Simo Riikonen maalasi siirrettävältä telineeltä hallissa, johon mahtuu rekka tai perävaunu.
Lapsena syttynyt liekki palaa yhä autotaidemaalarin sydämessä
Asiakkaan tilaamat Tuntematon sotilas -aiheiset maalaukset moottoripyörässä ja taulussa ovat esillä Emil Cedercreuzin museossa Harjavallassa.Autotaidemaalari Simo Riikonen oli lakkaamassa maalaamiaan muotokuvia. Työt jäivät kesken, kun Riikonen lähti katsomaan F1-kilpailuja televisiosta. Oli vuosi 1994.
Formulakuljettaja Ayrton Senna kuoli niissä kilpailuissa. Yksi Riikosen viimeistelyä vailla valmiista kuvista esitti Sennaa.
Riikonen mietti, voisiko Sennan muotokuvan lahjoittaa jonnekin, ja päätyi ottamaan yhteyttä Brasilian Suomen-suurlähetystöön.
Kun mies istui suurlähetystön odotustilassa taulu jaloissaan, poimi sihteeri hänet jonon ohi suurlähettiläs Bernardo de Azevedo Briton tapaamiseen. Taulu lahjoitettiin Sennan omaisille.
Myöhemmin Riikonen katseli dokumenttia Sennasta. Se loppui lähikuvaan hänen maalaamastaan taulusta, ja sen signeeraukseen ”Simo Riikonen, Finland”.
Samana vuonna Riikonen sai kutsun suurlähetystöön Brasilian itsenäisyyspäivän juhliin.
”Siellä sitä sitten oltiin pingviinipuku päällä. En tuntenut ketään.”
Tuntemattoman tullessa esittäytymään Riikonen esitteli itsensä automaalariksi Porissa. Uusi tuttavuus alkoi jo hermostua ja epäillä, onkohan automaalari oikeassa paikassa, kunnes Riikonen selitti yhteytensä suurlähetystöön.
”Oletko sinä se Riikonen”, kysyi herra, ja äkkiä olikin helppo tutustua ihmisiin. Myöhemmin Brito vaimoineen vieraili Porissa Riikosten kotonakin.
Tämä on vain yksi tarina, joka Riikosen uralla on syntynyt. Mies kertoo tarinoitaan eloisasti ja pilke silmäkulmassa.
”Elämä on ollut stressaavaa, mutta moneen paikkaan olen päässyt tai joutunut”, Riikonen sanoo.
Helikopteria en ole maalannut. Sellainenkin oli tulossa, mutta se putosi matkalla
Riikonen pakkasi matkoille työvälineensä salkkuun. Eniten tilaa veivät työkengät, hän sanoo.Brasilian suurlähettilääseen Riikosen tutustutti muotokuva, mutta suurin osa tarinoista nivoutuu automaalausten ympärille.
Riikonen on maalannut erilaisia ajoneuvoja 60-luvulta asti. Luettelo ajoneuvoista, joita hän ei ole maalannut, on lyhyempi kuin luettelo maalatuista.
”Helikopteria en ole maalannut. Sellainenkin oli tulossa, mutta se putosi matkalla”, Riikonen sanoo.
Kun Riikonen oli pikkupoika, hänen isänsä rakensi taloa, ja perhe asui mökissä. Sen seinälle sai piirtää. Hän piirsi autoja niin korkealle, kuin ylsi, ja autoihin kasvot. ”Autoihin ei saa piirtää”, poikaa opetettiin.
”Kaikki mikä on kiellettyä, pitää tehdä”, Riikonen toteaa.
Jos ei kielletyn viehätys, viimeistään kymmenvuotiaana saadut amerikkalaiset autolehdet sinetöivät Riikosen tien. Hän muistaa lehden kuvista auton, jonka kylkeen oli maalattu liekit.
”Ne liekit poltti mun sydämeni.”
Poika tiesi, että tuollaista on päästävä tekemään.
16-vuotiaana Riikonen maalasi oman moponsa. Seuraavana vuorossa oli isän auto, sen jälkeen kaverin ja sitten naapurin. Nämä kulkupelit saivat vain uuden värin, ensimmäisen kuvan hän maalasi parikymppisenä.
Se oli maisema kaverin auton takaluukkuun. Riikonen lupasi kaverilleen, että maalaa takaluukun kokonaan vihreäksi, jos kaverin isä ei pidä maisemakuvasta. Sitä ei tarvinnut tehdä, vaan töitä sai jatkaa naapurin auton kanssa.
