Keskustelu varastamisen oikeutuksesta on käynyt kiivaana – perustelut poikkeustilanteessa varastamiselle löytyvät länsimaisesta oikeushistoriasta

Näpistyksen yritys on myös rikoslaissa rangaistava teko. Kuvan henkilö ei liity juttuun. Kuva: Sanne Katainen

Uuden vuoden alkajaisiksi näyttelijä Amanda Palo avasi Instagram-päivityksillään keskustelun varastamisen oikeutuksesta. Palon päivitykset liittyivät uutisointiin, jossa kauppiaat kertoivat näpistelyn lisääntyneen itsepalvelukassojen kautta.

Helsingin Sanomien haastattelussa (15.1.) Palo painottaa, että ruuan varastaminen kaupasta on ymmärrettävää seurausta yhteiskunnassamme lisääntyvästä pahoinvoinnista ja köyhyydestä.

Keskustelu varastamisen oikeutuksesta lähti laineille ja löysi uomansa myös presidenttitentin käsiäänestyksen kysymykseksi. Ehdokkaista yksi yhdeksästä piti peukun pystyssä ymmärryksen merkiksi.

Kuten usein, ei tämäkään keskustelu ole uusi, vaan aihetta on käsitelty jo länsimaisen oikeuskäytännön alkuhämärissä.

1100- ja 1200-luvun kirkko-oikeuden teksteissä kehiteltiin äärimmäistä hätätilaa koskeva periaate. Sen mukaan hengenhätään joutuneella köyhällä on oikeus ottaa toiselle kuuluvaa omaisuutta hengissä säilyäkseen.

Kehittelyn kantakirjana toimi Gratianuksen kokoama Decretum, jota pidetään ensimmäisenä laajana ja systemaattisena länsimaisen lain esityksenä. Decretum sisälsi kohtia, jotka velvoittivat rikkaita auttamaan köyhiä. Samalla selvitettiin varakkaiden velvollisuutta vastaava köyhien oikeus: varastaa nälkäänsä.

Oikeus omaan elämään ja sen ylläpitoon onkin yksi varhaisimmista kirjatuista yksilön perusoikeuksista.

Ensimmäinen ylöskirjaus tapahtui 1200-luvun lopulla Pariisin yliopistossa Godefroid de Fontainesin ottaessa kantaa kysymykseen ”omistaako ihminen itsensä?”.

Äärimmäisen hätätilan periaatteeseen vedoten de Fontaines puolusti nälkää näkevän ihmisen oikeutta varastaa ruokaa henkensä pitimiksi. De Fontainesin mukaan hätään joutuneella ihmisellä on kaksi oikeutta: oikeus käyttää yhteistä hyvää ja oikeus oman elämän ylläpitoon. Hänen mukaansa nämä oikeudet ovat luovuttamattomia, ja ne ovat ihmisellä luonnostaan.

Vuosia myöhemmin Johannes Pariisilaisen kommentaarien kautta itsensä omistamisen oikeus vakiintui eräänlaiseksi yksilön perusoikeudeksi, joka astuu voimaan elämän ollessa uhattuna äärimmäisessä poikkeustilanteessa.

Kuten huomaamme, perustelut poikkeustilanteessa varastamiselle löytyvät omasta oikeushistoriastamme.

Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiomallissa tulisi yhteisvastuullisen vaikuttamisen keinoin pyrkiä siihen, ettei kenenkään koskaan jouduttaisi äärimmäisen hädän periaatetta soveltamaan.

Yhteiskuntajärjestelmän tulee toimia niin, että se takaa jokaiselle ihmisarvoiseen elämään riittävän toimeentulon.

Kirjoittaja on vankilapastori.