Nahasta ja turkiksesta syntyy luksusta hatturasian täydeltä – suomalainen suotta arkailee hattua asusteena

Riitta Nevalainen esittelee turkiskoneella ompelua. Turkiskone on yksilankainen ketjutikkikone, joka tekee siistin ja kapean sauman. Siinä on kaksi levyä, jotka syöttävät nahkaa tasaisesti eteenpäin. Kuva: Lari Lievonen

Riitta Nevalaisella on kymmenittäin hattutukkeja, joita hän on hankkinut ympäri Suomea toimintansa lopettaneilta modisteilta. 

Hattu on olennainen osa pukeutumista. 

Kymmenet puunväriset ja valkoiset hattutukit tönöttävät topakoina hyllyillä, niitä ei ole unohdettu minnekään varaston perälle, vaan ne ovat paraatipaikalla joensuulaisen käsi­työläisen Riitta Nevalaisen työhuoneella.

”Hattutukit ovat aarteeni, joita olen hankkinut ympäri Suomea työnsä lopettaneilta modisteilta.”

Se ken nappaa mallinuken päästä hiuslaskoksilla tyylitellyn mustan nahkaisen pillerihatun, kulkee kadulla varmasti pystypäin napakoin askelin. Romantikko kurkistelee vienosti luonnonvalkoisen harsoin ja helmin koristellun hatun lierin alta.

On helppo uskoa, kun Nevalainen sanoo, että joskus tulee vain sellainen olo, että on saatava tehdä hattu. Siitä huolimatta, että yksinyrittäjäkäsityöläisen päivät venyvät lähes aina pitkiksi eikä vapaata juuri ole.

Hattu on olennainen osa pukeutumista. Suomalaiset turhaan arkailevat sen käyttöä, harmittelee Nevalainen.

”Moni kuvittelee suotta, että hattu on hänelle epäsopiva asuste. Oikean mallin ja koon löytymisen jälkeen moni on iloisesti yllättänyt.”

Hatun pariksi käsityöläinen muodistaa mummon perintö­turkista linjakkaan takin. Nevalainen on tehnyt jo vuosi­kymmenten ajan töitä turkkurina ja hattujen sekä nahkatöiden tekijänä.

”Opiskelin aikoinaan Joensuun käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa. Viimeisellä jaksolla tutustuimme nahkaan materiaalina ja se kolahti. Nahka puhui ja puhutteli minua materiaalina.”

Nevalainen on opiskellut yhteensä kahdeksan vuoden ajan vaatetusalaa, muun muassa Kemijärvellä nahka- ja turkis­opintoja.

”Turkiskoneella ompelu on ihanaa. Halu tietää mahdollisimman paljon nahkasta kaikkineen sai opiskelemaan lisää. Se vei mennessään.”

Turkkuri ja modisti ovat käsityöläisiä, joiden joukko on Suomessa jo hyvin harvalukuinen. Joensuussa Nevalainen on ainut alan ammattilainen.

Hän ei juuri markkinoi, vaan luottaa puskaradioon ja siihen, että alan osaajan ammattitaitoa tarvitsevat löytävät kyllä tiensä hänen luokse.

Noin kaksi kuukautta sitten Nevalaisen työhuone muutti Joensuun ruutukaavalta kaupungin Taitokortteliin. Taito­kortteli on Joensuun keskustassa sijaitseva matkailu-, käsityö- ja kulttuurikortteli.

Tunnelmallisessa miljöössä tiilisen kaksikerroksisen rakennuksen toiseen kerrokseen kapuamisen jälkeen ihmiset pääsevät tupsahtamaan suoraan käsityöläisen työhuoneelle.

”Muutto uuteen paikkaan mietitytti pitkään. Vanha työhuone oli turhan pieni ja epäkäytännöllinen, täällä kaikki on asettunut hienosti paikoilleen. Toistaiseksi en ole rajannut aukioloaikoja, vaan tänne saa tupsahtaa milloin ovi on auki.”

Muun muassa hattuja, turkishuiveja, korvaläppiä ja laukkuja syntyy pääasiassa tilauksesta. Nevalainen haluaa tehdä tuotteita asiakkaiden tarpeisiin.

”Toki valmiita tuotteita on oltava esillä, jotta voin näyttää, mikä kaikki on mahdollista. Vetoketjun vaihto esimerkiksi nahkatakkiin on teknisesti vaativa työ. Siinä ei päästetä luovuutta valloilleen, vaan hyödynnetään osaamista muuten. Ne ovat töitä, jotka tuovat leivän pöytään heti.”

Nevalainen sanoo, että suurin osa ihmisistä ymmärtää, mistä tuotteen ja työn hinta muodostuvat, ammattityö maksaa.

Hattujen lisäksi laukkujen tekeminen saa käsityöläisen innostuksen valtaan. Hius­laskokset nahassa ovat Nevalaisen erityistaito ja eräänlainen tavaramerkki, niitä hän tekee mielellään juuri laukkuihin.

Kalliita merkkilaukkuja keikkuu monien suomalaisnaisten olkapäillä ja kyynärtaipeessa. Alan ammattilainen antaa yhden neuvon laukkukaupoille.

”Tunnista laatu näkemättä merkkiä.”