Lintulan luostarissa työtä tehdään iloisin mielin – nunna Ksenia toivoo luostariperinteen säilyvän tuleville sukupolville

"Kristinuskon sisältä löytyy aarre", tietää 25 vuotta Lintulan luostarissa asunut nunna Ksenia. Kuva: Lari Lievonen

Vuonna 1895 Kivennavalle Karjalan kannakselle perustettu Lintulan luostari evakuoitiin sodan jaloista Heinävedelle Palokin kylään. Etelä-Savon maisemiin muutti silloin 30 naisen kansainvälinen sisaristo, josta osalla oli aateliset sukujuuret.

Lintulan kylässä nunnat olivat saaneet elantonsa lypsykarjanhoidosta sekä puutarhatuotteiden ja metsän myynnistä. Vuonna 1911 luostariin oli perustettu myös orpokoti ja koulu. Sisaria Kannaksen luostarissa oli parhaimmillaan lähes 70.

Elämä luostarissa muuttui Venäjän vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen jälkeen. Rajojen sulkeutuminen ehdytti Venäjältä tulleet lahjoitukset sekä muun luostarin saaman taloudellisen tuen. Vuoden 1918 kansalaissota vaikeutti elämää entisestään. Sisariston määrä väheni nopeasti.

Toimeentulonsa jäljelle jääneet sisaret turvasivat maataloutta kehittämällä. Orpokodin ja koulun toiminta jouduttiin lopettamaan ja vapautunut rakennus muutettiin vierasmajaksi.

Helpotusta taloudelliseen ahdinkoon saatiin vuodesta 1923 lähtien Suomen ortodoksisten seurakuntien ja luostareiden siirryttyä Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen. Luostarielämä alkoi jälleen vakiintua, kunnes tuli aika lähteä evakkotaipaleelle.

Nykyisin luostarissa asuu 10 sisarta. Nuorimmat heistä ovat alle 40 ja vanhimmat lähes 90-vuotiaita.

"Elämme täällä Lintulassa omalla työllämme. Talvikaudella valmistamme tuohuksia ja kesäajan tulolähteenä on matkailu", kertoo 25 vuotta luostarissa asunut nunna Ksenia.

"Olemme myös laajentaneet yrttiviljelyä. Valmistamme yrteistä voiteita ja yrttisuoloja. Lisäksi meillä on julkaisutoimintaa. Käännämme kreikan ja venäjänkileistä hengellistä kirjallisuutta. Yksi sisar maalaa ikoneita."

Sisarten päivät kuluvat luostarin töissä. Tehtäviä töitä kutsutaan kuuliaisuustehtäviksi tai palvelutehtäviksi. Luostaria johtava igumenia jakaa tehtävät sisarille kunkin voimien ja kykyjen mukaan. Töitä ei jaotella parempiin tai vähäarvoisiin, sillä arvokasta ja Jumalalle mieluista on kaikki nöyrällä ja iloisella mielellä tehty työ.

Vaikka nunnat vetäytyvät luostarin hiljaisuuteen, he eivät unohda ympäröivää maailmaa. Lintulan luostarissa nunnien tärkein tehtävä on rukoilla lakkaamatta.

"Meille tulee paljon rukouspyyntöjä. Ihmiset pyytävät meitä rukoilemaan muun muassa sairaiden puolesta sekä apua hankalissa elämäntilanteissa."

"Viime vuosina ilahduttavan paljon nuoria on halunnut tulla luostariin. Ihmisillä on paljon hengellistä etsintää nykyaikana vastapainona ateismille."

"Elämänohjeeni nuorille on rukouksesta kiinni pitäminen ja oman mielen varjeleminen. Missä mielemme liikkuu vaikuttaa kaikkeen ja näkyy meissä. Mieli pitää suunnata Jumalaan. Silloin Kristuksen kirkkaus säteilee meistä", Ksenia opettaa.

Tulevaisuuteen nunna Ksenia suhtautuu valoisin mielin. Luostariperinteen hän toivoisi siirtyvän katkeamattomana tuleville sukupolville.

"Luostari elää, kehittyy ja muuttuu maailman mukana, mutta ydin säilyy. Kristinuskon sisältä löytyy aarre", hän ajattelee.