Kansanmusiikin pauloihin päässyt lapsi laulaa vaikka kebabista
Kansanmusiikkiduo kiertää kouluissa ja päiväkodeissa tekemässä perinnesoittimia tutuiksi. Runonlaulannassa vilahtelevat pitsat ja rullakebabit.
Kalevalamitassa tavujen määrällä on väliä. Marko Laihinen avustaa Juuso Tokoita (oik), Topsu Väliviitaa, Eerika Koskea ja Sara Lehtosta. Kuva: Sanne KatainenAamuvarhaisella Laurin koulun liikuntasalista kuuluu kummia kumahduksia ja törähdyksiä. Siellä tanssitaan polskaa, lonksutetaan lakutinta ja puhkutaan pilleihin.
Kyseessä on Marko Laihisen ja Markus Rantasen esitys Maestro Markus ja Fiktio Fakta kansanmusiikin matkassa!
Esityksellään he haluavat jättää kansanmusiikin lasten mieliin elinvoimaisena ja rikkaana.
”Kansanmusiikilla on vähän sellainen kaiku, että ne on niitä sukupuuttoon kuolevia viulun rahnuttajia. Se ei ole pelkästään sitä. Se on myös elävää musiikkia”, Rantanen sanoo.
Esitys on yhdistelmä klovneriaa, teatteria ja kansanmusiikkia. Laihisella ja Rantasella on selkeät roolit: Laihinen toheloi ja hauskuuttaa, Rantanen sivistää ja soittaa siinä sivussa kaikkia instrumentteja.
Molemmat ovat ottaneet käyttöön oman erikoisosaamisensa. Rantanen on valmistunut kansanmusiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta. Laihinen on nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja sekä kirjailija ja kulttuuritoimija.
34-vuotias Rantanen ja 46-vuotias Laihinen ovat molemmat kotoisin Laitilasta. He tapasivat toisensa reilu parikymmentä vuotta sitten, jolloin osat olivat toisinpäin: Laihinen oli Rantasen kitaransoiton opettaja.
Kitara ja kielisoittimet veivät Rantasen mennessään, ja Laitisesta itsestään tuli kielisoitinten opettaja ja muusikko. Aluksi hän teki yksin koulukiertueita, ja niitä tehdessään hän sai ajatuksen.
”Heitin Markolle aikoinaan idean, että voisi tehdä näytelmän tästä.”
Siitä lähti parivaljakon yhteistyö, jossa on käynnissä heidän toinen hankkeensa.
Keikkatahti on ollut kova. Tänä vuonna duo on esiintynyt jo lähes sata kertaa päiväkodeissa ja alakouluissa.
Parasta Laihisen mukaan keikkailussa on vuorovaikutus oppilaiden kanssa, sillä ikinä ei tiedä, miten yleisö reagoi.
”Kyllä muuten hyytyisi”, hän tokaisee.
Kansanmusiikkia Rantanen on soittanut lukiosta saakka. Se merkitsee hänelle musiikillisia juuria, joita hän voi hyödyntää tekemisessään.
”Se on loppumaton aitta, mistä voi ammentaa asioita.”
Rantanen kokee, että monikaan suomalaisista ei tiedä, kuinka rikas soittimisto ja sävelmistö Suomessa on ollut.
”Täältä löytyy Venäjän ja Ruotsin vaikutus ja eurooppalainen vaikutus. Kaikkien yhdistelmä tekee siitä täysin omanlaistaan. Vastaavaa ei ole missään muualla.”
Hanketta varten Rantanen on työllistänyt suomalaisia soitinrakentajia, sillä moniakaan soittimista ei ole ollut kaupan hyllyltä saatavilla.
Harvinaisin soittimista on esseharpa eli Ähtävän harppu, joita on 11 koko maailmassa. Se on suomalaisten avainviulu, joka on saanut nimensä löytöpaikkansa Ähtävän mukaan.
Monet soittimista ovat olleet muinoin käytännöllisiä tarvekaluja. Esimerkiksi rapapalli on toiminut helistimenä, rytmisoittimena ja kivillä täytettynä se on myös pitänyt kalaverkot pohjassa.
Erilaisilla torvilla paimenet säikyttelivät petoja, kutsuivat karjaa iltaisin koolle ja saivat aikansa laitumilla kulumaan.
Rantanen tunnustautuu intohimoiseksi soitinkeräilijäksi. Hänellä on talo täynnä toinen toistaan oudompia soittimia. ”Joku kerta laskin ne. Niitä on noin sata”, hän kertoo.
Esityksensä jälkeen Laihinen ja Rantanen jäävät usein vielä pitämään runonlaulantatyöpajoja, joissa oppilaat pääsevät ääneen. Niissä harjoitellaan kalevalamittaista runonlaulantaa.
Lyriikoissa ei kuitenkaan Väinämöisestä ole tietoakaan. Laurin koulun 6A-luokan sanoituksissa pitsa ja rullakebab ovat suosittuja teemoja.
Jatkumon entisaikaan muodostaa perinteinen liiolii-sävelmä, johon runot lauletaan. ”Tässä tulee hieno lenkki vanhaan aikaan”, Laihinen tuumii.
Ensi vuodelle duolla on mietittynä jo uusi kokonaisuus: Maestro ja Fiktio Kalevalassa! Siinä riittää palaa purtavaksi.
”Olen huomannut, että lähtökohta on se, että kun lyödään aiheeksi Kalevala, niin ei voisi vähempää kiinnostaa. Pyrimme voittamaan sen ennakkoasenteen”, Laihinen kertoo.
Ja pitäähän Rantasen erikoiselle soitinvalikoimalle keksiä käyttöä, vaikka hän vakuuttaa, että se ei hyllyllä kerkeä muutenkaan pölyyntymään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
