Tyhjästä sylistä voi tulla avoin syli ‒ uutuuskirja nostaa esiin myös lapsenlapsettomuuden kivun
Pirjo Lääperi: Lapsettomuuden monet kasvot. 160 sivua. Omakustanne.Seitsemänkymppisen Pirjo Lääperin tuore kirja Lapsettomuuden monet kasvot kertoo omakohtaisen ja koskettavan tarinan hänen lapsettomuuspolustaan.
Lapsettomuusaiheisia kirjoja on kirjoitettu paljon, mutta ei näin pitkän elämänkokemuksen pohjalta.
Lääperi tuo aiheeseen uuden näkökulman: lapsenlapsettomuuden.
Hän kuvailee kivuliaan tarkkanäköisesti kokemuksia, kun lapseton jää paitsi myös elämän toiselta vauvakierrokselta ikätovereiden esitellessä kuvia lapsenlapsistaan.
Ikääntyvää lapsetonta voi myös huolettaa oma vanhuus. Kuka minua hoitaa, kun vanhenen?
Lääperin oma tarina on lohdullinen: Tyhjästä sylistä tuli avoin syli. Hän kertoo kokevansa vapaaehtoistyön lasten parissa antoisana ja merkityksellisenä.
”Eihän varamummous voi korvata omia lapsia tai lapsenlapsia, mutta tuntuu mukavalta, kun lapset hyväksyvät minut seuraansa.”
Lääperin tarina on myös kiinnostava ja koskettava kuvaus lähihistoriasta ja sen aikaisesta tunnekasvatuksesta.
Lapsettomuuden aiheuttamaa surua on verrattu läheisen kuoleman aiheuttamaan suruun. Suru on kuitenkin näkymätöntä.
Vaikenemisen kulttuuri ja häpeän tunne ovat hankaloittaneet lapsettomuudesta puhumista. Kirjoittaja rohkaiseekin kertomaan tilanteesta edes yhdelle ystävälle tai sukulaiselle, jotta möykky sisällä ei kasva liian suureksi.
Oman tarinansa lisäksi Lääperi on haastatellut erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä, jotka ovat kohdanneet lapsettomuuden.
Kahta samanlaista elämäntarinaa ei löydy, jokainen lapsettomuuden kohdannut kokee asian omalla tavallaan.
Kirjan ulkoasu on yksinkertaisen tyylikäs, vaikkakin kotikutoinen. Tietoiskut olisin nostanut paremmin leipätekstistä erottuviksi tietolaatikoiksi.
Kannen kuvan merkitys aukeaa heti ensimmäisillä sivuilla, ja silmät kostuvat. Kuivin silmin en selviä monessa muussakaan kohdassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


