Kroatian turistirysän lähellä uinuu raunioitunut hotellikylä
Dubrovnik kerää miljoonia kävijöitä, mutta satunnaiselle matkaajalle paljon pysäyttävämpi paikka on Kupari.
Ranta on yhä entisellään, mutta usein typötyhjä. Pari turistia palloilee ottamassa selfieitä, rantabaari odottaa asiakkaita. Aurinkoisena päivänä täällä on rauhallista asettua ottamaan aurinkoa tai pulahtaa uimaan, sillä rannalla on lepotuoleja ja aurinkovarjoja. Kuva: Eija Mansikkamäki
Tunnelma on aavemainen. Merelle katselijan selän takana ammottaa mustina ja silmättöminä aukkoina entisten loistohotellien ikkunoita, neuvostotyylisten betonikukkasten katot ovat luhistuneet, parvekkeet rapistuneet, uima-allas täyttynyt betonirojulla.Näky on pysäyttävä, jos satunnainen matkaaja ei tiedä paikasta ja saapuu tänne vain viattomalla rantakävelyllä viereisen poukaman pienestä ja siististä Mlinin lomakylästä. Jalat vievät hämmentyneen kulkijan maagisille raunioille. Hän kysyy: miksi? Kuva: Eija Mansikkamäki
Paikka rakennettiin 1960-luvulla, joten se oli Kroatian ensimmäisiä turistikeskittymiä. Lomakohde eli kultakauttaan aina sotavuoteen 1991, jolloin Jugoslavian oma armeija ryösti, pommitti ja poltti paikan tohjoksi – fosforipommein, kerros kerrokselta.Juuri muualla Kroatian auringossa lomaansa viettävä turisti sodan kauhuihin törmääkään, vaikka ne ovat miesmuistia lähempänä. Kuva: Eija Mansikkamäki
Erityisen koskettava on paikan lippulaivan, jo maailmansotien välisenä aikana rakennetun Grand Hotelin kohtalo: sisääntulohallin koristeelliset lattialaatat ovat paikoillaan, samoin hallista lähteneiden kaariportaiden aihio. Kuva: Eija Mansikkamäki
Miljoonat turistit vaeltavat vuosittain Etelä-Kroatiassa sijaitsevaan Dubrovnikin linnoituskaupunkiin, mutta lähellä on myös toinen mielenkiintoinen ja pysäyttävä käyntikohde. Paikalliset pudistelevat sille päätään, ja se voi pian lakata olemasta nykyisenlainen.
Kylän nimi on Kupari, ja se oli Jugoslavian aikaan maan armeijan eliitin ja näiden perheiden lomakohde. Tuhansien sisäpiiriin kuuluvien lomailijoiden viihdykkeenä oli viisi hienoa hotellia, ravintoloita, baareja ja klubeja, ja tietenkin turkoosi, kirkasvetinen ja valkeakivinen uimaranta. Nyt vanhasta loistosta ovat jäljellä vain rauniot.
Grand Hotelin kullatuissa ja kimaltavissa baareissa ei enää raukeile sikarinsauhuisia kapiaisia ja näiden kirsikkalikööriä siemailevia rouvia. Salit ovat nyt vallanneet rikkaruohot, kulkukissat, paintball-pelaajat ja satunnaiset raunioista viehtyneet turistit.Mitä sota jätti, sen murentamasta ovat jatkaneet sää ja sateet. Kuva: Eija Mansikkamäki
Kauniit ikkunat, lasikattoiset erkkerit ja katot ovat romahtaneet sisään, sisäkatot mustuneet, pergoloiden rautakoristeet ruostuneet, seinät töhritty graffitein, aurinkoisen puutarhan palmut törröttävät ilman latvuksia. Kuva: Eija Mansikkamäki
Sähkösopimus on irtisanottu, ja kaikki rahanarvoinen kupariputkia myöten on viety ajat sitten, sillä hotellikompleksin omistus jäi valtiolle eikä intoa kunnostukseen ole ollut. Kuva: Eija Mansikkamäki
Osa hotelleista teki viimeisen palveluksensa Kroatian armeijalle 2000-luvun taitteessa, mutta sitten lomakylä hiljeni lopullisesti ja sen pitkäpiimäinen yksityistämisyritys alkoi. Muutos onkin ehkä tulossa: lehtitietojen mukaan paikalle olisi lopulta löydetty yritys, joka kaavailee poukamaan "ennennäkemätöntä" viiden tähden luksushotellia. Hanke maksaa satoja miljoonia euroja, ja diiliin kuuluu, että laatikkohotellit lähtevät, mutta suojeltu Grand Hotel tulee kunnostaa. Kuva: Eija Mansikkamäki
Kuparin kylä sijaitsee vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä etelään Dubrovnikista ja vartin päässä lentokentästä. Rantaviiva vilisee lomakyliä, mutta toista tällaista ei ole, eikä tätäkään siis ehkä kauaa. Kuva: Eija Mansikkamäki
