”Kari tekee minut onnelliseksi siten, että hän sahaa koivurangoista pölkkyjä, joita saan sitten pilkkoa klapeiksi”, Lilja Hiltunen kiittää puolisoaan. Kuva: Jouni Porsanger
Rintasyöpä rauhoitti rehkijän ‒ ”Nyt ajattelen, ettei ole mikään pakko suorittaa, eikä minun tarvitse enää näyttää kenellekään”
Vakava sairaus pakotti rovaniemeläisen Lilja Hiltusen hidastamaan tahtia ja vähentämään suorittamista. Klapien kurittamien kirveellä on oikotie onnellisuuteen.
Lilja HIltusella on suoritettuna avovesiuinnin kurssi ja triathloniin valmentava leiri. ”Triathlonin lyhimmät matkat kiinnostavat, en mie sitä täyspitkää enää rupea”, hän kuitenkin toteaa Kemijoen jäiden keskeltä. Kuva: Jouni PorsangerKoivujen pilkkominen polttopuuksi kirveellä on rovaniemeläisen Lilja Hiltusen jokakeväinen huvitus.
”Kari tekee minut onnelliseksi siten, että hän sahaa koivurangoista pölkkyjä, joita saan sitten pilkkoa klapeiksi”, Lilja Hiltunen selvittää mieheensä viitaten.
Hakkuutyyli on perinteinen, täsmälleen sama kuin Juha Miedolla. Piestäväksi joutuu pölkky kerrallaan, ja irti lohkotut palaset nostellaan takaisin hakkuupölkylle odottamaan uutta lyöntiä. Työkaluna on kotimainen raskaan sarjan halkaisukirves, jonka Lilja osti itselleen äitienpäivälahjaksi.
”Tässä hommassa pitää keskittyä tekemiseen, ja se on rentouttavaa.”
Pariskunta sahaa koivuja omalta metsäpalstalta. Viimeisimmässä korjuussa niitä kertyi nuppikuorma. Rankoja on hankittu kirveenruuaksi myös puunmyyjiltä ja Rovaniemen kaupungilta, joka kaataa niitä tonttien ja uusien katujen tieltä.
Suomalaiset haluavat olla kaikessa tekemisessään tehokkaita ja tämä koskee myös puuntekoa. Jotta klapeja syntyisi kuin tehtaasta, perheen nuorempi poika Miikka-Petteri Hiltunen valjasti äidilleen käyttöön nokialais-konstin.
”Siinä useampi pölkky sullotaan pystyyn auton ulkorenkaaseen, joka pitää ne pystyssä.”
Tulosta kyllä syntyi, mutta olkapäät kipeytyivät kovasta hakkuutahdista. Eikä ihme, sillä halonhakkuun huumassa Lilja saattoi käytellä kirvestä jopa seitsemän tuntia yhtä soittoa.
”Heräsin toisinaan yöllä siihen, että keho nytkähti samalla, kun pölkky halkesi. Silloin totesin, että perinteinen tyyli sopii minulle paremmin.”
Parhaina keväinä Lilja on halkonut kirveellään yhdeksän häkillistä klapeja eli suunnilleen 50 irtokuutiota.
Halonhakkuun lomassa Hiltunen on pitänyt tapanaan käväistä hiihto- ja juoksulenkeillä. Kulunut talvi oli Lapissa kipakka pakkastalvi, ja lenkit typistyivät 20 kilometriin.
”Haltin 90 kilometrin hiihtovaellus tehtiin Kilpisjärveltä kaveriporukalla ennen vappua, ja siltä reissulta sain tuliaisiksi koronan.”
Pari kertaa Lilja on osallistunut Napapiirin hiihtoon sadalle kilometrille. Onpa hän käynyt myös kolmipäiväisissä Lapponia-hiihdoissa, joissa suksitaan 60, 50 ja 80 kilometrin matkat. Yleensä matkojen välissä on yksi lepopäivä.
Viime vuoden kuusikymppistensä kunniaksi hän hiihteli Pyhätunturilta Luostolle ja takaisin, josta kertyi tasaluku 60 kilometriä.
”Olen nuorempana juossut maratoneja kelloa vastaan mutta viime vuosina enää omaksi ilokseni.”
Kun klapisavotta ja kestävyysurheilukaan eivät riittäneet, lisää haastetta sai Kemijoen kylmästä vedestä. ”Jos avantouintikisassa pääsee maaliin, tuntee itsensä voittajaksi, vaikka olisi jäänyt viimeiseksi.”
Suoritettuina ovat avovesiuinnin kurssi ja triathloniin valmentava leiri. ”Triathlonin lyhimmät matkat kiinnostavat, en mie sitä täyspitkää enää rupea.”
Parhaina keväinä Lilja on halkonut kirveellään yhdeksän häkillistä klapeja eli suunnilleen 50 irtokuutiota. Kuva: Jouni PorsangerLilja Hiltusen suorituskeskeinen elämä seisahtui samalla, kun aavistukset sairastumisesta kävivät toteen vuonna 2019. Oikean rinnan patit veivät mammografiaan, jossa löytyi kolme kasvainta. Sen jälkeen otetuissa magneettikuvissa kasvaimia näkyi peräti kuusi.
