska vuokrat jäi kahdelta kuukaudelta maksamatta. Meille kaikille on edukasta, että ravintolakulttuuri ja palvelut säilyisivät, myös vuokranantajille."

Kühnin mielestä nyt on hyvä miettiä myös, miten maailma on rakennettu.

"Lähituottamisesta puhutaan paljon, ja kun tulee tällainen force majeure, niin isojenkin on pakko havahtua, että jos kaikki on Kiinasta kiinni, niin systeemi on aika hauras."

"Mun isovanhemmilla oli kanat, siat, järvi, peltoja ja päivittäiset agendat. Tää koronakaranteeni ei olis muuttanut niiden elämää millään tavalla."

Kühn uskoo, että kestävyys nousee arvoonsa myös ravintolamaailmassa. Ainakin olisi syytä.

"Onko järkeä syödä argentiinalaista sisäfileepihviä, mun mielestä ei. Ranskalaisessa keittiössä on hienoa sesonkiajattelu: tarjotaan sitä ruokaa, mihin sulla on raaka-aineet saatavilla läheltä. Suomi on pieni maa, joten tällaiset asiat olisi helppo järjestää. Mikroekonomia ja solidaarisuus herää henkiin kriisitilanteissa, kun haluat että yhteisö selviää. Silloin pitää puhaltaa yhteen hiileen."

Kühnin mielestä suomalaiset on hemmoteltu pilalle, kun kaikkea on koko ajan tarjolla.

"Pitäisi ajatella koko ketjua. Esimerkiksi maanviljelijät ovat tosi tukalassa asemassa, kun kaikki kilpailutetaan. Jokainen Virossa leivottu pullapitko tarkoittaa sitä, että joku ei leivo sitä pitkoa Suomessa."

Kriisi synnyttää myös uusia ideoita. "Voi ottaa asenteen, että kaikki on paskaa, tai että tästä paskastahan voi tehdä jotain. Luovuus kukoistaa."

Kun Saltbodan paloi, Kühn pisti pystyyn pop up -kahvila Nokisen, koska varastoa saatiin pelastettua aika paljon. "Siinä me seistiin pihalla, oli myynnissä juotavaa ja leivottiin omilla tahoillamme kakkuja. Tehtiin ulkobaari eli pieni katos, jonne vietiin kaasuliesi ja tehtiin lohikeittoa. Se oli suksee. Ei ne puitteet tarvii olla niin moninaiset, että voi tehdä jotain."

Kühn lupaa, että ensi kesänäkin hän järjestää jotain, vaikkei ravintola vielä valmistuisikaan. "Kunhan saan sähköt ja kahvipannun ja kylmäkaapin, niin pidän livejazzkeikkoja. Tulis hyvä fiilis, jos ihmiset vaan tulis kattomaan, että tällasistakin voi päästä jaloilleen ja elämä jatkuu. Luovuttaminen ei ollut vaihtoehto."

Timothy Kühn

Ravintoloitsija, graafinen suunnittelija, kokki.

Perheessä avopuoliso ja 6-vuotias poika.

Harrastaa musiikkia, soittaa rumpuja parissa bändissä, tuottaa musiikkitapahtumia.

Fanittaa Anthony Bourdainin ajatuksenjuoksua sekä kaikkea vastavirtakulttuuria, kuten 1950-luvun jazzmuusikoita, 60-luvun kulttuurimurrosta, 70–80-luvun punkmurrosta.