Poropaimenten perimää säilytetään
Lieksa (MT)
Neliviikkoiset koiranpennut kömpivät ruohikossa. Pentujen ympärillä häärii oranssinvihreä horniolainen maatiaiskukko kanaparvineen.
Pian paikalle tassuttelee kaksi kissaa. Viereisessä aitauksessa märehtii pieni katras kainuunharmaslampaita.
Kirsti Hassinen asuu nykyään Kolilla. Hän on kasvattanut suomalaisia maatiaisrotuja vuosikymmenten ajan.
1990-luvulla Hassisella oli suomenlampaita, kyyttölehmä ja Pilvilampaat-kehräämö.
Hassisen kasvattama Pilven Poika lienee kuolemansa jälkeenkin merkittävin suomenhevosori ratsujalostuksessa. Sillä on paljon siitosoriksi hyväksyttyjä jälkeläisiä.
Hassinen löysi tutkimusretkillään myös kauan erillään säilyneen horniolaisen maatiaiskanakannan.
Hassinen on kasvattanut pitkään paimensukuisia suomenlapinkoiria ja lapinporokoiria, jotka polveutuvat poromiesten käyttökoirista.
Hassinen laskee, että lapinkoiraksi rekisteröityjä pentuja on syntynyt noin 160. Lapinporokoiraksi rekisteröityjä pentuja on ollut melkein 100.
”Tällaisia rekisteröimättömiä pentuja on syntynyt parikymmentä.”
Toukokuussa syntyneen pentueen lähisuvussa on paljon Hetan takana Näkkälän kylässä kasvatettuja työkoiria.
Lisäksi on Aila Korhosen kasvattamia porokoiratutkimukseen kerättyjä koiria sekä Hassisen omia linjoja.
”Minulla on tässä ajatus geenipankista”, Hassinen kertoo.
”Lappalaiskoirien rotuyhdistykset eivät ottaneet rotuun kaikkia porokoiratutkimukseen kerättyjen käyttökoirien jälkeläisiä. Ajattelin, että harvinaiset sukulinjat pitäisi silti säilyttää.”
Suomessa poromiesten koirankäyttö hiipui välillä. Pohjoisen käyttökoirat ovat usein hyvin sukusiittoisia.
”Poronhoitajilla on tapana säilyttää elossa vain hyvin toimivat ja terveet koirat. Siksi sukusiitos ei aiheuta niin nopeasti ongelmia kuin seurakoirilla. Mutta mitä laajempi geenipohja on, sitä terveempiä ja käyttökelpoisempia koiria voidaan saada”, Hassinen sanoo.
Hänen mielestään hyvät luonnolliset lisääntymisominaisuudet ja emonvaisto ovat kaikkein tärkeintä kannan säilymisessä.
Hassinen sanoo, että hän ei tyrkytä omia kasvattejaan poronhoitajille, Pennut menevät usein retkeilijöille.
Hassinen on sitä mieltä, että yhteistyöhalu, taipumus pihalla pysymiseen ja paimennusvietti ovat arvokkaita ominaisuuksia myös seurakoiralle. Maatilallakin mukana kulkevasta ja toimeliaasta koirasta voi olla apua.
Toisten eläinten kanssa toimeen tuleminen on osittain perinnöllinen ominaisuus, vaikka sitä voi opettamalla vahvistaa.
”Nämä antavat kanojen olla rauhassa.”
Isolle lammas- tai nautatilalle Hassinen suosittelee työlinjan bordercollieta tai kelpietä. Niiden paimenvaisto on paremmin ennustettavissa ja kouluttamiseen on helpompi saada neuvoja.
Hassinen kertoo, että Norjan saamelaisalueilla on vielä paljon rekisteröimättömiä käyttökoiria. Siellä porot kuljetetaan kesäksi Jäämeren rannalle ja saariin. Koiraa tarvitaan.
”Mutta norjalaiset eivät järjestelmällisesti säilytä porokoiria.”
Hassinen oli 1990-luvulla kehittämässä yhdessä poromiesten ja Porokoirakerhon kanssa poropaimennustestejä ja kilpailuja. Poromiehet laativat säännöt, toimivat tuomareina ja toivat omia työkoiriaan paikalle.
Moni poromies ja varsinkin poronaiset innostuivat uudelleen käyttämään koiraa, kun he näkivät, että sekä porotilallisten omissa koirissa että osassa etelän kasvattejakin oli yhä käyttökelpoista paimenvaistoa.
Etelän kasvattajat taas näkivät, mihin koiraa tarvitaan. Porotöissä koiran pitää olla hyvin hallinnassa, ettei se laukota poroja.
Porotestejä ja kilpailuja järjestetään yhä vuosittain.
”Kymmenenvuotiskisoissa vuonna 2005 oli mukana poromiehiä ympäri Lappia koirineen. Yhteys saamelaisiin ja poronhoitokulttuuriin pitäisi säilyttää vastakin.”
Rea Peltola
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
