Tunnetko Suomen korkeimman vapaana virtaavan kosken? Maaningan Korkeakoski tarjoaa portaita ja polun myös vuonossa patikoijalle

Korkeakosken kuohut ovat runsaimmillaan keväällä ja alkukesästä. Kosken yläpäässä makaa vanha myllynkivi. Kuva: Riitta Mustonen

Vain pieni poikkeama 77-tieltä Maaningalla, niin olet Korkeakoskella. Opastaulu kertoo, että olet historiallisella paikalla. Täältä ovat voimaa hakeneet jo Elias Lönnrot ja Sakari Topelius aikoinaan.

Koski ryöppyää jo muutaman askeleen päässä parkkipaikalta: louhikkomainen putous, jolla on pituutta 36 metriä. Vesi virtaa vuonoon, joka on Suomen ainoita, ja ympärillä leviää luonnonsuojelualue.

Selkeät kyltit ja punaiset täplät kertovat Kanjonin kierroksen reitin. Kuva: Pentti Vänskä

Laskeudumme kaksisataa porrasta alas kosken juurelle rotkoon. Opas Johanna Penttinen kertoo, että alueella kasvaa harvinaisia kasveja, kuten lehtotähtimö ja tesma. Itse tunnistan ainakin runsaana nousevat saniaiset ja keltaiset rentukat.

Koski pauhaa kesän alussa vielä ärjyen, vaikka vuolaimmillaan se on äitienpäivän tienoilla, jolloin täällä kuulemma vilisee väkeä.

Laavulla voi keittää vaikka nokipannukahvit. Kuva: Riitta Mustonen

Pelkässä koskessakin on jo ihastelemista, mutta parkkipaikalta lähtee polku Kanjonin kierrokselle tai noin viiden kilometrin päässä sijaitsevaan Tuovilanlahden kylään. Polku on hyvin merkitty punaisin täplin, ja monin paikoin alas ja ylös vievät portaat on kunnostettu viime vuonna, joten reittiä on turvallista kulkea.

Nettisivuilla sanotaan polun olevan osin vaikeakulkuinen, mutta normaalikuntoinen selviää, kun varaa aikaa ja evästä. Kanjonin kierros on kokonaisuudessaan 5,5 kilometriä pitkä, josta on 2,3 kilometriä asfalttitietä.

Korkeakoski ja Korkeakoskenjoki saavat vetensä useista pienistä järvistä. Joki laskee Maaninkajärveen Tuovilanlahdessa. Polun varressa on monenlaista maastoa, ja reitti on paikoin jyrkkä, joten helteisenä päivänä saa hien pintaan. Puolivälissä matkaa voi levähtää laavulla.

Johanna Penttinen hakee voimaa luonnosta. Hän järjestää Tuovilanlahdessa muun muassa luontoyhteysretkiä, metsä- ja sointukylpyjä ja villiyrttikävelyjä. Kuva: Pentti Vänskä

Johanna Penttinen pysähtyy välillä halaamaan paksurunkoista kuusta. "Täällä on näitä halipuita. Puut puhuvat meille ja niissä elämän energia virtaa", Penttinen hymyilee.

Penttinen löysi Korkeakoskelta ja Tuovilanlahdesta itselleen uuden ammatin, kun hän sairastui ja kävi hakemassa voimaa Korkeakosken luonnosta. Löytyi elävä kyläyhteisö, lähde ja vanha Kalapuron torppa savutupineen, missä Penttinen pitää luontolataamoaan eli järjestää monenlaista toimintaa sointukylvyistä villiyrttisaunoihin.

Minna ja Matti Määttä pyörittävät Tuovilanlahden entisellä koululla Wanha Tietola -kesäkahvilaa, pihaleirintäaluetta ja leipomoa. Kuva: Pentti Vänskä

Polku jatkuu Tuovilanlahteen, missä entisellä kyläkoululla toimii leipomo ja kahvila Wanha Tietola. Vähän eteenpäin kylänraittia kulkiessa edessä on Osula eli entinen osuuskauppa, jossa nykyisin toimii lounaskahvila, majatalo ja kirpputori. Vastapäiseen toiseen osuuskauppaan on perusteilla kotiseutumuseo.

Mervi Rönkä iloitsee, että matkailijat ovat löytäneet Tuovilanlahden, joka hänen sinne muuttaessaan oli lähes kuoleva kylä. Kuva: Pentti Vänskä

Osulan yrittäjä Mervi Rönkä tervehtii tulijoita sydämellisesti. Hän toivoo, että matkailijat löytäisivät Korkeakoskella käydessään myös Tuovilanlahden kylän, joka pari vuotta sitten palkittiin Vuoden kylänä.

"Meillä on täällä seitsemän kahvilaa ja pieni kotieläinpiha aivan 77-tien tuntumassa. Täällä on aina joku paikka, minne mennä", Mervi Rönkä lupaa.

Erityisesti Rönkä iloitsee perustamastaan kesäkahvilasta, joka työllistää kesän aikana kymmenen nuorta. Kahvila toimii Tuovilanlahden satamassa vanhassa uittotuvassa ja kokoaa yhteen lomalaisia, veneilijöitä ja kyläläisiä.

Lue myös:

Ryöppyävän veden lumo