Jaana Husu-Kallio viihtyy kansainvälisten neuvottelupöytien lisäksi villisikametsällä: "Siinä pysyy suhde tuoreena, kun miehen kanssa istuu kahdeksan tuntia kytiksellä, eikä kumpikaan puhu mitään"

Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio nauttii Suomessa erityisesti keväästä, jolloin kaikki kuolleelta näyttänyt lähtee ripeästi kasvamaan. Kuva: Maija Partanen

Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio on tyytyväinen uuteen ikäänsä.

"Luvassa on kunnon kotikekkerit, mutta virallista vastaanottoa en pidä."

Husu-Kallio juhli samalla menetelmällä myös 20 vuotta sitten. Suomi oli myös silloin EU:n puheenjohtajamaa.

Vuoden 1999 heinäkuussa Husu-Kallio kutsui eri EU-maiden kollegoitaan syntymäpäiväjuhlille kotiinsa. Tarjolla oli pöydänkokoinen, lehmän päätä esittävä kakku, sillä sihen aikaan hullun lehmän tauti myllersi EU:ta.

Kotijuhlista ja mieleenpainuvasta kakusta jäi osallistujille hauskat muistot, joista Husu-Kallio saa kuulla kehuja edelleen.

"Jos saa kutsun sataan linnaan, mutta yhteen kotiin, on selvää, että ne kotijuhlat jäävät mieleen."

Husu-Kallion työssä Suomen EU-puheenjohtajuus on loppuvuoden ykkösasia. Henkilöstölleen Husu-Kallio on sanonut, että maa- ja metsätalousministeriö on vahvasti EU-ministeriö.

"Meille tämä on arkea. Kun siirryimme puheenjohtajamaaksi, teemme työtä samojen EU-tyyppien kanssa kuin muutenkin."

Husu-Kallio valittiin tänä vuonna toiselle kaudelle kansliapäällikön tehtävään. Hän jatkaa tehtävässä vuoteen 2024.

Monipuolisen uransa aikana hän on ehtinyt istua myös EU-pöydän toisella puolen. Vuodesta 2002 vuoteen 2006 hän työskenteli Euroopan komission terveys- ja kuluttaja-asioiden pääosaston varapääjohtajana.

Vuonna 2006 hän palasi Suomeen Eviran, eli nykyisen Ruokaviraston, pääjohtajaksi.

Komissiosta lähteminen vaati Husu-Kalliolta kunnollisen harkinnan: Ensinnäkin siksi, että hänestä suomalaisia tarvitaan EU:n korkeille paikoille. Toiseksi siksi, että hän viihtyi kansainvälisessä ympäristössä.

"Haluan tehdä intohimoisesti työtä, josta pidän. Pidän työstäni sekä täällä että EU:ssa, mutta tärkeintä on lopulta se, mikä on työn ulkopuolella."

Yksi syy Suomeen paluuseen oli Husu-Kallion äiti, jolla oli todettu muistisairaus. Äiti asui Husu-Kallion ja hänen miehensä luona viimeiset vuotensa.

"Äidin sairastuttua koin, että velvollisuuteni on hoitaa häntä, sillä hän oli mahdollistanut opiskeluni ja aina kannustanut minua ulkomaille. Olenkin ylpeä miehestäni, joka hyväksyi sen, että muistisairas vanhus muuttaa meille."

Toinen syy Suomeen paluuseen oli Suomi itse.

"Sitä ei tarvitse kahdesti miettiä, kun keväällä avaa oven ja käki kukkuu.

Vuodenajoista Husu-Kallio rakastaa erityisesti kevättä, jolloin kaikki kuolleelta näyttänyt lähtee uskomattomalla vauhdilla kasvamaan.

"Sanon aina, että eihän nyt malta nukkua, nukutaan sitten talvella."

Heinolassa syntynyt ja kasvanut Husu-Kallio kuvailee itseään pikkukaupungin maalaistytöksi.

Eläinlääkäri oli jo kolmevuotiaana hänen unelma-ammattinsa – ja eläinlääkäri hänestä tuli.

"Äitini kotitilalla Nastolassa oli lehmiä, ja ne olivat suuri rakkauteni."

Husu-Kallion uran punainen lanka on eläinten hyvinvoinnin edistäminen. Välillä se on tapahtunut eläinlääkäripraktiikalla, välillä ministeriösä tai EU:ssa.

Yksi monista asioista, joista hän on vuosikymmeniä puhunut, on niin kutsuttu hiljainen tsunami. Sillä tarkoitetaan mikrobilääkeresistenssiä, eli yksinkertaistettuna sitä, että antibiootit menettävät tehonsa, sillä niitä käytetään väärin.

Husu-Kallio huomauttaa, että on katastrofaalista, jos sairastumme perusinfektioihin, joihin antibiootit eivät tehoakaan. Resistentit bakteerikannat eivät kunnioita ihmisten ja eläinten tai valtioiden välisiä rajoja.

"Puhuimme jo vuoden 1999 Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella, ettei antibiootteja kuulu käyttää rutiininomaisesti, vaan sairauden hoitoon. Asiat ovat sentään menneet eteenpäin, mutta työtä on edelleen."

Husu-Kallion luontosuhde on vahva.

"Päivittäin kiire jää metsään, ja lomalla se jää merelle."

Luontoon liittyviä harrastuksia Husu-Kalliolla on melkoisesti. Järviseudun kasvatti on Helsingissä asuessaan oppinut rakastamaan myös merta.

"Mieheni on ottanut minut miehistöksi. Hän on kapteeni ja minä puosupoika ja kokki."

Pariskunnan yhteiset harrastukset eivät pääty purjehdukseen. Molemmat myös metsästävät.

"Siinä pysyy suhde tuoreena, kun miehen kanssa istuu kahdeksan tuntia kytiksellä, eikä kumpikaan puhu mitään. Jos sitä tyyppiä inhoaisi, alkaisi nenänniiskutus ärsyttää."

Metsästysharrastus alkoi siitä, kun tuoreelle kansliapäällikölle kerrottiin, että ministeriön väellä on tapana osallistua jahteihin. Husu-Kalliota pyydettiin mukaa ajomieheksi.

"Kaikki kunnia ajomiehille, mutta tein selväksi, että jos minä lähden hirvimetsälle, lähden tasavertaisena."

Lopputuloksena sekä Husu-Kallio että hänen miehensä Visa Kallio suorittivat metsästyskortit.

Husu-Kallio on huomannut pitävänsä erityisesti kivääriammunnasta, mutta osaa hän haulikollakin ampua. Hän huomauttaa, että hyvä laukaus täyttää kaikki eläinsuojelustandardit.

"Eläin kuolee heti, eikä sen armollisempaa kuolemaa ole. Eettisesti on kaikin puolin hyvä, ettei eläin tiedä sekuntia ennen, mitä tapahtuu."

Erikoisin Husu-Kallion ampuma eläin on villisika. Toisen ampumiseen ei ole ollut mahdollisuutta, vaikka hän on istunut kolminumeroisen määrän tunteja kytiksessä.

"Oli se ensimmäisen villisian ampuminen hieno kokemus. Ja olivathan ne ribsit maukkaita", hän naurahtaa.