Suomi 100 -tavoite: Kukaan ei syö yksin elokuun viimeisenä viikonloppuna
Elokuun viimeinen viikonloppu pursuu tapahtumia, joista on jopa vaikea valita. Kaikkia yhdistää teema yhdessä ja Suomi 100.
Projektipäällikkö Joel Heino nostaa maljan Suomen Luonnon päivälle 26.8. ja kutsuu kaikkia kansallispuistoihin eväsretkelle.Syödään yhdessä -teemavuosi huipentuu elokuun viimeiseen viikonloppuun. Tarjolla on tapahtumia maailman suurimmista kyläjuhlista illallisiin taivaan alla, villiruokafestivaalit, venetsialaiset ja monenlaisia sadonkorjuujuhlia puurobileistä rapukekkereihin.
"Tavoitteena on, ettei kukaan syö yksin. Jos naapurisi ei pääse tapahtumiin, niin vie hänelle vaikka yllätyspulla ja mene kahville", rohkaisee Syödään yhdessä -projektia vetävän ELO-säätiön toimitusjohtaja Seija Kurunmäki. "Teemamme on, että kaikki on kutsuttu."
Projektipäällikkö Joel Heino Metsähallituksesta kannustaa ihmisiä eväsretkelle kansallispuistoon. Suomen kaikissa kansallispuistoissa laulaa lintujen lisäksi kuoro, kun yli tuhat kuorolaista kokoontuu esiintymään luonnon helmaan Suomen Luonnon päivänä 26. elokuuta.
Illallisille taivaan alla on voinut ilmoittautua kuka tahansa. Ideana on, että kaupunki järjestää valkoisella liinalla peitetyn pöydän, josta voi varata paikan ja tuoda omat ruuat ja juomat. Tanja Jänicke Yhteismaa ry:stä kertoo, että noin 10 000 ihmistä on jo ilmoittautunut kymmenessä kaupungissa.
Helsingissä pöytä ulottuu Pohjois-Esplanadilla Stockmannilta presidentinlinnaan. Hyvinkäällä katetaan kaksi kahdentuhannen paikan pöytää ja Hämeenlinnan Evolla partiolaiset kattavat 750 metriä pitkänpöydän kolmelletuhannelle partiolaiselle.
"Kuka tahansa voi kattaa pöydän ulos ja kutsua kaverit tai naapurit mukaan", Jänicke innostaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
