
Muistatko vielä aiempien pääministerien kohut silakkajupakasta nahkurin orsiin? ‒ Näin Sanna Marinin edeltäjiä maalitettiin
Onko kyse työstä vai luottamustoimesta? Siinäpä visainen kysymys vailla kunnon vastausta. Niillä on kuitenkin eroa ja ne vaikuttavat siihen, onko pääministeriin kohdistuva kohu perusteltu vai ei.
Pääministeri Alexander Stubb ei pelännyt heittäytyä moneen asiaan, ja kohuun riitti jopa hänen sortsinsa. Kuva: Timo AaltoPääministeri Sanna Marinin kyynelten seasta monelle jäi mieleen, kuinka hän painotti ”hoitaneensa aina työnsä”.
Kiinnittäkäämme huomio viimeiseen sanaan, sillä se ratkaisee paljon tai jopa kaiken. Onko pääministeri toimi työ vai luottamustehtävä?
Kun viestinnän professori Pekka Isotalus haastatteli eduskuntaryhmien puheenjohtajia ja esitteli myöhemmin tutkimuksensa tuloksia eräässä tilaisuudessa, eräs paikalla olevista tarttui puheenjohtajan yhteen sanaan. Hän oli ihmetellyt, että kutsuiko joku puheenjohtajista todellakin tehtäväänsä ammatiksi?
Poliittisen historian tutkija Jenni Karimäki on pohtinut samaa problematiikkaa. Luottamustehtävässä ja työssä on vähintään ajatuksen tasolla ero. Luottamustehtävään sitoudutaan kokonaisvaltaisemmin kuin työhön.
Jos poliitikko tekee ”työtä”, kunnon irtautuminen siitä vapaa ajalla on hyvinkin perusteltua. Karimäki muistuttaa, että muun muassa työpsykologit ovat kokeneet ongelmaksi työn ja vapaa-ajan sekoittumisen.
”Mitä korkeammassa asemassa ihminen on, sen helpommin vapaa-ajan ja työn raja hämärtyy ja sitä tärkeämpää olisi osata irtautua työstä vapaa-ajalla.”
Asia on tiedostettu jo historian sivu, ja onhan meillä asian vahvistavia sananparsiakin, kuten ”raskas työ vaatii raskaat huvit”.
Loppujen lopuksi poliitikot ajattelevat itsekin eri tavalla, ovatko he töissä vai luottamustoimessa. Karimäki kiinnitti huomiota Annika Saarikon kommentointiin taannoin televisiossa, kun siellä puitiin Marin-kohua. Saarikko määritteli, että ministeri on aina läsnä ja tiukkaa rajaa on vaikea vetää työlle ja vapaa-ajalle. Toisin sanoen hän oli sillä kannalla, että kyseessä on luottamustehtävä.
Merkittävämpää on kuitenkin se, kuinka äänestäjät asian näkevät. Demokratiassahan pestit ovat määräaikaisia. Vapaa-aikanaan näyttävästi juhlivan pääministerin väite ”työn hoitamisesta kunnolla” voi olla riittävä peruste kelvolliselle tehtävän hoidolle, jos äänestäjä katsoo poliitikon tekevän vain työtään. Jos taas äänestäjä näkee toimen luottamustehtäväksi, asia voi hyvinkin olla toisin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

















