
"Tippa tuli silmään, kotikaupungin tunnustus merkitsee paljon" – Pasi Ainasoja haluaa omistaa yrittäjäpalkintonsa maaseudulle: "Uusia innovaatioita tarvitaan"
"Nivalassa on paljon hienoja yrityksiä, jotka ovat palkitsemisen arvoisia. Oli rohkea päätös palkita taipaleensa alussa oleva yritys", luonnonväriyrittäjä Ainasoja sanoo.
"Olen opetellut pellava- ja silkkikankaiden värjäämistä. Värjäri en ole, mutta olen halunnut perehtyä työprosessiin", yrittäjä Pasi Ainasoja kertoo. Kuva: Päivi Karjalainen
Morsinko (Isatis tinctoria) on vuosituhansia tunnettu yhdeksi indigoväriaineen tuottajaksi. Suomessa morsinko kasvaa luontaisesti lähinnä rannikkoseuduilla, yleisimmillään se lienee Saaristomeren alueella. Kuva: Jukka PasonenPasi Ainasoja on luonnonväriyritys Natural Indigo Finlandin perustaja. Yritys on nuori, kaupallinen toiminta käynnistyi oikeastaan vasta viime vuonna. Tänä vuonna on tarkoitus lisätä vauhtia.
Yritys sai Nivalan kaupungin yrittäjäpalkinnon viime vuoden lopussa.
"Palkinto yllätti täysin", Ainasoja sanoo.
Hän uskoo, että Nivala haluaa palkintopäätöksellään innostaa ja rohkaista muitakin yrittäjiä ja yrittäjiksi aikovia: uusia polkujakin kannattaa kulkea, niiltä voi löytyä oma yritysidea.
Nivalan Aittoperällä kasvaa tulevana kesänä vähintään 40 hehtaarin ala morsinkoa. Morsinko on jo vuosituhansia tiedetty värikasviksi, josta saadaan indigoväriä.
Synteettisten värien keksiminen syrjäytti luonnonvärien käytön lähes kokonaan. Nyt luonnon omat värit kiinnostavat taas.
”Luonnonmukaisuus ja aitous ovat isoja trendejä tässä ajassa, jota hallitsee keskustelu ilmastonmuutoksesta. Meillä on vaihtoehto synteettisille väreille", Ainasoja sanoo.
Hän uskoo, että yritys pystyy tarjoamaan oikeanlaisen tuotteen oikeaan aikaan. Natural Indigo Finlandin osaamista on morsingon kasvatus ja luonnonväri indigon valmistaminen.
Indigoa saadaan morsingon lehdistä uuttamistekniikalla.
Morsingon kasvatuksen ja uuttamistekniikan opiskelu, prosessien rakentaminen, yritysidean kehittely ja markkinointi ovat työllistäneet Ainasojaa ja hänen lähipiiriään vuosia. Tie on vienyt Nivalan niityiltä messuille, seminaareihin ja EU-kokouksiin.
"Työtä on tehty paljon ja sitä on tehty suurella intohimolla. Niin se on tehtävä, ilman intohimoa yritys ei mene eteenpäin."
Yrittämisessä on valtava lataus. Kun intensiivisen tekemisen keskelle tuli tieto Nivalan myöntämästä palkinnosta, yrittäjältä menivät jalat alta.
"Melkein kirjaimellisesti. Tippa tuli silmään. Olen ollut monilla estradeilla, mutta tämä kotikunnan antama tunnustus ja palkintojuhla menivät suoraan ytimiin."
Maaseudun osaavia ihmisiä Ainasoja ihastelee.
"Heitä riittää. Esimerkiksi oman yritykseni tarvitsema laitteisto on rakennettu oman pitäjän osaajien voimin. Täällä on pellepelottomia, jotka tekevät raudasta mitä tahansa."
"He eivät tee osaamisestaan numeroa. He ovat mahtava voimavara, joka olisi pystyttävä hyödyntämään nykyistä paremmin."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
