Mini-emä katselee pentunsa riehumista. Labradoreille tyypilliseen tapaan vauhtia riittää. Kuva: Jenniina Veitonmäki
Koiranpentu katosi pimeään talvi-iltaan, ja koko kylä riensi auttamaan
10-viikkoisen koiranpennun seikkailu oli päättyä ikävästi. Pelastukseksi koitui paikallisen pariskunnan valppaus.
Kuvassa 10-viikkoinen Aino ja tämän emä Mini. Kuva: Jenniina VeitonmäkiVeitonmäen perheen keskiviikkoiltapäivä sai kurjan käänteen, kun heidän 10-viikkoinen labradorinnoutajapentunsa Aino katosi kuin tuhka tuuleen.
Veitonmäet asuvat maalaismaisemissa Jämsän Koskenpäässä, ja koirat voivat ulkoilla vapaasti pihapiirissä. Aino oli ollut emonsa Minin kanssa tavalliseen tapaansa ulkona pissalla.
Jenniina Veitonmäki oli tullut päästämään koiria takaisin sisälle, mutta ulkona koiruuksia ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Hetken huutelun jälkeen emä jolkotteli kotiovelle, mutta Ainoa ei näkynyt.
”Odottelin siinä vielä jonkin aikaa, mutta sitten ajattelin, että Aino ei taida löytää kotiin omin päin. Aikaa oli kulunut jo niin paljon”, Jenniina Veitonmäki kertoo.
Pimeys alkoi painamaan päälle, ja huoli pennusta oli kova. Lohdullista tilanteessa oli se, että elohopea oli useamman asteen plussan puolella. Ihan hetkessä ei elämänsä voimissa oleva labradorinpentu kylmettyisi.
Veitonmäki lähti etsimään koiranpentua ajaen lähitiet autolla mukanaan 2-vuotias tytär.
”Se on vähän rajallista, mitä pystyy tällaisen kaksivuotiaan lapsen kanssa tekemään.”
Apua löytyi onneksi läheltä. Veitonmäki laittoi paikallisiin Facebook-ryhmiin ilmoituksen kadonneesta pennusta, ja avunantoja alkoi satelemaan.
Etsintöjä tehtiin useampien ihmisten voimin jo viidettä tuntia, kun lopulta kuultiin ilouutinen: paikallinen pariskunta oli löytänyt Ainon läheisen kesämökin alta.
”Etsijä oli vislannut ja Aino oli pistänyt päänsä ulos rakennuksen alta”, Veitonmäki kertoo.
Luonteeltaan reipas ja utelias pentu ei ollut järkyttynyt tapahtumasta, vaan tuli kotiin häntä heiluen.
”Oli ihan täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Kova vauhti oli heti päällä, ja sisällä alkoi leikkiminen. Tämä seikkailu päättyi onneksi kaikin puolin hyvin.”
Vastaavaa ei ole tapahtunut Veitonmäelle, vaikka hän on kasvattanut labradorinnoutajia 14 vuoden ajan.
Veitonmäen mukaan Mini-emällä on tapana käydä pienillä lenkeillä lähimetsässä eläinten hajujen perässä. Koira ei mene kauas ja se tulee takaisin huudettaessa.
Pentu oli ilmeisesti seurannut emäänsä, mutta hukannut tämän. Nuoren koiran suuntavaisto ei ole vielä kehittynyt, eikä se enää löytänyt kotiin.
Mini on kiltti, eikä murise pennulleen vaan uskoo vapaaseen kasvatukseen. Tosipaikan tullen arvojärjestys on kuitenkin tiedossa. Kuva: Jenniina VeitonmäkiEmän ja pennun yhteiset seikkailut ovat nyt toistaiseksi pannassa, sillä koiria ei päästetä yhdessä ulos ilman valvontaa.
Veitonmäki kuvailee Aino-pentua rodulleen tyypilliseksi: iloiseksi, uteliaaksi, sosiaaliseksi sekä kovan ruokahalun omaavaksi. Pentu tulee myös hyvin toimeen Veitonmäen pienen tyttären kanssa.
Ainon nimi ei ole tuulesta temmattu.
”Aino oli pentueensa ainoa pentu. Se ei ole kauhean yleistä. Labradorinnoutajat saavat keskimäärin 4–9 pentua.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
