Parkkeerasiko joku urpo liian lähelle autoasi? Tämä ilmiö vähentää tiettyjen etunimien suosiota

Yhä harvempi antaa lapsensa nimeksi Urpo, sillä se on saanut puhekielessä negatiivisen merkityksen.  Kuva: Carolina Husu

Jos joku urpo parkkeeraa poikittain jalkakäytävälle, lappuliisa voi antaa sakot, eikä silloin auta selittää, että nyt on matti kukkarossa tai yrjö tulossa. Yksikään Urpo, Liisa, Matti tai Yrjö ei silti välttämättä liity tähän tarinaan mitenkään.

Listaa voi jatkaa muillakin tutuilla nimillä: Harva baarimikko on oikeasti nimeltään Mikko, eivätkä kaikki ensilumia odottavat hiihtoniilot esittäydy Niiloiksi. Laiskimusta voi kuvailla laiskajaakoksi, vaikka tuntisi monta ahkeraa Jaakkoa, ja Suomesta olisivat aikoinaan loppuneet Santrat kesken, jos oikea etunimi olisi ollut edellytys sentraalisantrana työskentelyyn.

Kielenilmiötä, jossa nimeä aletaan käyttää yleisnimisessä merkityksessä, kutsutaan appellatiivistumiseksi. Ilmiön tunnistaa esimerkiksi tilanteista, joissa henkilönnimi kirjoitetaan pienellä kirjaimella. Ilmiö on sen verran yleinen, ettei sitä tule edes ajatelleeksi katsoessaan vaikkapa Maajussille morsian -sarjaa, vaikka maajussikin on yksi monista appellatiivistuneista ilmauksista.

Joskus appellatiivistunut ilmaus menee vaihtoon, kun se ei enää kuvaa kohdettaan. ”Jonnet ei muista” -ilmaus kuvasi teini-ikäistä vielä 2010-luvulla, mutta jonnejen täysi-ikäistyttyä on 2020-luvulla alettu puhua veeteistä.

Jos ihmisen nimi alkaa saada yleisnimistä merkitystä, ilmiö ei välttämättä ole suosiollinen kyseiselle nimelle. Esimerkiksi Uuno, Tauno ja Urpo alkoivat harvinaistua etuniminä sen jälkeen, kun ne saivat puhekielessä kielteisen merkityksen. Uuno ja Tauno olivat suosionsa huipulla 1900-luvun ensivuosikymmeninä ja Urpo 1940-luvulla.

Lähde: Sarhemaa, M. (2024 ) Jonnet ei muista ja urpot ei tajua sentraalisantroja, DVV