Minna Latvala viljelee liikunnallista hyvinvointia: ”Emäntäainesta minussa ei ollut”

Minna Latvala kasvoi Pohjois-Pohjanmaalla Ylivieskassa ja aloitti voimistelun ja tanssin jo nuoruudessaan. Kuva: Taina Renkola

Vuoden alku on uusien harrastusten aikaa. Mitä pienemmästä paikkakunnasta on kyse, sitä todennäköisemmin harrastusmahdollisuuksien taustalla häärää joukko paikallisia seura-aktiiveja.

Yksi heistä on Alajärven Voimistelun ja Liikunnan (Alavolin) puheenjohtaja Minna Latvala.

Hän kasvoi Pohjois-Pohjanmaalla Ylivieskan Vähäkankaalla ja aloitti voimistelun ja tanssin jo nuoruudessaan. Lajivalintoihin vaikutti erityisesti osallistuminen Tampereen suurkisoihin teini-ikäisenä vuonna 1980. Ensimmäisessä suurtapahtuman kenttäohjelmassa käyttämänsä sininen jumppapuku on Latvalalla edelleen tallessa.

”Jotain vetovoimaista siinä on, kun sadat ihmiset tekevät kentällä samanaikaisesti samaa koreografiaa”, Latvala kuvailee.

Nykyään hän kokee olevansa ennen kaikkea seuraihminen.

”Organisoin ja mahdollistan harrastuksen muille.”

Alavolin jäsenistössä on lähinnä lapsia ja aikuisia, mutta nuoria seurassa on Minna Latvalan mukaan harmillisen vähän.  Kuva: Taina Renkola

Elämä vei Latvalan opiskelemaan luokanopettajaksi Ouluun ja muuttamaan vuonna 1990 rakkauden perässä Etelä-Pohjanmaan Alajärvelle Paalijärven kylään.

Heti Alajärvelle muutettuaan Latvala liittyi paikallisiin voimisteluseuroihin, joista toisessa hän ohjasi ja toisessa jumppasi itse. Seurojen yhdistyttyä hän päätyi Alavolin puheenjohtajaksi.

Seuran jäsenmäärä on kasvanut noin 40:stä 350:een niinä 34 vuotena, kun Latvala on asunut Alajärvellä. Jäsenet eivät ole pelkkiä nimiä rekisterissä, vaan oikeasti viikoittain harrastuksen parissa liikkuvia paikkakuntalaisia. Se on vajaan 10 000 asukkaan maaseutukaupungissa paljon.

Kilpailutoiminta ei ole Alavolin juttu, vaan seura haluaa Latvalan mukaan tarjota laadukasta harrasteliikuntaa kaikenikäisille ja -kuntoisille ja pitää kynnyksen liikunnan harrastamiseen niin matalana kuin mahdollista. Ikääntyvätkin on huomioitu tarjonnassa, sillä, kuten Latvala kuvailee, jumpata voi tuolillakin ja muistihäiriöiselle liikekoreografiat ovat tutkitusti oivaa aivojumppaa.

Voimistelu on yläkäsite, jonka alle sujahtaa erilaisia kilpatoimintaa sisältäviä voimistelulajeja, ja harrastuspuolella lajikirjo kasvaa entisestään. Alavoli tarjoaa lapsille ja nuorille temppuilua, voimistelua, sirkusta, parkourtyylistä Freegymiä ja tanssia.

Aikuisliikunnan puolella on lihaskuntoon painottuvia ryhmiä, kehonhuoltoa, aerobiciä, kuntotanssia sekä erityisesti senioreille suunnattua Ikiliike-toimintaa.

Voimistelu kulkee sopivasti myös urheilun ja taiteen välimaastossa, Latvala kuvailee. Esittävä liikunta onkin hänen oma suosikkinsa.

”Olin pitkään kylän ainut koreografi, joten olen saanut vuosien aikana päästää luovuuttani valloilleen.”

Alavolissa kuka tahansa pääsee halutessaan myös esiintyvään ryhmään, ja ikähaitari onkin ekaluokkalaisesta kahdeksankymppiseen. Latvala kokee olevansa opettajan työn lisäksi myös liikunta- ja kulttuurikasvattaja.

”Toivon, että olen pystynyt elävöittämään myös paikkakunnan kulttuurielämää seuramme näytöksillä.”

