Taidekaupungin kulttuurijohtaja saa metsästä voimaa työhön ja kirjoittamiseen – "Sehän on helvetillistä hommaa"

Arto Juurakko haaveilee kirjoittavansa romaanin. Kuva: Rami Marjamäki

Vuosi sitten Arto Juurakko, 55, kaipasi jälleen kerran elämäänsä vaihtelua.

Uuden kokeileminen ei ollut Juurakolle vierasta. Hän oli aiemmin opettanut Seinäjoen ammattikorkeakoulussa kulttuurintuotantoa 13 vuoden ajan, kunnes irtisanoutui vuonna 2011.

Viiden vuoden ajan Juurakko oli laittanut itsensä likoon täysipäiväisenä kirjoittajana: syntyi runoja, tietokirjoja, näytelmiä ja laulujen sanoituksia sekä oma kustantamo. Nuoruusvuosien musisointiharrastuksen myötä hän kykeni myös järjestämään rummunsoittokursseja.

Kiirettä piti, mutta onnistumisiakin riitti. Eteläpohjanmaan murteella laaditut rakkausrunot saivat kansallista huomiota. Ensimmäisen teoksen kustannuspäätös syntyi Helsingin kirjamessuilla, jossa luetut runot saivat yleisön nauramaan.

"Kun eteläpohjalainen mies puhuu rakkaudesta, se sisältää monen mielestä jotain merkillistä ristiriitaa. Murre on kohtuullisen jylhää, mutta aihe on herkkä. Siitä se huumori kai tulee", runoilija pohtii teostensa suosiota.

Viiden vuoden jälkeen ura kirjailijana alkoi kuitenkin kyllästyttää. Iän kertyessä elannon repaleinen luonne alkoi tympiä. Uuden vaiheen työuralleen eteläpohjalainen kirjailija löysi naapurimaakunnan puolelta.

Tänä keväänä Juurakko haki ja tuli valituksi Mänttä-Vilppulan kulttuurijohtajaksi, joka toimii myös paikallisen kansalaisopiston rehtorina. Monipuolisen kulttuuri- ja opetusalan kokemuksen ansiosta Juurakko kokee työn olevan kuin räätälöity itselleen.

"Lähes miltä tahansa kulttuurialalta voi tulla joku keskustelemaan kanssani, ja pystyn puhumaan aiheesta sujuvasti."

Taidemyönteinen Mänttä-Vilppula on kulttuuri-ihmiselle mieluisa työpaikka.

"Täällä ei tarvitse juurikaan perustella, mitä hyötyä on taiteesta ja sen esille nostamisesta. Kukaan ei ole tullut sanomaan, että työni olisi turhaa."

Järvi-Suomen rajalla sijaitseva teollisuuspitäjä on 2000-luvulla rakentanut itselleen tietoisesti taidekaupungin mainetta. Paikkakunnalla sijaitsevat Serlachius-museot rikkoivat edellisvuonna 100 000 kävijän rajan. Kaupungin kuvataideviikkoja Juurakko luonnehtii nykytaiteen hienoimmaksi festivaaliksi Suomessa.

Hän kuitenkin painottaa, ettei kaupungin kulttuuritoimintaa järjestetä vain turisteja varten. Kaikissa ihmisissä on luovuutta ja ilmaisutaitoa, mikä ilmenee eri tavoin.

"Kulttuurikäsitykseni on aika laaja. Lähden siitä, että jokainen voi osallistua, eli kulttuuri ei ole vain eliitin hommaa. Näkyvän kärjen lisäksi on paljon toimijoita."

Esimerkiksi Juurakko nostaa pitämänsä rummunsoittokurssit, jotka hän on tuonut mukanaan Mänttä-Vilppulaan.

"Jokaisen pitää löytää musiikista oma juttunsa. Löysin omani, kun minua pyydettiin pitämään kehitysvammaisille rumpukursseja. Tajusin siellä, että minulle musiikissa on kyse ihmisten osallistumisesta, ryhmässä tekemisestä ja opettamisen ilosta."

Näkemys kytkeytyy sulavasti Juurakon nykyiseen toimeen. Mäntän kuvataideviikkojen ja musiikkijuhlien kaltaisten vakiintuneiden toimijoiden tukemisen ohella kulttuurijohtaja kannustaa muitakin kuntalaisia.

"Olen pitänyt yhteyttä yhdistyksiin ja pyrkinyt aktivoimaan kolmatta sektoria."

