Ruusut kiehtovat – lajikkeiden nimet ovat harrastuksen haaste

Ruusuja voi harrastaa hyvin monella tapaa, kertoo Suomen Ruususeuran puheenjohtaja Eila Palojärvi. Kuva: Sanne Katainen

Ruusuharrastus pääsi Suomessa vauhtiin muun puutarhaharrastuksen kasvun siivittämänä 1800-luvulla.

Suomen Ruususeuran puheenjohtaja Eila Palojärvi sai kipinän ruusuharrastukselleen ammattinsa sivujuonteena.

Ruususeuraan Lahden kaupungin suunnitteluhortonomina työskentelevä Palojärvi liittyi sen jälkeen, kun sai vuonna 1994 ruususeuran retkeläiset tutustumiskäynnille nyt jo historiaan jääneeseen Lahden kaupungin yli sadan ruusulajikkeen ruusutarhaan.

"Olin hankkinut ruusut alueelle. Kun tulin kaupungin palvelukseen, kaupoissa oli vain suppea valikoima ruusuja. Lähellä oli suopea kauppias, joka tilasi ruusuja ulkomailta ryhmätilauksina ja sitä kautta pystyimme hankkimaan monipuolisen ruusuvalikoiman", Palojärvi kertoo.

"Nykyään meillä ei enää ole varaa istuttaa ryhmäruusuja. Ne vaativat enemmän vaivaa kuin tavalliset pensasruusut", sanoo englantilaisista ruusutarhoista viehättynyt Palojärvi.

Ruusuharrastus on viime vuosikymmeninä ollut meillä kasvussa. Palojärven mukaan suurin osa harrastajista on hiukan kypsemmän iän ihmisiä, joilla jo on aikaa ruusuille. Nuoriakin harrastajia on, mutta heitä voisi olla enemmänkin.

"Ruususeuran paikallisryhmillä on omia ohjelmiaan, joihin muutkin voivat osallistua", Palojärvi mainitsee.

Paikallisryhmät järjestävät muun muassa tutustumiskäyntejä ja luentoja.

Palojärvi pitää tärkeänä, että kaikki saavat harrastaa ruusuissa juuri niitä asioita, mitkä ovat itselle tärkeitä. "Voi vaikka kerätä ruusupostimerkkejä tai uuttaa ruusuöljyä."

Pitkään ruusuja harrastaneet ovat innostuneet tekemään viljely- ja lisäyskokeita.

Viljelykokeista hyvänä esimerkkinä on niin kutsuttujen kanadanruusujen talvenkestävyyskoe.

Viime vuosina Suomeen on tullut runsaasti uusia kanadanruusulajikkeita. Ne ovat pensasruusuja, joiden kukat muistuttavat ryhmäruusujen jalommantyyppisiä kukkia. Niistä toivotaan kukkijoita kylmille vyöhykkeille, joilla ryhmäruusut eivät menesty.

Lisäyskokeissa harrastajat risteyttävät ruusuja uusiksi lajikkeiksi.

"Risteytyksen pitäisi olla sellainen, että sama risteytys voitaisiin toistaa. Ruusututkija Peter Joy teki risteytyksiä tieteellisesti ja ne tulivat markkinoille vasta, kun niitä oli viisi vuotta testattu", Palojärvi huomauttaa.

"Ongelmia syntyy, jos harrastajat eivät rekisteröi uusia lajikkeitaan. Pelkään, että tulee esimerkiksi monta "Leenaa", kun uusien ruusujen risteyttäjät nimeävät kasvit vaikkapa lähipiirinsä mukaan", Palojärvi sanoo.

Ruusujen nimiongelmien kanssa on painittu pitkään. Meillä on paljon pitkään koristekasveina käytettyjä pensasruusuja, joiden alkuperä tai nimi on tuntematon. Sama ruusu on eri puolilla maata tunnettu hyvinkin monella eri nimellä.

"Nyt näiden löytöruusujen kanssa on tehty kova työ ja niiden nimistö on saatu kohdalleen. Pohjoismaiden kanssa on vielä tekemistä tällä saralla", Palojärvi kertoo.

Löytöruusujen nimiä selvitettiin kenttäkokeissa, joissa eri puolilta maata peräisin olevien ruusujen tuntomerkkejä ja menestymistä päästiin vertailemaan. Samalla löytöruusuista on tullut monien harrastajien suosikkikasveja.

Palojärven mukaan vanhat "villiruusut" hävisivät aikoinaan, kun ne kärsivät homeista, eivätkä olleet samanlaisia joka vuosi.

"Kun on ollut monta suotuisaa vuotta peräkkäin, ei enää muisteta, että niissä on ongelmia", Palojärvi sanoo.

"Onneksi kuitenkin on saatu yhä kestävämpiä ruusuja ja niiden raja on myös siirtynyt pohjoisemmaksi."

Lue lisää keskiviikon Maaseudun Tulevaisuudesta.