Mitä jos syrjäseuduilla asuisi enää kolme ihmistä? – Näytelmän idea syntyi hiljaisesta kylänraitista

Tuukka Huttunen ja Marika Heiskanen ovat käsikirjoittaneet komediallisen näytelmän, jossa he myös itse esiintyvät. ”Olemme saaneet palautetta, että Kylä on hauska ja koskettava, se hienoa. Ja on siinä asiaakin”, Huttunen sanoo. Kuva: Sanne Katainen

Kaikki alkoi web-kamerasta. Näyttelijä Tuukka Huttunen ystävineen löysi sattumalta verkkosivun, johon välitettiin kuvaa Huttusen entisen kotikunnan Sonkajärven kylänraitilta.

Sivun ylälaidassa luki lakonisesti ”Sanotaan, että Sonkajärvellä on elämää”, ja kyllähän sitä sen verran oli, että jokainen kuvassa vilahtava auto houkutteli entisistä sonkajärveläisistä riemuhuudon.

”Siitä syntyi ajatus, että mitä jos maaseutu olisi tyhjentynyt täysin. Olihan siitä pakko tehdä näytelmä”, Huttunen kertoo.

Viime viikolla Teatteri Siperian Kylä-näytelmä sai ensi-­iltansa Tampereella. Musiikillinen komedia kertoo vuodesta 2040, jolloin Suomen syrjäseudut ovat tyhjentyneet kolmea Rutakon kylän asukasta lukuun ottamatta.

Ihan aluksi Tuukka Huttunen haluaa tehdä yhden asian selväksi: näytelmä ei kerro Sonka­järven kirkonkylästä, vaikka sitäkin Rutakoksi on kutsuttu.

Kylällä on sentään vielä enemmän kuin kolme asukasta, vaikka nyt jo suljetun web-kameran kuvat olivatkin usein autioita.

Jotain sonkajärveläistä näytelmään on kuitenkin ehkä eksynyt, Huttunen on nimittäin ammentanut käsikirjoitukseen omia lapsuudenkokemuksiaan, samoin kuin Kuopion tuntumassa maaseudulla varttunut Marika Heiskanen.

Kylä-näytelmässä päähenkilöinä ovat Huttusen esittämä vanha äiti ja tämän peräkammarinpoika, jota Heiskanen esittää. Lisäksi kylässä asuu Kiisseli ( Juha Junttu), entinen kunnaneläinlääkäri, joka on siirtynyt musiikkialalle, sillä kylässä ei ole enää eläimiä, joita hoitaa.

Käsikirjoittaja- ja näyttelijäkaksikon mukaan hahmot ovat hyvin erilaisia, mutta olosuhteet ovat hioneet heistä tiiviin yhteisön, jossa vallitsee lopulta rakastava ilmapiiri.

”Jos jossain asuu vain kolme ihmistä, heidän on pidettävä toisistaan huolta selvitäkseen”, Huttunen sanoo.

”Vaikka kuinka ottaisi päähän”, Heiskanen täydentää.

Palataan vielä hetkeksi Sonkajärvelle. Huttunen kävi vanhoilla kotiseuduillaan viime kesänä kymmenen vuoden tauon jälkeen. Koska vanhemmat muuttivat paikkakunnalta pois, eikä siellä asu enää juuri vanhoja kavereitakaan, ei tie ollut vuosiin vienyt Sonkajärvelle.

”Pohjoisessa ajaessa huomaa, että yksi kylä on kuollut täysin, mutta naapurikylä on vielä elossa. Se on pienestä kiinni. Voi olla, ettei tarvita kuin yksi ihminen, joka pitää pienen kuhinan yllä ja kylän elossa”, Huttunen sanoo.

Vaikka sekä Huttunen että Heiskanen ovat muuttaneet lapsuutensa maalaismaisemista kaupunkiin, viimeistään omien lasten myötä on kasvanut kaipuu rauhallisempaan asuinympäristöön. Samanlaisia ajatuksia he ovat havainneet ympärillään. Esimerkiksi Salossa sijaitsevaa Mathildedalin kylää voisi kutsua jopa trendikkääksi.

Lähellä kasvukeskuksia ja kaupunkeja sijaitsevalla maaseudulla onkin hyvät mahdollisuudet pysyä eloisana, mutta toista se on todella syrjäisillä seuduilla, Heiskanen ja Huttunen huomauttavat. Siellä palvelut eivät ole pikaisen automatkan päässä.

”Minulla on kuusi- ja kymmenenvuotiaat lapset. En voisi muuttaa kylään, josta olisi 300 kilometriä lähimpään sairaalaan, sillä mitä jos jotain tapahtuisi. Siellä sitten odotettaisiin helikopteria”, Marika Heiskanen sanoo.

Näitä ajatuksia on upotettu Kylä-näytelmään, samoin kuin pohdintaa siitä, kuinka vähällä ihminen tulee toimeen.

Myös itse esitys on rakennettu kevyeksi, sillä ajatus on, että ensi vuonna näyttelijät lähtisivät kiertämään Suomea. Koko tarpeisto mahtuu yhteen pakettiautoon, joten näytelmä voitaisiin viedä myös niille paikkakunnille, joilla ei ole edes omaa teatteria.

Ehkä Huttunen pääsee piipahtamaan myös Sonkajärvellä. Siellä on herännyt jo kiinnostus Rutakon kolmen viimeisen asukkaan tarinaa kohtaan.

Teatteri Siperian Kylä Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa 15.12. saakka.