Noutovietti vetää metsälle
Koiranilma ei pidättele noutajaharrastajia. Noutaja menee veteen kylmälläkin säällä. Kaikki eivät metsästä, vaan omistajat käyvät harjoituksissa myös tarjotakseen koiralleen rodunomaista toimintaa. Ville-Petteri Määttä Kuva: Viestilehtien arkistoJyväskylä (MT)
Kun hammaslääkäri Pirjo Tahvola tapasi tulevan miehensä, hän tuskin aavisti päätyvänsä sen seurauksena kaatosateeseen metsästyskoiraharrastajien keskelle.
Tai että se voisi olla hänestä oikein mukavaa.
Mies, Kari Halla-aho, kävelee pellolle ja heittelee koirille hämäykseksi heinikkoon riistaa muistuttavia dummyjä.
Karille koirat ovat aina olleet luonteva osa elämää. Kuitenkin vasta sileäkarvainen noutaja vei jalat alta.
Noutamista opetellaan koirille leikin varjolla. ”Pilli on ensimmäinen, jota opetamme. Kun annetaan ruoka, puhalletaan luoksetulopillitys samalla.”
Noutajaharrastajien kokoontuminen Korpilahden Surkeenjärvellä on kuin perhekokous.
”Aina on yhteistä juteltavaa, kun on koirat. Aika moni metsästääkin”, Kari kertoo.
Aamupäivän harjoituksessa testataan, kuinka hyvin koira kuuntelee ohjaajaansa. Jos koira ei kuuntele, se voi lähteä metsässä väärän hajun perään tai hätyyttää piilossa olevia lintuja.
Seuraava koira – voittajaluokan uros – asettuu asemiin pellolle. Kari heittää dummyn järveen. Molskahdus saa koiran jännittymään. Se saa omistajaltaan lähtömerkin ja ampaisee kohti vettä.
Musta koira on muutaman loikan päässä vesirajasta, kun omistaja viheltää pilliin terävän pysähdyskäskyn.
Uros pysähtyy häkeltyneen oloisena. Vedessä odottaisi saalis, mutta ohjaaja lähettääkin sen käsimerkillä viereiseen heinikkoon. Koira torjuu halunsa juosta veteen ja tottelee.
Kun se on juossut sopivan pitkälle, alkaa lähipillitys ”pip-pip-pipip-pip”. Viesti on selvä: saalis on nyt lähellä.
Belgialainen ohjaaja, Stefan Bollen, kehuu suomalaisia: ”Good level – hyvää tasoa. Näkee, että monet metsästävät oikeasti.”
Bollenin mukaan suomalaiset ohjaajat luottavat koiraansa toisinaan liikaakin.
”Omistajat jättävätkin koiran yksin tilanteessa, jossa sitä pitäisi tukea.”
Sukupolvenvaihdos vei Pirjon ja Karin nykyiseen kotiin lypsykarjatilalle Muurasjärvelle vuonna 2004. Kun pariskunta harrastaa yhdessä, palaute on suoraa.
Erojakin on. ”Olen suurpiirteisempi ja hemmottelen koiria enemmän”, Pirjo tuumii. Kari taas uskoo naisten lukevan koiria paremmin.
Syksyllä koirat pääsevät tositoimiin: vuorossa ovat sorsastus ja metsäkanalinnustus. Metsäkanalinnut koira etsii ja ajaa ylös.
Kyyhkyn kanssa tiedossa on passimetsästystä ja odottelua. Virheitäkin sattuu, mutta harvemmin ne ovat koirien.
”Viime syksyllä olimme metsästysreissulla pohjoisessa. Koirilla meni hyvin, mutta vaimo huomautti, ettei isännän osumatarkkuus ollut ihan kohdillaan”, Kari muistelee.
Pirjokin aikoo hankkia metsästysluvan – ainakin yleissivistyksen vuoksi.
Syyskuun kohokohtia ovat mestaruuskisat ja riekkometsä Enontekiöllä. Sinne suuntaa pari, jolle riistaa noutava koira on maailman rakkaimpia näkyjä.
Tuulikki Viilo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