”Ennen leikkausta minua itketti kovasti, että halonhakkuu loppuu kainaloiden imusolmukkeiden poistamisen jälkeen. Onneksi hoitosuositukset olivat muuttuneet, ja vain vartijasolmukkeet poistettiin.”
Hiukset lähtivät sädehoitojen takia. Hormonilääkitys nosti verenpainetta, minkä takia piti ruveta käyttämään myös verenpainelääkettä.
”Kävin leikkauttamassa pitkät hiukset polkaksi jo ennalta. Kun hiuksia rupesi lähtemään hoitojen myötä, ajoin pääni kaljuksi. Takaisin hiukset kasvoivat vasta, kun sytostaattihoito päättyi.”
Kovasti minua on koeteltu, mutta aina on uusi ovi avautunut, jos edellinen on sulkeutunut.
Nykyään hormoniherkän syöpämuodon lääkehoitoa jatketaan kymmenen vuotta. Se on pitkä aika ihmiselle, joka on ollut aiemmin lääkkeetön ja terve kuin pukki.
”Käsi ei ole entisen veroinen vartija-imusolmukkeiden poiston takia. Nyt olen hurahtanut crossfittiin, siinä käsi saa hyvää jumppaa.”
Syöpähoidot kestivät lähes kahdeksan kuukautta. Hiltunen on sitä mieltä, että vakava sairaus oli hänelle tarpeellinen pysäyttäjä.
”Olen jälkeenpäin ajatellut, että sairaus oli minulle tarkoitettu siunaus. Se toi pakollisen levon työstä ja harrastuksista, joissa mentiin lujaa koko ajan. Nyt ajattelen, ettei ole mikään pakko suorittaa tai rehkiä. Eikä minun tarvitse enää näyttää kenellekään.”
Olen jälkeenpäin ajatellut, että sairaus oli minulle tarkoitettu siunaus. Se toi pakollisen levon työstä ja harrastuksista, joissa mentiin lujaa koko ajan.
Elämä ei ole päästänyt Lilja Hiltusta helpolla. Hänen äitinsä nukkui pois vuonna 1966, kun Lilja oli vasta viisivuotias. Vain vajaa vuosi äidin kuoleman jälkeen saman kohtalon koki auto-onnettomuuden seurauksena vanhin veli.
Täysin orvoksi Lilja jäi 15-vuotiaana, kun hänen isänsä menehtyi sydänkohtaukseen tyttären silmien edessä. Ennestään vieras ihminen, ensikodin johtaja Kaarina Hanni otti orvoksi jääneen teinitytön siipiensä suojaan ja piti huolen siitäkin, että Lilja jatkoi koulunkäyntiä.
”Kävin lukion, sitten lähdin Karin perässä talouskouluun Mikkeliin ja sieltä edelleen röntgenhoitajakouluun Helsinkiin.”
Lilja Hiltunen sanoo, ettei hän ole osannut pitää äitinsä menetystä erityisenä taakkana, koska ei silloin muusta tiennyt.
”En osannut ajatella lapsena, miksi hautajaisissa äiti oli arkussa ja arkku laitettiin kuoppaan. Isä sanoi, että äiti on mennyt taivaan kotiin. Muistan, kuinka juoksin usein pihalle, siellä juttelin ja vilkutin äidille taivaaseen.”
Hän kertoo olleensa kaiken aikaa taivaan isän kämmenellä. Asia selvisi uskoon tulemisen jälkeen vasta aikuisiällä.
”Kovasti minua on koeteltu, mutta aina on uusi ovi avautunut, jos edellinen on sulkeutunut. Koettelemukset ovat muokanneet minusta nöyremmän.”
Hiltunen huomauttaa, että Ukrainassa käytävän sodan vuoksi orvoiksi joutuu päivittäin lapsia, joiden on pakko selviytyä päivä kerrallaan erittäin vaikeissa oloissa. Joka on saanut apua itse, ymmärtää myös vuorollaan auttaa, kun on auttamisen aika.
”Keräsimme kavereiden kanssa Ukrainasta Nurmekseen saapuneille äideille ja lapsille vaatteita. Ja kun Rovaniemellä oli Ukraina-keräys, veimme sinne ylimääräiset villapaidat, Karin metsästyspuvut ja reserviläisvarusteet, hygieniatarvikkeita, paristoja, vaippoja, lastenruokaa, kuivamuonaa ja säilykkeitä. Halkaisukirveen jätin itselleni.”
”Olen jälkeenpäin ajatellut, että sairaus oli minulle tarkoitettu siunaus. Nyt ajattelen, ettei ole mikään pakko suorittaa tai rehkiä”, Leila Hiltunen pohtii. Kuva: Jouni PorsangerKuka?
Rovaniemeläinen Lilja Hiltunen on 61-vuotias röntgenhoitaja. Työskentelee apulaisosastonhoitajana Lapin keskussairaalassa.
Perheeseen kuuluvat aviopuoliso Kari Hiltunen sekä pojat Janne-Matti ja Miikka-Petteri perheineen.
Hiltunen on myös viiden lapsenlapsen isoäiti.
Harrastukset: Klapien tekeminen kirveellä, metsänhoito, murtomaahiihto, juokseminen, avantouinti ja crossfit.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
