
Keksijä vei jääkarusellin uudelle tasolle: Tässä on saaren ympäri pyörivä, 104-metrinen jäädonitsi
Keksijä Janne Käpylehto rakensi viikonloppuna erikoisen jääkarusellin Lohjalle vanhojen kavereidensa ja sammattilaisten avustuksella.
Karuselli pyöri Käpylehdon mökkisaaren ympäri. Paikan valinnassa oli tarkkaa, ettei karusellialueen alla ole kareja. Kuva: Janne KäpylehtoJääkaruselleistaan tunnettu keksijä, tietokirjailija Janne Käpylehto rakensi viikonloppuna kymmenien talkoolaisten kanssa saaren ympäri pyörivän jääkarusellin Lohjalle.
Läpimitaltaan karuselli oli 104 metriä. Se pyöri Käpylehdon oman kesämökkisaaren ympäri lauantaina ja sunnuntaina.
Käpylehto yritti toteuttaa vastaavan tempauksen jo kolme vuotta sitten, mutta se ei silloin onnistunut.
Karusellin ääriviivojen tarkka merkintä jäähän onnistui tarkkuus-gps-laiteparin avulla, Janne Käpylehto kertoo. Kuva: Janne Käpylehto"Mitan pitää olla tosi tarkka, eikä mittaaminen onnistunut narulla. Syy miksi sain sen nyt toimimaan, oli tarkkuus-gps-laitepari."
Signaalia lähettävä laite sijoitettiin saaren keskipisteeseen, ja Käpylehto merkitsi saaren ympäri kaksi uraa neljän metrin välein vastaanotin käsissään. Siten ympyröistä saatiin riittävän tarkat.
Karuselli pyöri muutaman tunnin lauantaina ja pidemmän rupeaman sunnuntaina.
Kovalla pakkasella sahattu ura jäätyi nopeasti kiinni, joten karusellin käynnistäminen uudelleen sunnuntaina vaati urien sahaamista uudelleen. Uutta jäätä oli ehtinyt kertyä 3–4 senttiä.
Saaren ympärillä pyörivä rengas saatiin vauhtiin kahdella sähköperämoottorilla. Suurimman osan aikaa pyörimisnopeus oli yksi kierros tunnissa. Siihen päästiin Käpylehdon mukaan yhteensä 400 watin moottoriteholla.
Jääkarusellia rakentamassa oli kymmeniä ihmisiä. Uusia tuttavuuksia Käpylehto löysi Facebookin kautta.
"Laitoin Sammattilaiset -Facebook-ryhmään havainnekuvan jääkarusellista ja kysyin, löytyisikö innostuneita ihmisiä. Heitä löytyi vaikka kuinka paljon. Ihmiset totesivat, että tämä on samaan aikaan maailman pöljin ja paras idea."
Jääkarusellista ovat raportoineet mediat pitkin Eurooppaa, kun uutistoimisto AFP kiinnostui siitä.
Seuraavan jääkarusellin Käpylehto aikoo tehdä yhdessä Lappajärven, Alajärven ja Vimpelin kuntien kanssa maaliskuussa. Jääkarusellista on määrä tehdä peräti kilometrin mittainen.
Ennen sitä tarkoitus on tehdä pienempi jääkaruselli Helsinkiin. Ideana on pyörivä joulukuusimetsä valoineen.
Käpylehto haluaa hyödyntää poikkeuksellisen varhaisen jäätalven myös laittamalla kokoontaitettavan saunansa suksien päälle. Liikkeelle saunakelkka saataisiin sähkömoottorin voimin.
"Idea on, että olen saunan sisällä ja ajelen saunalla Helsingin edustalla."
Janne Käpylehto teki havainnekuvan "jäädonitsista" jo kolme vuotta sitten. Toteutunut karuselli vastasi yllättävän tarkasti havainnekuvaa. Kuva: Janne KäpylehtoKäpylehdon mukaan häntä motivoivat hankkeet, jotka ovat vaikeita, jotka tekevät ihmisiä iloisiksi ja jotka kiinnostavat mediaa.
Myös kaupallinen hyöty kiinnostaa. Saaren ympäri pyörivä donitsi on jo tuonut yhteydenottoja yrityksiltä.
"Minua kiinnostaisi yhteistyö jonkin sähköautovalmistajan kanssa, että julkistettaisiin uusi automalli pyörivän jääkarusellin päällä", Käpylehto vinkkaa.
"Lisäksi sähköauto voisi pyörittää jääkarusellia, mekaniikka on suunniteltuna jo."
Hupia tuova jättiläiskaruselli on teknisesti vaativa hanke, ja sitä varten tehtyjä innovaatioita voi hyödyntää muuallakin.
"Työn alla on erikoinen jäänsahauskone. Niitä tarvitaan jääkarusellien lisäksi myös esimerkiksi kaapelien laskuun. Ja mittaustekniikkaa voi soveltaa vaikka missä."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



