Maaseudun vetovoimaa ei rakenneta vippaskonsteilla – viihtyvyyden määrittää koko yhteisö

Kuva: Kuvakaappaus: YouTube / Porin kaupunki

Maaseudun kunnilla on kaikilla sama krypto ratkaistavanaan: miten houkutella maalle muuttamisesta haaveilevat siirtämään kirjat ja kirput juuri omaan kuntaan.

Samaan aikaan jossain päin suomalaista maaseutua maalle muuttanut miettii, että missä se mainoskampanjan hilpeä maalaistunnelma on.

Kunnissa aherretaan sen eteen, että muuttoautojen letka virtaisi kuntien porteista sisään eikä niistä ulos. Palveluiden laatua pidetään korkealla, järjestetään tapahtumia ja ilahduttavan monissa kunnissa panostetaan viestintään. Kuntamarkkinoilla tehdään monenmoisia temppuja uusien kuntalaisten houkutteluun, sillä muuttotappio on myrkkyä kunnille.

Joissain pitäjissä kilpailuun on käyty viihteen keinoin: verorahoilla ostetaan näyttäviä tuotantoja, joissa sukelletaan kuntien syvimpään ytimeen etsimään näennäistä viihdearvoa paikoista, joissa sitä ei arjen tasolla oikeasti ole. Huumorin kautta haetaan houkuttelevuutta ja yritetään tuoda etäiset kuntaorganisaatiot lähemmäksi niiden nykyisiä ja kenties tulevia asukkaita.

Johtava virkahenkilö tai päättäjä sketsihahmona on taattua viihdettä, mutta ovatko trendikkäät huumoriin satsaukset tuoneet todella elinvoimaa muuttotappiokuntiin – sitä tarina ei kerro.

Maaseutukuntien vetovoima on enemmän kuin palveluita, kuntapolitiikkaa ja kauniita maisemakuvia somessa. Lopullisen ratkaisun maallemuuttajien viihtymisestä tekee yhteisö. Poliittisilla päätöksillä rakennetaan seiniä, palveluilla asiakaskokemuksia ja viestinnällä mielikuvia, mutta yhteisö luo sen tärkeimmän: seinien sisäisen kulttuurin.

Moni sanoo yhteisöön integroitumisen olevan ihmisestä itsestään kiinni. Toki niinkin, mutta ajatellaanpa asiaa myös muuttajan näkökulmasta. Kokonaisen perheen muuttaessa uudelle paikkakunnalle on arki hyvän aikaa sekaisin. Kaikki pitää opetella uusiksi lähikaupan sijainnista ja koulujen Wilma-käytännöistä lähtien.

Arjessa selviämisen lisäksi pitäisi sinnikkäästi päästä osaksi yhteisöä olemalla itse se aloitteellinen, aktiivinen ja sosiaalinen vailla tietoa siitä, tuottavatko ponnistelut edes hedelmää eli yhteisöön hyväksytyksi tulemista omana itsenään. Aikamoinen tulikoe!

Ehdotin muutama vuosi sitten, että pikkukunnissa olisi hyvä olla muuttokummeja. Sellaisia sydämellisiä ja hyväntahtoisia ihmisiä, jotka ottaisivat uusista asukkaista kopin.

Eräässä pohjoispohjalaiskaupungissa ideasta innostuttiin niin, että siellä perustettiin oikein muuttokummin toimi. Hieno homma.

Mutta onko julkisella rahalla palkattava muuttokummikaan lopulta ratkaiseva tekijä siinä kohtaa, kun paikallista kyläkulttuuria ja kenties jäykkiä perinteitä tuntematon yrittää parhaansa mukaan pyristellä osaksi joukkoa?

Maaseudulle muutetaan usein rauhan ja hitaamman elämän perässä, tämä tiedetään. Vähemmän puhutaan siitä, että juuri samoista syistä maaseudulta muutetaan pois. Syrjäseudulla elo voi käydä vähän liiankin rauhalliseksi, jos uusia asukkaita ei pyydetä yhteiseen toimintaan mukaan tai hakeuduta rupattelemaan.

Ammattiviestijän vinkkini arkiseen vuorovaikutukseen on, että reippaasti esittäytyminen ja vaikkapa avun tarjoaminen voivat usein olla paljon vaikuttavampia tekoja kuin kalliit mainoskampanjat.

Jos maallemuuttajan perävalot vilahtavat jo ennen kuin kissaa ehtii sanomaan, ei kyse välttämättä ole niinkään siitä, etteivätkö pienetkin maaseudun kunnat tarjoaisi riittävän hyviä palveluita tai ettei kolmas sektori järjestäisi mielekästä tekemistä.

Kyse on jostain paljon syvemmästä: johonkin kuulumisesta. Ihmisen on tärkeää kokea olevansa osa jotain porukkaa. Sosiaalisuutemme määrä ja tavat vaihtelevat, mutta harva haluaa olla tyystin yksin. Kokemus yhteisöllisyydestä vaikuttaa siihen miten voidaan ja minne asettaudutaan.

Paljon sanelee siis se, miten ihminen kokee ja miltä ihmisestä tuntuu. Hauskoilla ja oivaltavilla sometempauksilla voidaan herättää tunteita ja rakentaa maaseutukuntien imagoa, mutta todelliset kokemukset ja pysyvät mielikuvat syntyvät aidossa ympäristössä ja vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Siksi yhteisöllä ja sen kaikilla jäsenillä on merkittävä rooli uusien asukkaiden juurruttamisessa.

Olisiko maallemuuttotrendin jatkuminen pelastettavissa sillä, että maaseutukunnissa myös yksilöt tunnistaisivat oman mahdollisuutensa olla se, joka voi pieninkin teoin vaikuttaa myönteisesti uusien asukkaiden viihtymiseen? Kulttuurinmuutosta pohtiessa voisi auttaa kysymys: millaisin sanoin ja teoin juuri sinä luot tunnelmaa yhteisten seinien sisälle?

Minna-Marika Kumpulainen

FM, viestinnän asiantuntija

Siikalatva