
Vantaalaisen "kyläkoulun" johtaja: "Täällä lapset saavat olla lapsia"
Västersundomin koulun johtaja korostaa luonnon merkitystä oppimisympäristönä.Västersundomin koululla Vantaalla koettiin lokakuun lopussa jännittäviä hetkiä, kun koulun siivoojat näkivät portin luona kolme sutta. Koulun johtaja Patrik Karlsson kertoo, että koulun 80 oppilasta ovat tapahtuman jälkeen olleet entistä kiinnostuneempia tutustumaan eläimiin verkossa.
"Susihavainnon jälkeen tuli lumi, josta etsittiin ja löydettiin monenlaisia jälkiä: peurojen, hirvien, jäniksien ja kettujen."
Karlsson korostaa, että lapsille kyläkoulumainen ympäristö on erittäin hyvä.
"Täällä lapset ovat lapsia. Myös 5.-6.luokkalaisilla on kunnon talvivaatteet ja he leikkivät lumessa. Olin ennen tätä "asfalttikoulussa", jossa koko piha oli asfalttia. Se ei ollut hyvä: lasten on saatava leikkiä."
Vaikka koululaisten vanhemmat mieltävät itsensä kaupunkilaisiksi, he arvostavat koulua ja sen ympäristöä.
"Pihapiiri on turvallinen, ja siitä löytyy yhteensä 15 erilaista puulajia. Keväällä koulun pihassa kukkivat kaikki kevätkukat. On hienoa, että kun luokkahuoneen oven sulkee, edessä on toinen upea oppimisympäristö", Karlsson kuvailee.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


