Melkein kolmekymppinen Moona ei suostu jäämään eläkkeelle – palkkionsa se ottaa porkkanoina

Lukuponi Moona on kuunnellut kärsivällisesti sille luettuja runoja ja tarinoita vuodesta 2015 lähtien. Alavieskassa ollaan suhteellisen varmoja, että Moona oli aikoinaan valtakunnan ensimmäinen lukuponi. Kuva: Ulla-Mari Kivi

Lukukoirat ovat tuttuja vieraita kirjastoissa ympäri Suomea. Kun Alavieskan kirjaston parkkipaikalla alkaa rytmikäs kopina, paikalliset tietävät, että nyt paikalle saapuu vähän suurempi lukukaveri.

Tai ei lukuponi Moona nyt varsinaisesti mikään jättiläinen ole, mutta useampia koiria isompi sentään. Valkoisen kaunottaren säkäkorkeus on shetlanninponeille tyypillisesti siinä metrin hujakoilla.

Ura lukuponina alkoi oikeastaan ihan sattumalta. Moona oli ollut omistajansa Mari Vaarin kanssa keikalla tarjoamassa ponikyytejä lapsille. Työt loppuivat vähän suunniteltua aiemmin, ja parivaljakko päätyi kävelemään kirjaston pihalle.

Kirjaston henkilökunta oli innoissaan pienestä ponista, ja pian syntyi ajatus, että lapsethan voisivat lukea sille ääneen.

Moonan ensimmäinen virallinen lukuponikeikka oli lokakuussa 2015, siitä tehtiin oikein päivitys ponin tuoreille Facebook-sivuille.

Ura lukuponina ei olisi voinut tulla parempaan aikaan, sillä vuonna 1996 syntyneellä Moonalla alkoi eläkeikä jo kolkutella.

”Vaihtoehdot olivat aika vähissä, koska se oli liian vanha tuntiponiksi”, Vaari kertoo.

Lukuponi-Moonalle on varattu oma paikka kirjaston katoksessa. Siinä se seisoo paikallaan, kun lapset lukevat sille vuorotellen.

”Se seisoo paikallaan tunnin, ei jalkaansakaan heilauta. Moona seuraa hirmuisen tarkkaan lukemista.”

Palkkion työsuorituksestaan Moona ottaa ilomielin vastaan porkkanoina.

Monelle epävarmalle lukijalle kärsivällisesti kuunteleva eläinkaveri on tärkeä apu lukemisen harjoittelemisessa. Moona ei hermostu, vaikka vaikeiden sanojen kohdalla takeltelisi, eikä se hirnahda tuomitsevasti kenenkään kirjamaulle.

”Se kuuntelee kaikkia samalla tavalla ja tykkää kaikesta lukemisesta, oli sitten pieni ihminen tai vähän isompikin.”

Moona on vieraillut Mari Vaarin kanssa kirjaston lisäksi vanhusten palvelukodissa sisällä saakka tapaamassa asukkaita, kirjamessuilla, museopäivillä ja koululla. Moona on mitä parhain työkaveri, kerrotaan kirjastolta. Kuva: Ulla-Mari Kivi

Moona on Mari Vaarin mukaan oikea ilopilleri eikä se ole koskaan purrut ketään. Valkoisena hulmuava harja tekee siitä niin kiltin näköisen, että lapsetkaan eivät ujostele sitä.

Ennen eläkepäiviään ja lukuponin pestiään Moona oli Vaarin tallilla tuntiponina, ja onpa se pyöräyttänyt maailmaan viisi varsaakin.

Hiljalleen ikä alkaa painaa tammikuussa 29 vuotta täyttävää Moonaa.

”Moona piristyy hirveästi, kun se käy kirjastossa. Se tykkää lapsista aivan kauheasti ja nauttii huomiosta.”

Lukutuokioiden jälkeen Moona on kuitenkin viime aikoina ollut tavallista väsyneempi. Intensiivinen kuuntelukin syö pikkuponin voimia.

Nyt Moona käy kirjastolla muutaman kerran vuodessa.

”Kyllä tässä alkaa viimeisiä vuosia olla menossa. Vielä se pystyy olemaan lukuponi, mutta Moonan kunnon mukaan mennään.”

Pienet lukijat toivovat Moonalle paljon terveitä eläkepäiviä. Ponilla on vielä monta hyvää tarinaa kuulematta.