Kulttuurijohtajan toimi tarjosi mahdollisuuden alanvaihdokseen myös Juurakon vaimolle Kirsille. Hän löysi kaupungista työpaikan lähes sattumalta.

"Tulimme katsomaan asuntoa kaupungin keskustassa sijaitsevasta kerrostalosta, ja samalla ostimme sen kivijalasta Kirsille kirjakaupan, josta edellinen omistaja oli luopumassa. Täytyyhän taidekaupungissa kirjakauppa olla."

Vaikka pariskunta on kotiutunut Mänttä-Vilppulaan mainiosti, kulttuurijohtaja matkustaa yhä lapsuudenkotiinsa Alavudelle yksin tai vaimonsa kanssa. Pohjanmaa veti Juurakkoa puoleensa myös silloin, kun hän oli lähtenyt paikallislukion jälkeen opiskelemaan Helsingin yliopistoon.

"Luulen, että toisessa jalassani on kuminauha. Saatan käydä toisaalla, mutta palaan aina Alavudelle takaisin. Siellä saa varsinaiseen työympäristöön etäisyyttä ja voi pohtia asioita matkan päästä."

Alavudella odottaa rintamamiestalo, jonka Juurakon isä rakensi palattuaan sodasta. Kotitilaan kuuluvat pellot on myyty, mutta metsistä kirjailija on pitänyt kiinni. Metsä on rauhallinen paikka, josta hän saa omat polttopuut ja mustikat.

Vanha kotitila on myös hyvä paikka keskittyä kirjoittamiseen. Vaikka kokopäivätyön myötä Juurakko kirjoittaa vähemmän kuin aikaisemmin, se on samalla tuonut uutta virtaa tekstin tuottamiseen.

"Harrastan kirjoittamista. Kun kirjoitin elannokseni, työlle ei ollut vastapainoa."

Rauhoittavalle miljöölle on tilausta, sillä luova työ ei ole helppoa ammattikirjoittajallekaan.

"Kirjoittaminenhan on helvetillistä hommaa", kirjailija lataa yllättäen. "Alkuun pääseminen on vaikeinta, mutta sen jälkeen tekstiä voi tulla pitkiäkin pätkiä. Aivot eivät ole aina valmiita kirjoittamaan."

Ensi vuoden alussa ilmestyy Juurakon kymmenes runokirja ja kymmenes tietokirja. 20 kustannetun teoksen myötä kirjoittaja tavoittelee jälleen uusia haasteita.

"Haaveissani on, että kirjoitan vielä romaanin. Sitten arvostan itseäni oikein kunnolla, jos saan romaanin väännettyä."

Tekstiä on esikoisromaania varten syntynyt, mutta varsinaista läpimurtoa kirjailija ei teoksen kirjoittamisessa ole saavuttanut. Uuden yrittäminen on silti ollut mielekästä – varsinkin, kun romaania arvostetaan kirjallisuudenlajina aivan omassa luokassaan.

"Pitäähän ihmisellä olla jokin porkkana nenän edessä keikkumassa. Se pitää meikäläisen liikkeessä. En jaksa kovin kauaa jauhaa saman asian kanssa."

Uusia kujeita luvassa on myös Mänttä-Vilppulassa. Mäntän keskustaan aiotaan sijoittaa taideteoksia, mikä vahvistaa taiteen roolia kaupungin katukuvassa. Tämän pidemmälle kulttuurijohtaja ei konseptia esittele.

"Ideointi on yhä kesken."

Juurakko vaikenee myös Euroopan kulttuuripääkaupunkihaun suhteen. Status myönnetään Suomeen seuraavan kerran vuodeksi 2026, ja Mänttä-Vilppula ilmoittautui hakijaksi ensimmäisenä. Tarkemmista hakusuunnitelmista kaupunki kertoo vasta syksyllä.

Edelliskerran status oli Suomessa 2011. Mänttä-Vilppula haki nimitystä, joka lopulta meni Turkuun. Juurakko ei pidä hakemista ajanhukkana, vaikka valinta kohdistuisi muualle.

"Haku tuo näkyvyyttä ja synnyttää hankkeita sekä nostaa kulttuurityön asemaa paikkakunnalla."

Ennen syksyä kulttuurijohtaja vetäytyy Alavudelle kirjoittamaan ja nauttimaan kotiseutujen rauhassa. Tarkoitus on kerätä mustikoita, jotka maustavat aamupuuroa talven ajan.

"Nyt on ollut vähän onnetonta, kun marjat loppuivat pakastimesta. Aamupuuroon ei ole enää saanut mustikoita", Juurakko voivottelee.