Viikoittainen ryhmäliikuntatunti on monelle aikuiselle paitsi kunnonkohotustuokio, myös tärkeä sosiaalinen tilanne. Kuva: Taina Renkola

Maaseutu on ollut aina läsnä Latvalan elämässä. Hänen isänsä oli maanviljelijä, ja maatilalla hän asuu nykyäänkin. Latvalan miehen ja tämän veljen tilalla on kymmenkunta vuotta sitten siirrytty maidontuotannosta viljelyyn.

Latvalalle työ maaseudun hyväksi on tärkeää, mutta hän tekee sen itselleen sopivalla tavalla.

”Emäntäainesta minussa ei ollut, mutta viljelen tätä liikunnallista hyvinvointia.”

Lapset liikkuvat luonnostaan ja mielellään, ja Latvalan mielestä jokaisella lapsella olisi hyvä olla vähintään yksi ohjattu liikuntaharrastus. Ryhmässä lapsi oppii tärkeitä sosiaalisia taitoja ja toisten huomioimista. Liikuntaharrastus myös vähentää ruutuaikaa, sillä treeneissä ei olla puhelin kädessä.

Alakoulun opettajana hän on huomannut, miten valtava voima aikuisten esimerkillä on lasten liikkumisessa. Hänellä on parhaillaan opetettavana 20 tokaluokkalaista, joista 15 käy liikkumassa hänen luotsaamassaan seurassa.

Alavolin jäsenistössä on lähinnä lapsia ja aikuisia, mutta nuoria seurassa on Latvalan mielestä harmillisen vähän. Hän toivookin, että seura saisi tulevaisuudessa pidettyä yläkouluikäiset harrastustoiminnan piirissä.

Opettajan ja seura-aktiivin roolit sekä perhe-elämä menevät Latvalalla iloisesti sekaisin.

”Pidän sekä työstäni että seuratyöstä, ja ohjaaminen antaa minulle mielihyvää. Harrastuksesta on tullut minulle elämäntehtävä.”

Oppilaidensa lisäksi hän on ohjannut omaa tytärtään, ja myös Latvalan puoliso on koukuttunut mukaan miesten kuntoliikuntaryhmään. Perheen yhteiseen voimisteluharrastukseen liittyy Latvalan mukaan paljon mukavia muistoja ja elämyksiä.

Maaseutu on ollut aina läsnä Minna Latvalan elämässä. Hänen isänsä oli maanviljelijä, ja maatilalla hän asuu nykyäänkin Alajärvellä. Kuva: Taina Renkola

Viime vuosina Suomessa on havahduttu yksinäisyyden terveyshaittoihin ja siihen, miten yksinäisyys huonontaa sekä psyykkistä että fyysistä terveyttä ja jopa lisää kuolleisuutta (Aivoliitto 16.12.2021). Ihmiselle on nimittäin luontaista olla osa laumaa.

Viikoittainen ryhmäliikuntatunti vaikuttaakin olevan monelle aikuiselle paitsi kunnonkohotustuokio, myös tärkeä sosiaalinen tilanne, Latvala huomauttaa. Ohjaajat ovat huomanneet, että monet saapuvat pukuhuoneeseen puoltakin tuntia etuajassa, jotta ehtivät vaihtaa kuulumiset harrastustuttujen kanssa.

”Vaikka kuinka väsyttäisi, tunnin jälkeen olo on energinen. Omat naisten treenimme ovat niin rentoja ja mukavia, että pakostakin siinä seurassa virkistyy”, Latvala kuvailee.

Koulun jumppasali ja koululiikunta ovat kuitenkin traumatisoineet monta sukupolvea suomalaisia, eivätkä kaikki uskaltaudu edes matalan kynnyksen liikunnan pariin. Latvala arvelee syyksi sen, että aiemmin koululiikunnassa jokainen suoritus mitattiin sekuntikellolla tai mittanauhalla ja arvosanoja annettiin hyvinkin kilpailuhenkisesti. Tällä tavalla varjoon jäi liikunnan riemu ja jokaisen yksilöllinen kehittyminen.

Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä löytää kadoksissa ollutta liikunnan iloa. Latvala kertoo, että ympäri Suomen on esimerkiksi voittoa tavoittelemattomien seurojen järjestämiä sopuhintaisia matalan kynnyksen liikuntaryhmiä, joihin voi tulla millä taustalla hyvänsä. Hän lisää, että tunnit on usein räätälöity tietylle kohderyhmälle, joten jokaisella on mahdollisuus löytää itselleen sopivan tavan liikkua.

”Liikunnan pitäisi palvella ihmistä, eikä niin päin, että ihminen palvelee liikuntaa.”