Saitko punapilkullisen ihottuman, särkeekö niveliä? Vastaus voi olla hyttysten levittämä pogostantauti, jota on nyt poikkeuksellisen paljon
Tänä vuonna tautia on esiintynyt muuallakin maassa kuin Itä-Suomessa.Pogostantautia on tänä vuonna poikkeuksellisen paljon. Syynä ovat hyvä hyttyskesä ja metsäkanalintukanta, sillä nämä eläimet levittävät tautia luonnossa.
Tautia esiintyy muutaman vuoden sykleissä, viimeksi runsaammin 2012. Tänä vuonna tautia on esiintynyt muuallakin maassa kuin Itä-Suomessa.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL on saanut tauti- ilmoituksia yli 150, mutta tartuntakausi on vielä kesken. Tartuntoja todetaan eniten elo–syyskuussa.
Pogostantaudin aiheuttaa hyttysten piston välityksellä tarttuva Sindbis-virus. Tauti ei ole vaarallinen, ja suurin osa tartunnoista on lieviä. Oireina ovat laaja punapilkullinen ihottuma, nivelkivut ja kuume. Ihottuma ja kuume häviävät muutamassa päivässä, mutta nivelkivut voivat kestää kuukausia, THL kertoo. Sairastaminen antaa elinikäisen suojan.
Tauti erotetaan nivelreumasta vasta-aineverinäytteellä.
”Kun tämä on leimallisesti muun Suomen tauti, täällä lääkärit eivät olleet koskaan nähneet tautia potilaalla, ja epäilivät järvisyyhyä tai jotakin rokkoa”, kertoo pääkaupunkiseudulla asuva MT:n mieslukija. Hän arvelee saaneensa viruksen Pohjois-Pohjanmaalta.
”Oireina oli aluksi väsymystä ja päänsärkyä, sitten tulivat näppylät ja nivelkipu. Jos puristaa kättä nyrkkiin, sattuu sormien niveliin.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

