Kun miekka lähestyy naamaa, ei ehdi murehtia arkiasioita – historiallisessa miekkailussa treeniohjeet ovat satoja vuosia vanhoja

Miro Lahtelalle saksalaisen pitkämiekan harjoittelu on kilpailun ja kamppailun ohella myös rentoutumiskeino. Kuva: Sanne Katainen

”En ole erityisen iso tai vahva enkä erityisen pieni tai nopea, joten on pakko olla teknisesti hyvä”, sanoo historiallista miekkailua harrastava Miro Lahtela.

Lahtelan laji on saksalainen pitkämiekka. Tarkemmin vielä Liechtenauerin koulukunnan mukainen pääasiassa 1400-luvun lähteisiin perustuva miekkailu, jota hän on harrastanut seitsemisen vuotta.

”Olen aina ollut nörtti ja tykännyt kamppailulajeista. On ihmeellistä, että meni niinkin pitkään löytää lajin pariin”, 6-vuotiaasta erilaisia kamppailulajeja harrastanut Lahtela naurahtaa.

Tekniikaa ja oppia haetaan historiallisista lähteistä. Lahtelan mukaan erilaisia kirjoja tai kirjeitä, joissa opetetaan miekkailua on tuhansia, vanhimmat 1 300-luvulta. Historiallisen miekkailun sisällä niputetaan erilaisia tyylejä omiksi lajeikseen, joista saksalainen pitkämiekka on yksi.

Lahtelan henkilökohtainen, ”historianörtin” näkemys on, että tekniikoita opetellaan mahdollisimman pitkälle lähteiden mukaan erilaisilla toistoilla ja harjoituksilla. Kun otellaan esimerkiksi kilpailuissa, lyönnit ja tekniikat tulevat orgaanisesti eikä sitä, onko jokin tekniikka historiallinen vai ei, kytätä.

Historiallisen miekkailun sisällä on useita erilaisia koulukuntia ja eriytyneitä lajeja. Moni harrastaja hankkii omat aseet ja suojavararusteet, mutta aloittelija pärjää seuran lainavarusteilla. Kuva: Sanne Katainen

Saksalainen pitkämiekka on noin 140 senttiä pitkä ja sitä pidellään kahdella kädellä. Miekkailuun tarvitaan miekan lisäksi kunnon suojavarusteet eli vähintään sääri- ja polvisuojat, alasuoja, kaulasuoja, käsineet, maski, topattu takki ja housut.

”Jonkin verran suojia voi ottaa muista lajeista. Itselläni on maahockey-säärisuojat ja polvisuojina maalarin polvisuojat”, Lahtela kertoo.

Osalla seuroista on aloittelijoille lainavarusteita niin, että omia ei tarvitse hankkia, ellei lähde kilpailuihin tai muihin tapahtumiin. Erilaisia tapahtumia on Suomessa useita kertoja vuodessa ja kansainvälisesti ”enemmän kuin ehtii käydä”.

Kilpailuista puheenollen, Lahtela on päättänyt olla maailman paras pitkämiekkailija vuoteen 2027 mennessä ja treenaa sen mukaisesti.

”Eihän sillä loppujen lopuksi ole merkitystä saavuttaako tavoitteen vaan se, että ylipäätään tavoittelee jotain ja tekee sen eteen töitä", hän pohtii.

Treenitunteja kuitenkin kertyy 25–30 viikossa, joista osa tukevien lajien kuten pehmomiekkailun parissa. Lahtela kuitenkin myöntää olevansa poikkeus, keskimääräinen harrastaja kun käy treeneissä ehkä kahdesti viikossa.

Lahtela käy ahkerasti kilpailuissa myös kansainvälisesti. Usein ei tarvitse lähteä Eurooppaa kauemmas, mutta tälle vuodelle on suunnitteilla kilpailumatka Amerikkaan. Kuva: Sanne Katainen

Tarkkaa harrastajamäärää on vaikea sanoa, koska lajilla ei ole kattojärjestöä tai mitään muutakaan tilastointia. Kansainvälisessä kilpailurankingissä on noin 7 000 ihmistä.

Suomessa seuroja on viitisentoista, joista pienimmät muutamankymmenen ihmisen porukoita. Lahtelan seura EHMS on Suomen suurimpia 130 jäsenellään.

”Paljon on myös harrastajia, jotka ei kuulu mihinkään seuraan. Sellaisia, jotka takapihallaan katselee Youtubesta videoita, lukee historiallisia lähteitä ja treenaa”, Lahtela kertoo.

Turvallinen harrastaminen vaatii kunnon suojia. Lahtelan treenitahdilla maski pitää uusia noin vuoden välein. Kuva: Sanne Katainen

Lahtelan mukaan historiallista miekkailua aloittavan ei tarvitse olla valmiiksi kovassa kunnossa. Mukaan eksyykin ihmisiä todella erilaisilla taustoilla ja motiiveilla. Osalle miekkailu toimii lähtölaukauksena liikunnallisempaan elämäntapaan.

”Osa haluaa kilpailla ja olla parhaita, osaa kiinnostaa historiallinen puoli ja osa taas haluaa vaan lyödä kaveria, koska onhan miekkailu tosi siistiä.”

Lahtelalle miekkailu on kaiken muun ohella myös pään tyhjennystä.

”Ei kauheasti huoleta arki tai työasiat, kun päälle paukkaa kaveri pitkämiekka kädessä. Siinä ei kerkeä miettiä, maksoiko jonkun laskun tai mitä syö huomenna”, Lahtela nauraa.

Pitkämiekkailuun kuuluu erilaisten lyöntien ja puolustusten lisäksi myös sidontoja ja painia. Laji on hurjasta ulkonäöstä huolimatta turvallinen eikä vammoja synny enempää kuin muissakaan kamppailulajeissa. Kuva: Sanne Katainen