Pian oltiinkin tekemässä raitoja ja viivoja kuorma-autoon.
Jokaisesta työstä tuli hiukan rahaa.
”Halu tehdä ja voittaa itsensä oli paljon enemmän kuin halu tienata”, Riikonen huomauttaa.
Riikosen maalaamia autoja esiteltiin autonäyttelyissä, joissa otettuja kuvia päätyi lehtiin. Se poiki tilauksia.
Läpimurron aiheutti Helsingin autonäyttelyssä vuonna 1982 esitelty Scania. Näyttelyn jälkeen autovalmistaja pyysi Riikosta esittelemään autoa suurempaan näyttelyyn Ruotsiin, ja Riikonen lähti epäröimättä.
Ruotsin näyttelyn jälkeen valmistaja pyysi häntä lähtemään Pariisin autonäyttelyyn.
”Siinä piti jo miettiä puolitoista sekuntia”, Riikonen sanoo.
Mies ajoi auton Pariisiin ja esitteli sitä valkoisissa haalareissaan kymmenen päivää. Ne päivät toivat ruiskumaalarille 30 vuodeksi enemmän tilauksia kuin hän ehti tehdä.
Simo Riikosen isä Veikko Riikonen sai tauluun ympärilleen elämäänsä liittyneitä maatalousaiheisia kuvia.Riikonen kiersi paljon töissä ulkomailla, erityisesti Saksassa ja Tanskassa. Lisäksi näyttelyreissuja oli kymmenisen vuodessa.
Vaimo oli kotiäitinä, ja usein perhe oli mukana matkoilla. Kun lapset muuttivat pois kotoa, muutti vaimokin. ”Kaikella on hintansa”, Riikonen asettelee sanojaan.
”Olihan se aika koheltamista. Aina mentiin, mutta se oli se elämäntyyli.”
Maalausten aiheet olivat usein tuotekuvia. Leipomon autoon maalattiin pullia ja kalaliikkeen autoon kaloja. Kuljetettava tuote ja sen valmistaja saattoivat määritellä käytettävän värimaailman.
Elokuva-aiheet olivat vuosituhannen vaihteessa suosittuja. Tilauksen saatuaan Riikonen yleensä katsoi elokuvan ja otti sen pyöriessä kameralla kuvia, joita käytti mallina.
Taitelijan mielestä hän hienoin työnsä on rekka Zorro-kuvituksella.
”Vaikken minä ole ikinä tyytyväinen. Aika pakottaa työt valmiiksi.”
Yhden kliseen Riikonen rikkoo:
”Siitä olen pitänyt kiinni, etten maalaa alastomia naisia autojen kylkiin. Olen varmaan vanhanaikainen, mutten halua sotia kenenkään arvomaailmaa vastaan.”
”Aiemmin olin varma, että vielä tulee tehtyä parempi. Nyt olen varma, ettei tule”, mies sanoo vakavana.
Parkinsonin tauti saa Riikosen, 68, kädet tärisemään niin, ettei hän voi enää maalata.
”Se oli kova paikka, ja on vieläkin.”
Elämäntavasta ja työstä luopumisen lisäksi sairaus hankaloittaa arkea.
”Kun sairastuin, istuin puolitoista vuotta koneella, skannasin kuvia ja tein kuvakirjoja. Se oli semmoista surutyötä.”
Sairaus ei ole saanut herrasmiestä asettumaan aloilleen. Hän on aktiivisesti mukana Porin seudun Parkinson-yhdistyksessä ja muissakin yhdistyksissä.
”Toisten auttaminen kiinnostaa.” Haastattelua seuraavana lauantaina Riikonen oli menossa kantajaksi tuntemattoman hautajaisiin.
Design Simo Riikonen – Autotaidemaalarin uran viisi vuosikymmentä Emil Cedercreuzin museossa Harjavallassa 25.2.2018 asti.
Maalannut yli tuhat ajoneuvoa vuosina 1965–2016.
Ajoneuvojen lisäksi maalannut yli 1 300 muotokuvaa.
Hänen maalaamansa auto on voittanut mm. Kultainen ruisku -palkinnon Euroopan automaalareille järjestetyssä kilpailussa ja Nordic Trophy -rekkafestivaalit yhdeksän kertaa.
Asuu Porissa Lattomerellä kotitilansa lähellä.
On 68-vuotias.
Perheeseen kuuluu avopuoliso.
Kaksi aikuista lasta aiemmasta liitosta ovat asuneet jo pitkään omillaan.
Koulutukseltaan maatalouskoneteknikko.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
