Kirja-arvio: Nerokas novellikokoelma ilahduttaa ja saa kääntelemään kirjaa ympäriämpäri
Salla Simukka: Sammuta valot! / Sytytä valot! 144 sivua. Tammi.Koen joka kerta suurta onnea ja iloa, kun kirjailija onnistuu uudistamaan perinteistä kirjamuottia jollain tavalla. Tuoreen idean ei tarvitse olla edes kovin suuri, pari askelta tutun kirjallisen polun ulkopuolelle virkistää jo kummasti.
Salla Simukan Sammuta valot! / Sytytä valot! on loistava esimerkki ajatuksesta, joka tuo lukukokemukseen uutta pontta.
Teos rakentuu kahdesta osasta, joista kumpikin sisältää kymmenen novellia. Jokaisella novellilla on oma parinsa, jossa käsitellään samoja teemoja tai tapahtumia eri näkökulmasta.
Kirjaa nimitetään osuvasti kääntökirjaksi, sillä kokoelmat on painettu alkamaan omasta päästään kirjaa niin, että kirjaa täytyy kääntää vähän joka suuntaan siirtyäkseen osiosta toiseen. Mikä ihastuttava keino aiheuttaa hämmennystä esimerkiksi joukkoliikennevälineessä!
Sammuta valot! on koottu pelottavista ja jopa hitusen ahdistavista novelleista. Tarinoissa käsitellään eroamista, lähitulevaisuuteen sijoittuvaa dystopiaa ja kuolemaa. Lyhyetkin tarinat onnistuvat puhaltamaan sisuskaluihin jääkylmää pelkoa.
Sytytä valot! paneutuu puolestaan niihin elämän kauneimpiin hetkiin. Novellit kuvaavat herkästi rakkautta, toivoa ja itsensä hyväksymistä.
Simukan ansioksi on myös todettava novellikokoelman ihmiskirjo. Tarinoiden pääosaan on nostettu niin tyttöön ihastunut tyttö kuin drag queeniksi pukeutuva teini. Juuri nuortenkirjoissa tarvitaan monenlaisia samaistumispintoja.
Novellit ovat lyhyitä ja helppolukuisia, mutta välillä tarinat kääritään kiireesti turhan sievään pakettiin. Kun muutamassa sivussa koko kertomus rullataan suuren rusetin somistamana kasaan, on lopputulos aavistuksen laimea.
Pieni rosoisuus voisi siis olla poikaa muuten aivan ensiluokkaiselle novellikokoelmalle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



