HELLAN KULMALLA Ahven on uusi rapu
Innostuin tänä kesänä onkimisesta. Jäin koukkuun kuin matoa tavoitteleva ahven.
Innostus alkoi Oulujokivarresta, kun ensiapuryhmän kesäkisan yhdeksi lajiksi joku keksi onginnan. Saalista ei omalle kohdalle tällöin tullut, mutta kipinä kalastukseen syttyi.
Kainuun rastiviikolla vuokramökin rannassa ahvenet kutittelivat nilkkoja, kun kävin saunasta uimassa.
Saalistusvietti sen kuin yltyi, kun käännetyn veneen päällä nojasi kaksi onkivapaa. Ei muuta kuin matoja tonkimaan ja koukkua veteen. Kesti noin viisi sekuntia, kun koho ensimmäisen kerran painui veden alle. Uimakaverini ahvenhan se siinä.
Ja saalista tuli jokaisella madonpätkällä. Kun koossa oli nelisenkymmentä ahventa, oli aika lopettaa.
Valmistus oli helppoa, ainakin lomalaisen näkökulmasta.Kaloilta päät ja suolet pois, pikainen huuhtelu, kevyt kuivaus ja suolaa sisuksiin.
Kun nuotiolla oli hyvä hiillos, oli aika laittaa uudet perunat kiehumaan.
Savustuspussi osoittautui halsteria paremmaksi, koska se piti ahvenet mehevinä ja antoi hyvät leppälastun aromit.
Puolen tunnin savustuksen jälkeen koitti työläin vaihe – syöminen, joka toi mieleen rapuillalliset. Ahventen syöminen ei silti ollut läheskään niin työlästä kuin rapujen. Ja jos totta puhutaan, ahven maistuu paljon paremmalle kuin rapu. En oikeastaan ymmärrä, miksi pitäisi enää pitää rapukestejä, kun voi syödä ahvenia.
Uudet perunat runsaalla voinokareella, raikas salaatti, savuahvenia ja vaikkapa iisalmelaista olutta – voiko parempaa kesäruokaa edes kuvitella?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
