Täti on paras

Opiskeluaikana työskentelin muutaman kesän Särkänniemessä asiakaspalvelutehtävissä, joihin kuului muun muassa pääsylippujen kerääminen. Aika usein sain kuulla vanhemman sanovan lapselleen, että annatko lippusi tädille. Se täti särähti korvaan jokainen kerta. En oikein tuntenut itseäni täti-ihmiseksi, kun ikää oli nippa nappa kakkosella alkavan vuosikymmenen verran.

Nyt seison tiskin toisella puolella oman jälkikasvuni kanssa, enkä tiedä miksi kutsua nuoria asiakaspalvelijoita eri paikoissa. Kaupassa on vielä helppoa: anna lelu myyjälle, niin voimme maksaa sen. Huvipuistossakin pääsee helpolla, kun pyytää lasta näyttämään rannekettaan laitekuskille. Kahvilassa ja ravintolassa voidaan puhua tarjoilijoista.

Mutta nämä muut, joiden kanssa olemme tekemisissä leirintäalueen vastaanotossa, museon lipputiskillä tai jäätelökioskilla. Olen useammin kuin kerran seisonut ihan pöllönä, kun en ole keksinyt sopivaa nimitystä. Etunimellä ei voi puhutella, kun palvelutehtävässä olevalla ei ole nimikylttiä tai en näe sitä lukea. Tytöttely on ehdottomasti pois laskuista. Asiakaspalvelija on kankea, eikä oikein sovi puhekieleen. Virkailija se vasta teennäisen kuuloinen onkin lapsen kanssa puhuessa. Anna lippusi hänelle ei sovi minun suuhuni.

Yhtäkkiä se täti kuulostaa parhaalta vaihtoehdolta, vaikka hämmentää ja vähän naurattaakin puhutella nuoria naisia tädeiksi. Jos unohdetaan, että mielikuva tädistä on vanhempi rouvashenkilö, niin täti on asiakaspalvelutilanteissa kohteliain, rennoin ja nasevin. Ja lapsen silmissähän kaikki aikuiset naiset iästä riippumatta ovat tätejä.